Miksi minä en osallistu Prideen

Jotkut ajattelevat, että kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat juhlivat Pridea, vaikka osa sateenkaarikansasta ei tee niin monista eri syistä. Minä olen kaksi kertaa osallistunut Pride-kulkueeseen ja muuhun hulinaan kaverini pyytämänä ja se riitti minulle. Sille, miksi en erityisemmin välitä Pridesta on monta syytä.

Ensimmäinen syy on se, että Pride keskittyy yhä enimmäkseen homojen asioihin ja sen juhlimiseen, että rakkaus kuuluu kaikille. Minä en ole homo. Minä olen heteroseksuaalinen sukupuolivähemmistön edustaja eikä minun asioissani ole kyse siitä, ketä minä saan rakastaa. Niissä on kyse siitä, tunnustetaanko olemassaoloni sellaisena kuin olen.

Minä en pidä siitä, että Pride tiivistää kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt lähinnä homoiksi ja transihmisiksi. LGBTIQA+ lyhennetään yleisesti muotoon LGBT ja siitäkin lähinnä kolme ensimmäistä kirjainta ovat edustettuina. Minä itse en käytä kyseistä lyhennettä enkä edes pidä siitä. Intersukupuoliset ja aseksuaalit tunnutaan unohtavan vielä pahemmin kuin transihmiset. Tunnen sukupuolivähemmistön edustajana ja nuoruuteni käytännössä aseksuaalisena kehoni takia eläneenä heidän kanssaan paljon suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin hyperseksuaalisen kuvan itsestään antavan homokulttuurin.

Minä en koskaan samaistu oikein mihinkään ryhmään Pride-kulkueessa. Minä olen transsukupuolisuudestani huolimatta melko tavanomainen lihaasyövä, valkoihoinen, maskuliininen heteromies, joka ei suostu pukeutumaan mekkoon tai meikkaamaan. Sukupuolivähemmistöryhmittymät, jotka osallistuvat Prideen koostuvat enimmäkseen ihmisistä, jotka ovat hyvin toisenlaisia kuin minä ja pyrkivät tuomaan esiin kaikenlaista sukupuolista epäbinäärisyyttä ja epänormatiivisuutta. Minä henkilökohtaisesti en halua korostaa sellaista. Koen, että meidät kaikki nähdään edelleen lähinnä sukupuolten välimuotoina ja ensisijaisesti transsukupuolisina eikä miehinä tai naisina, myös meitä puolustavien tahojen osalta.

Jos minä osallistuisin Prideen, haluaisin osallistua johonkin sukupuoleni on Mies, ei trans -henkiseen ryhmään, mutta luulen, että sellainen todennäköisesti nähtäisiin jotenkin hyökkäävänä ja tulkittaisiin niin, että joku tulee viestittämään miehisellä, heteroseksuaalisella ja ylpeällä maskuliinisuudellaan kuinka transeus, homous, feminiinisyys ja mekkoon pukeutuminen on noloa, vaikka en ajattele niin. Aikanaan, kun yritimme kaverini kanssa osallistua transihmisille tarkoitettuun pienempään tapahtumaan, minua ja kaveriani tuijotettiin sateenkaarilippujen keskeltä tylysti saapuessamme paikalle. Yksi pinkkitukkainen tyyppi huomautti minulle, että tämä miitti on transihmisille. Minua pidettiin cismiehenä ulkomuotoni perusteella. En jaksanut selitellä mitään, joten häivyimme kaljalle.

Transsukupuolisuuteni ei ole minulle asia, jossa olisi juhlittavaa. Se ei ole minulle asia, josta olisin ylpeä tai josta näkisin edes mitään syytä olla ylpeä. Minulle henkilökohtaisesti transsukupuolisuus on kipeä ja minua ja elämääni paljon rajoittanut ominaisuus. En koskaan olisi transmies, jos saisin olla cismies. Tähän vaikuttavat fysiologiset syyt ja se, että transmiehistä oletetaan hyvin usein naisellisia asioita, oli olettaja sitten joku, joka pitää miehen näköisenä naisena tai feministi, joka haluaa korostaa menneisyyttäni ja kasvatustani, jonka olettaa tehneen minut naisenkaltaiseksi. Avoimesti transmiehenä on vaikeaa saada olla vain mies.

Minä voisin kyllä juhlia sitä, että minä selvisin ja elän, vaikka olen trans ja meitä kohdellaan miten kohdellaan. Niin monet muut ympäri maailmaa eivät selvinneet. Haluaisin tuoda sen esille ennemmin kuin juhlia rakkautta. Minä voisin myös osallistua johonkin raadollisen synkkään kulkueeseen, jossa tuotaisiin ilmi, että kaikki sukupuolen moninaisuus ei suinkaan ole iloista. On monia, joille oma intersukupuolisuus tai transsukupuolisuus on loppuelämän mittainen kipu.

Minä en kaipaa transsukupuolisuuteni juhlistamista vaan oikeuksia, empatiaa ja ymmärrystä. Eniten saan sitä lähipiiriltäni, joka rakastaa minua sellaisena kuin olen. Toiseksi eniten olen saanut sitä cissukupuoliselta mieskaveriltani, jonka seurassa aloin aikaan itkeä, koska en enää jaksanut elämääni siinä kehossa. Sellainen on hyvin harvinaista minulle. Hän ymmärsi suuremmin selittämättäkin, että miehinen selkääntaputus ei siinä tilanteessa enää riitä. Hän halasi minua ja sanoi, että ei osaa kuvitellakaan miten kauheaa olisi yrittää elää ilman penistä. Yksikään transmies, joka nauttii transeudestaan ja pystyy elämään ilman penistä ei koskaan voi ymmärtää minua samalla tavalla. 

Mielenosoituksesta karnevaalityyppiseksi ajan saatossa muotoutuneeseen Pride-kulkueeseen, jota pidetään ilon juhlana sellainen suru omasta olemisesta ei sovi. En edes jaksa alkaa puolustella omaa sukupuolivammaisuutena näkemääni, kärsimystä aiheuttanutta transeuttani täysin muunlaisille (trans)ihmisille, joista minä olen kuin homo, joka ei halua olla homo ja jotka eivät ymmärrä, että kehostaan voi kokea surua paljon muistakin syistä kuin yhteiskunnan ahdasmielisyydestä ja sosiaalisista seikoista johtuen.

Pride ei ole minua varten. En ole ainoa transmies, joka on siitä melko vähän kiinnostunut tai kokee sen olevan joillekin muille kuin itselleen. Kaikkein huonoiten siellä ovat edustettuina ja vähiten siitä jaksavat kiinnostua juuri perusmiesten kaltaiset transmiehet, vaikka sen homo- ja rakkauskeskeisyys ärsyttää toisenlaisiakin. Kaikki transsukupuoliset eivät edes miellä itseään osaksi sateenkaarikansaa. Joillekin transsukupuolisuus oli lähinnä lääketieteellistä hoitoa vaativa tila, jonka kanssa mentiin lääkäriin ja jonka he rinnastavat enemmän syövän sairastamiseen kuin johonkin, jota pitäisi juhlia.

On paljon transmiehiä, jotka eivät ole juuri missään tekemisissä trans- tai sateenkaaripiirien kanssa ja on transnaisia, jotka elävät vain tavallisina kotirouvina. He ovat kenties kaikkein näkymättömin osa meistä niille, jotka eivät tiedä sukupuolivähemmistöistä paljoakaan. Seksuaalisen ja sukupuolisen moninaisuuden juhlaan, jossa tavallisuuttaan korostavat ihmiset nähdään ajoittain noloina ja jopa epänormatiivisuuttaan häpeävinä joidenkin transsukupuolisten on vaikea sopia.