Transaktivismi tarvitsee tolkun ihmisiä


Kysymyspostaus, tällä kertaa keskittyen näkemyksiini transsukupuolisten oikeuksista ja asioiden ajamisesta Suomessa. En ole ottanut niihin tähän mennessä suuremmin kantaa enkä valottanut ajatteluani niistä. Siirsin muutaman kohdan edellisestä kysymyspostauksestani tähän.



"Kannatatko transtutkimusten lakkauttamista?"

En missään tapauksessa. Minusta jonkinlainen tutkimusjakso ennen hoitoihin pääsemistä, jossa poissuljetaan tietyt mielenterveysongelmat on kaikkien etu. Joidenkin mielen sairauksien lisäksi on olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka ovat hakemassa hyvin kummallisia asioita prosessin kautta. Olen kuullut ihmisen sanovan, että ei hänelle kehon muuttaminen niin tärkeää ole, mutta hän ei kestä sitä, että häntä ei oteta tosissaan. Ihan niin kuin miehenä ihminen otettaisiin automaattisesti tosissaan. Jos korjaa sukupuolensa vain tämän takia, voi olla ikävä yllätys vastassa transsukupuolisena ja/tai munattomana ja/tai lyhyenä miehenä. 

Vaikka tällaisille ihmisille sanoo, että sinun vähättelysi ei lopu transprosessiin ja tuollaista kohtaa miehenäkin, he eivät kuuntele. Enhän minä sitä tiedä onko heillä taustalla varsinaista sukupuoliristiriitaa näiden ajatusten lisäksi, mutta hälytyskelloni soivat välittömästi, kun transprosessilla halutaan muuttaa asioita, jotka ovat löyhästi, jos ollenkaan sidoksissa sukupuoleen. Transprosessi ei korjaa mitään muuta kuin sukupuoliristiriidan, kaikkien kohdalla ei sitäkään täysin.

Minulle olisi sama mitä ihmiset tekisivät itselleen, ellei nykyisin lähes olemattomien katujatilastojen nouseminen olisi uhka niiden hoidoille, jotka tarvitsevat niitä elääkseen. Noin neljännes transtutkimuksiin lähetteen hakevista Suomessa ei minun käsittääkseni saa diagnoosia eikä hakeudu uudestaan polille. On kaikkien etu, että joku pysäyttää nämä ihmiset ennen kuin he tekevät mitään itselleen ja tulevat muutaman vuoden päästä puhumaan hoitoja vastaan kuvitellen, että useimmat niihin hakeutuvat ovat samanlaisia tapauksia kuin he.



"Onko ns. oikeita transsukupuolisia sinusta olemassa?"

Kyllä. Tästä termistä on tullut kummallinen mörkö. Ymmärrän, että sitä on käytetty tuomitsemaan esim. transsukupuolisia, jotka eivät ole valinneet mennä genitaalikirurgiaan erinäisistä syistä, mikä on epäreilua. Voi olla transsukupuolinen, vaikka ei tarvitse genitaalikirurgiaa tai ei päätä mennä sinne toistaiseksi riskien tai nykyisten lopputulosten vuoksi, vaikka sitä tarvitsisikin.

Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että jokainen, joka jossain vaiheessa elämäänsä ajattelee olevansa transsukupuolinen ei ole sitä. On ihmisiä, jotka ajattelevat transsukupuolisuuden olevan jotain aivan muuta kuin se on. Tiedän ihmisiä, jotka ovat määritelleet itsensä transsukupuolisiksi joskus, mutta tulleet siihen lopputulokseen, että eivät ole koskaan olleetkaan sellaisia.



"Pitäisikö transsukupuolisten aivoja skannata?"

Niitä saa skannata tutkimusmielessä miten paljon haluaa. Diagnosointimielessä en kannata tällaista ainakaan ennen perusteellisia tutkimuksia.

Tarvittaisiin lisää tietoa siitä onko olemassa transsukupuolisia, joilla on keskenään erilaiset aivot maskuliinisaation/feminiinisaation osalta, tai miten paljon heitä on kaikista transsukupuolisista. Tarvittaisiin lisää tietoa siitä vaikuttavatko aivojen ominaisuudet kuten rakenne tai aktiivisuuskuviot esimerkiksi identiteetin pysyvyyteen tai transhoidoista hyötymiseen jollain tavalla.

Mikäli eivät vaikuta, en näe syytä alkaa tehdä kalliita aivoskannauksia transsukupuolisille. Emme jaa diagnooseja muillekaan psyykkisille ilmiöille vain aivoskannausten perusteella, vaikka aivoissa yleensä näkyisikin eroja kyseisten ilmiöiden kohdalla, koska on olemassa poikkeuksia.

Yhtä hyvin voisimme skannata cismiesten ja -naisten aivoja ja päättää sen perusteella saavatko he olla miehiä tai naisia vai pakotetaanko heidät sukupuoliominaisuuksia muuttaviin hoitoihin. Täysin epäinhimillinen ajatus.



"Pitäisikö transsukupuolisuus sinusta poistaa sairausluokituksesta?"

Ei. Jos se poistetaan sieltä, mitä sitten hoidetaan? Pidän ajatusta pelottavana. Minusta tilannetta voisi verrata siihen, että joku taho haluaisi poistaa vaikka kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairausluokituksesta, koska pärjää itse sen kanssa aivan hyvin ja pitää sitä vain joidenkin ihmisten ominaisuutena. Lämmittää varmasti hirveästi niiden mieltä, jotka tarvitsevat hoitoja tilaansa kipeästi, että kukaan ei enää pääse määrittelemään heitä sairaaksi, kun tilaa ei löydy luokituksesta. 

Nämä ovat sellaisten ihmisten murheita, joiden ei tarvitse pelätä henkensä edestä. Minusta transsukupuolisuuden paikkaa voidaan siirtää luokituksessa, jos se koetaan tarpeelliseksi, mutta poistaa sitä ei sieltä tarvitse. Se on diagnostinen työkalu niiden hoidoissa, joille hoidot ovat olennaisia eikä sen perusteella voi määritellä onko tila, johon hoitoja tarvitaan yksiselitteisesti sairaus vai ei.



"Pitäisikö transsukupuolisuus erottaa kehodysforiasta?"

Transsukupuolisuutta ei minusta tule erottaa kehodysforiasta diagnoosina. Kyseessä on kiistattomasti nimenomaan transsukupuolisuuteen liittyvä kehodysforia. Jos tilalle laitettaisiin joku yleinen kehodysforiadiagnoosi, jolla transsukupuolisten hoidot järjestettäisiin, pian saataisiin vääntää siitä mitkä kaikki muut ihmisryhmät haluavat hoidattaa omat paljon lievemmät kehohuolensa saman diagnoosin alla. Siksi transsukupuolisten hoitojen tulee olla kytköksissä nimenomaan transsukupuolisuuden käsitteeseen, piti joku siitä tosiasiasta, että transsukupuoliset usein tarvitsevat hoitoja tai ei. 

Tämä on myös yksi asioista, joita ajavat pääasiassa ihmiset, joilla ei ole kehodysforiaa. Transsukupuolisten yhteisö ei ole millään tavalla yksimielinen siitä, onko heidän kohdallaan järkevää puhua samasta ilmiöstä. Eittämättä he ovat jonkinlaisia transihmisiä, mutta kuuluisivatko he enemmän transvestiittien kirjoon, tai pitäisikö heille olla olemassa oma terminsä näiden ryhmien välillä.

Halu irrottaa transsukupuolisuus kehodysforiasta on noussut pinnalle sen myötä, kun tietyt tahot ovat alkaneet väittää, että transsukupuolisuus on pohjimmiltaan vain sosiaalinen muutos, jonka jonkinlaisena sivutuotteena saattaa ilmetä kehodysforiaa tai ei. Omalta osaltani paljon oleellisempi kysymys olisi se, onko transsukupuolisuus mitään muuta kuin nimenomaan keho-mieli -ristiriita, johon saattaa liittyä myös sosiaalista ahdistusta, tai sitten ei? 

Pyörittelimme asiaa miten tahansa, lopputulos on se, että kehoa ei voi irrottaa täysin sosiaalisesta sukupuolesta eikä transsukupuolisuutta näin ollen kehoristiriidasta. Kehoristiriidan käsitteleminen vain jonkinlaisena biologiasta irroitettavan mielivaltaisen sosiaalisen sukupuolen sivutuotteena on mielestäni erittäin kyseenalaista retoriikkaa ja osoittaa, että henkilöllä on varsin vailinainen käsitys siitä mikä on sosiaalinen sukupuoli ja mistä se rakentuu.



"Kannatatko sterilisaatiovaatimuksen poistoa translaista?"

Kyllä kannatan. Pidän sitä epäinhimillisenä vaatimuksena, vaikka se olisikin looginen. En kuitenkaan jaksa pitää asiasta kauheasti ääntä, koska se on niin etäinen itselleni. Lisäksi koen populistisena, että jotkut ihmiset, jotka itse ottivat vapaaehtoisesti hormonihoidot eivätkä todellisuudessa ole millään tavalla kiinnostuneita hankkimaan lapsia puhuvat siitä kuinka heidät pakkosterilisoitiin.



"Pitäisikö tyttöjen ja poikien nimistä sinusta luopua?"

En omista minkäänlaista sukupuolineutraalia unelmaa, mutta luultavasti helpoin tie toteuttaa kaikki nimilakiin tarvittavat uudistukset olisi luopua nimien sukupuolijaottelusta kokonaan. Jo transsukupuolisen lapsen vanhempineen pitäisi saada muuttaa nimensä helposti ja vaivattomasti. Lisäksi myös aikuisen pitäisi saada muuttaa nimensä juridisesta sukupuolesta riippumatta miksi haluaa ilman diagnooseja ja lupalappuja.

On naurettavaa, että lapsia suojelemaan tehdyllä lailla rajoitetaan aikuisia transsukupuolisia muuttamasta nimeään, tai asetetaan transsukupuolinen lapsi siihen asemaan, jota lailla pyritään ehkäisemään - että hän joutuu olemaan tyttö nimeltään Jorma. Tiedän aikuisia transsukupuolisia miehiä, jotka ovat jättäneet koulunsa kesken, koska eivät ole saaneet diagnoosia, kestäneet häpeää siitä, että näyttävät pojilta ja heidän nimensä on Liisa.

Ruotsissa on luovuttu tyttöjen ja poikien nimistä, mutta poikkeusyksilöt eivät silti ole pystyneet muuttamaan sitä, että kulttuurisesti on yhä olemassa selkeästi miesten ja naisten nimet. Eivät pysty välttämättä koskaan. Itsekään en antaisi vastasyntyneelle lapselle toiselle sukupuolelle vakiintunutta nimeä, vaikka sitä ei mikään laki estäisi.



"Nathan Verhelstin eutanasia, oliko se sinusta oikein vai väärin?"

En ota kantaa kyseisen tapaukseen yksityiskohtiin, mutta minusta transsukupuolisuus on karmeimmillaan täysin legitiimi syy eutanasialle. Jos minusta ei olisi tullut normaalin, cissukupuoliseksi tulkittavan miehen näköistä, olisin myös halunnut vain kuolla. Minulle ei ole minkäänlainen vaihtoehto elää naisen näköisenä tai androgyyninä otuksena, ei silloin eikä nyt. Minulle se, että mies joutuu elämään keholtaan naisen näköiseksi epämuodostuneena ja peniksettömänä on lähinnä yksi kidutuksen ilmentymä.

Monet tuomitsivat tämän tapauksen, koska eivät ymmärrä mitä sukupuoliristiriita on karmeimmillaan. Usein minusta tuntuu, että halutaan tuoda esiin ainoastaan transsukupuolisia, joilla kaikki on aivan hyvin. Silloinkin, kun halutaan tuoda esiin epänormatiivisen näköisiä transsukupuolisia, heidän pitää olla ylpeitä tästä asiasta.

Kukaan ei halua puhua niistä transsukupuolisista, jotka kokevat toisin. Heistä, jotka ovat syrjäytyneet kotiinsa eivätkä halua käydä ihmisten ilmoilla, koska ovat mielestään hoitojen jälkeenkin liian kaukana keskiarvoisen näköisestä naisesta tai miehestä, jollaisina he ainoastaan pystyisivät normaalielämään. He eivät sopisi niiden käsityksiin, joista ulkonäöllä ei ole mitään väliä.

Kukaan ei halua puhua transsukupuolisista, jotka eivät pysty harrastamaan ollenkaan seksiä. Heistä, joiden on hyvin vaikea saada parisuhdetta tämän takia. Heistä, jotka joutuvat käyttämään seksuaalista haluaan alentavaa lääkitystä, jotta jotenkin selviäisivät väärän kehonsa kanssa. Heistä, jotka itkevät yksinään elämänlankansa tikittäessä ja odottavat, että joku voisi vihdoin rakentaa heille toimivan peniksen, eikä koko elämä hukkuisi kärsimykseen vääristä genitaaleista. 

Usein nämä ihmiset eivät itsekään halua tulla esiin, koska aiheet ovat niin arkoja. Minusta näitä asioita olisi kuitenkin oleellista tuoda esiin. Kun puhutaan siitä sukupuoliristiriidan kaikkein rumimmasta päästä, puhutaan todella rankoista ja surullisista asioista, jotka yhtään vähättelemättä pilaavat koko elämän.



"Pitääkö juridinen sukupuoli sinusta poistaa kokonaan?"

Ei. Meillä on edelleen voimassa järjestelmä, jossa juridinen sukupuoli määrittää esimerkiksi asepalveluksen suorittamiseen liittyviä asioita sekä joitain terveydenhuoltojärjestelmään liittyviä viitetaulukoita, kutsuja papakokeisiin jne. En myöskään missään nimessä halua luopua omasta juridisesta statuksestani miehenä. Näen, että se on turvani ja voisi heikentää transsukupuolisten miesten ja naisten asemaa yhteiskunnassa. En ymmärrä, miksi juridisen sukupuolen määrittelystä pitäisi luopua. Ehkä on hyväkin pitää tilastoja siitä, minkä verran syntyy millaisillakin genitaaleilla varustettuja lapsia. Se, että lisäämme sinne x-kategorian riittää.



"Kumpi transpolin tutkimusjakso on, apu ja tuki vai ihmisiä alistava portinvartaijasysteemi?"

Se on molempia. Se on paikka, josta voi saada apua ja tukea ja prosessi voi hoitua kuten sen kuuluu. Joskus myös prosessin lykkääminen tai evääminen voi olla hyvin perusteltua. Valitettavasti se on myös paikka, jossa voi joutua kohtaamaan asioista pihalla olevaa henkilökuntaa tai sinunlaistesi olemassaoloa vastaan olevia henkilöitä, jotka voivat lykätä hoitoja vuosikausia epämääräisin perustein. 

Se, mitä asialle pitäisi ensi kädessä tehdä on mahdollistaa oikeus hakea välittömästi toisen lääkärin mielipide asiaan, kuten kaikessa muussakin terveydenhuollossa. Ei mikään muukaan ihmisryhmä odota kaksi vuotta "jäähyllä" tilansa kanssa ennen kuin saa mennä hakemaan toisen lääkärin näkemyksen siitä onko koko jäähy aiheellinen.



"Pitääkö transsukupuolisuudestaan olla ylpeä?"

Trans pride on minulle sama asia kuin se, että minun pitäisi olla ylpeä vaikkapa rikkinäisestä polvestani ja kulkea ylpeästi linkaten. En minä ole transsukupuolisuudestani ylpeä, enkä näe miksi pitäisi. Tätä ei pidä käsittää väärin. Jos joku yrittää tahallaan pilkata minua siitä, että olen transsukupuolinen, korkeintaan säälin häntä. En häpeä transsukupuolisuuttani ja itsetuntoni on tältä osin vahva. Se on asia, jolle ei voi mitään eikä siinä ole mitään pahaa.

En kuitenkaan näe mitään tarvetta kieltää, että haluaisin olla cissukupuolinen mies ja jos voisin olla sitä, jättäisin välittömästi transsukupuolisuuden taakseni. Ai miksi? Miksi ihmeessä en haluaisi olla jotain, jolla voisin korjata kaiken elämääni rajoittavan? En voi saada nykyisten hoitojen aikaan vieläkään täysin sellaista kehoa kuin tarvitsisin. Tässä kehossa ei ole minulle mitään parempaa kuin kehossani olisi, jos olisin cismies. On toki mahdollista, että cismiehenä olisin perinyt isäni ja veljeni omistamat olemattomat partageenit, toisin kuin nyt. Normaali penis ja oma testontuotanto voittavat kuitenkin sen 6-0.

En jaa niiden kokemusta, jotka ajattelevat, että transsukupuolisuudessa ei ole muuta ikävää kuin syrjintä. Minusta transsukupuolisuus on rinnastettavissa sukupuolivammaisuuteen ja omalta kohdaltani saan vapaasti ajatella niin. En arvosta erilaisuutta vain sen itsensä takia jos se aiheuttaa kärsimystä ja heikentää elämänlaatua.



"Mitä ajattelet natural transitioning-jutusta?"

Ainoa luonnollinen ja ylipäätään mikään fysiologinen transitio, joka on olemassa on sukupuolenkorjausprosessi. Toki voi käydä salilla ja vetää lisäravinteita, jotka cismiehillä nostavat testotasoja, mutta pre-op transmiehellä samat saattavat aiheuttaa esimerkiksi multiovulaatioita. Lopputulos ei ole lähelläkään mitään sukupuolenkorjausprosessin läpikäymistä muistuttavaa jos ei omista erittäin poikkeuksellista ulkonäköä jo valmiiksi. 

Natural transiton-tyypit menevät hieman samaan kategoriaan kuin transmiehet, jotka haluavat todistaa, että ilman testojakin voi elää transmiehenä. En ymmärrä mitä he yrittävät todistaa ja kenelle. Itselleen, että voivat elää hyvää elämää? Go for it, jos se tekee onnelliseksi. 

Testoja käyttäville transmiehille, että on ihan sama asia elää ilman niitä? Ei ole. Ennen testoja olin yhteiskunnalle vain tyttö, josta tulee joskus poika. Ennen testoja yksikään heteronainen ei viehättynyt minusta. Suunnilleen mikään, mitä minulla on elämässäni ei olisi mahdollista ilman niitä. Ilman testoja keskiverto transpallukka voi elää jossain sosiaalisessa lokerossa, jossa häntä kohdellaan kiltisti ja puhutellaan miehenä, koska hän haluaa. Tavallisen miehen elämän saaminen on aivan toinen asia.



"Mitä haluaisit muuttaa transsukupuolisten asioissa?"

Aiemmin mainittujen lakimuutosten lisäksi tarvitsisimme hoitojen kehittymistä, erityisesti genitaaliosastolla. Transsukupuolisten miesten genitaalioperaatioon hakeutuminen on Suomessa prosentuaalisesti selkeästi matalampaa kuin transnaisilla. Monet mainitsevat syyksi tälle sen, että nykyisistä saatavilla olevista operaatioista mikään ei auttaisi heitä ja olisi riskien arvoinen. Me tarvitsemme myös mahdollisuuden sukusolujen tallettamiseen (julkisella puolella) niin kauan kuin emme voi saada lisääntymiskykyisiä kehoja. Transsukupuolinen mies ei normaalisti pysty kantamaan lasta, mutta moni heidän naisystävistään voisi ja haluaisi tehdä niin.

Me tarvitsemme hormoniblokkerihoidot nuorille transsukupuolisille, jotta heistä ei tule kaksimetrisiä miehisiä naisia tai 150 cm pitkiä naisellisia miehiä, jotta heillä olisi mahdollisuus mahdollisimman normaaliin miehen tai naisen elämään. On kaltoinkohtelua antaa transsukupuolisen pojan kehittyä naiselliseksi ja jäädä 150 cm pitkäksi, jos se on estettävissä niin riskittömästi kuin blokkerihoidolla. Kukaan ei haluaisi cissukupuoliselle lapselleen tällaista kohtaloa vaan siihen puututtaisiin lääketieteen avulla.

Emme tarvitse yhtään enempää ihmisiä, jotka puhuvat cisnormatiivisista sukupuolipresentaatioista eli suomeksi halusta näyttää tavanomaiselta mieheltä tai naiselta paheksuen, eivätkä ymmärrä mihin asemaan asettavat transsukupuoliset tehdessään näin ja väittäessään, että keholla ei ole väliä.

Ihmislajin seksuaalisuus asettaa tiettyjä realiteetteja sille miksi kaksimetrinen ulkomuodoltaan selkeän maskuliininen nainen ei koskaan missään kulttuurissa tule saamaan samanlaista elämää kuin normaalin naaraan näköinen, jonka estrogeenin tuomat piirteet kielivät hänen lisääntymiskyvystään ja viehättävät erityisesti miehiä sekä vaikuttavat lukuisin tavoin siihen miten häneen suhtaudutaan. 

Tämän näkee helposti ihmisistä. Lykkää heidän eteensä maskuliininen transnainen ja reaktio on aivan toinen kuin silloin, jos laitat heidän eteensä transnaisen, joka on söpömpi kuin useimmat cistytöt. Saman näkee, kun heidän eteensä lykkää kaksi eri ääripään transsukupuolista miestä. He voivat suhtautua sukupuolisesti poikkeavan näköisiin ihmisiin parhaimmillaan ymmärtäväisesti, mutta siihen se jää, ja tulee jäämään. Heteroseksuaalisuudessa on kyse pääpiirteittäin juuri tästä. Tätä vastaan taisteleminen on päänsä hakkaamista seinään ja nuorten transsukupuolisten uhraamista idealismin alttarilla.



Ylipäätään transaktivismi tarvitsisi kipeiten niitä paheksuttuja tolkun ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, että totuus siitä mikä ihmislajin sukupuoli kokonaisuutena on löytyy jostain muualta kuin pelkistä pissavehkeistä tai sosiaalisista rakennelmista. Ihmisiä, jotka puolustaisivat transsukupuolisten oikeutta tavalliseen elämään. Ihmisiä, jotka uskaltavat puolustaa transsukupuolisten tyttöjen oikeutta olla tyttöjä ja transsukupuolisten poikien oikeutta olla poikia. Sillä tavalla kuin cissukupuoliset parhaimmillaan ovat ja jota useat transsukupuoliset miehet ja naiset haluavat. Ei abstraktilla tavalla, jota yhdistää normaalin miehuuden tai naiseuden kanssa vain termi, jolla heitä puhutellaan.

Me tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat puhua sukupuolieroista ja siitä, että cissukupuolisia miehiä ja naisia, sen enempää kuin transsukupuolisiakaan ei ainoastaan kasvatettu sellaisiksi kuin he ovat. Emme tarvitse enempää ihmisiä, joiden mielestä perinteiset naiselliset naiset ja miehekkäät miehet ovat vanhanaikaisia. Emmekä ihmisiä, jotka puhuvat siitä, miten sukupuolieroista puhuminen on vain niiden haitallista uusintamista.

Henkilökohtaisesti pidän ongelmana, että meillä ei ole yhtään järjestöä, jossa sukupuolta lähestyttäisiin biologiset seikat ja niiden vaikutukset yhteiskuntaan ymmärtäen. Nykyisillä järjestöillä on toki hyviäkin näkemyksiä ja kannanottoja, mutta ne ovat enemmän ja vähemmän henkilöiden vallassa, joita sukupuolet ahdistavat ja jotka ajavat omia asioitaan. Minun asioitani, tarvetta olla henkisesti ja fyysisesti maskuliininen mies nämä ihmiset eivät aja kuin näennäisesti. Lähinnä he haluaisivat häivyttää tällaiset käsitteet. 

Kun puhutaan aivan ääripään tapauksista, joista hoitoja ei tarvita, koska ne ovat vain normatiivisiin sukupuolikäsityksiin mukautumista, heitä ei erota transfobista juuri mikään. Heillä on eri ajatusmaailmasta huolimatta täysin sama päämäärä kuin tahoilla, joista kaltaisiani transsukupuolisia ei saisi olla olemassa ja syntymäkehossa pitäisi pystyä elämään. He vain koristelevat sen polun reunat kukkasilla ja katteettomilla lupauksilla.