Kuolema on parempi kuin olla peniksetön mies

Jotkut homot sanovat, että ovat tienneet olevansa homoja siitä saakka, kun kivekset ovat laskeutuneet. Minä olen tiennyt, että minulta puuttuu penis siitä saakka, kun kivesten olisi pitänyt laskeutua. 

Genitaalini ovat olleet minusta typerät ja omituiset jo lapsesta lähtien, vaikka vanhemmat kuinka yrittivät esittää niitä minulle positiivisessa valossa. Tekisi mieli sanoa, että olen kokenut genitaalidysforiaa jo pikkulapsena, mutta en voi olla aivan varma onko tuntemuksissani ollut kyse siitä. 

Aivan lapsena, kun niiden oleellisin merkitys oli käydä pissalla, en kokenut genitaalieni vääryyttä niin merkittäväksi. Murrosikä ja seksuaalinen herääminen oli se hetki, kun ymmärrys siitä, että minulta puuttuu penis enkä osaa olla seksuaalinen ilman sitä tuli ymmärrykseeni kaikessa lohduttomuudessaan. En pysty laskemaan kuinka monta yötä olen itkenyt asian vuoksi miettien itseni vahingoittamista.

Tunne genitaalieni vääryydestä on ollut olemassa minulla paljon kauemmin kuin olen osannut sanoittaa olevani transsukupuolinen mies. Kyse ei ole pelkästään siitä, että "sä haluaisit peniksen" kuten se usein pelkistetään. Kyse on paljon monimutkaisemmasta tuntemusten kirjosta, jota tietty osa transsukupuolisista miehistä ympäri maailmaa kuvailee sanomalla kokevansa tuntemuksia haamupeniksestä.

Jos yritän jotenkin kuvailla tätä, mieleni mielestä minulla on aina ollut penis, tai olisi pitänyt olla. Aina, kun kiihotuin, tuntemukset, joita tunsin silloisissa genitaaleissani kääntyivät aivoissani siihen muotoon, että ne tuntuvat peniksessäni. Ajatus, että minulla oli vagina oli mielelleni täysin irrationaalinen.

Olen nuoresta asti kaunistelematta ilmaistuna halunnut panna naisia, tulla heidän sisäänsä ja mieluiten tehdä heidät raskaaksi. Minua ei ole koskaan kiinnostanut millään tavalla ajatus kenenkään penetroitavana olemisesta. Kun penistä ei ollut olemassa, siitä seurasi lukuisia massiivisia ongelmia. En pystynyt harrastamaan seksiä enkä edes koskemaan itse itseeni. 

Erilaisista transmiehille suunnattujen seksiapuvälineiden arvosteluista saa lukea viesti toisensa perään samakaltaisia kokemuksia. Monelle muulle ihmisryhmälle ei varmaan tule edes mieleen, että joku ostaa tekopeniksen, jota runkata ja jolla koskea klitorikseensa, että voisi saada orgasmin. Tai ostaa tekopeniksen ja tekopillun, että voi edes kuvitella tekevänsä sitä mitä haluaa tehdä.

Olen joskus lukenut tekstin, jossa transsukupuolisten miesten haluttomuutta tulla penetroiduiksi selittettiin jonkinlaisella kieltoreaktiolla. Tämä on minusta malliesimerkki jostain, jota cissukupuoliset keksivät yrittäessään selittää transsukupuolisten seksuaalisuutta. Minusta väite putoaa samaan kategoriaan kuin väite siitä, että btm-homomiehet haluavat olla oikeasti top, mutta kieltävät asian.

Kun cissukupuoliset yrittävät selittää transsukupuolisten seksuaalisuutta, he ajattelevat, että sellaiset seksuaaliset ominaisuudet, joita cissukupuolisten heteronaisten ja -miesten mielellä on, ja jotka saavat heidät käyttäytymään tietyllä tavalla seksuaalisina olentoina ovat suora seuraus siitä, että heillä on penis tai vagina. Näin asia ei ole.

Kyse on siitä, että minulta puuttuvat kaikki henkiset seksuaaliset halut ja fantasiat, joita naisilla normaalisti on. Ovat aina puuttuneet. Opin vasta todella vanhana edes tietämään missä vaginani on, koska sen olemassaolo ei kiinnostanut minua yhtään. Yritin kyllä joskus penetroida itseäni, mutta se oli minulle sekä fyysisesti että henkisesti epämiellyttävää. Monet tuntemani transmiehet sanovat, että ei penetroitavana oleminen tunnu miltään tai se on suorastaan inhottavaa. Heidän on vaikea ymmärtää mitä naiset saavat siitä. He eivät kykene henkisesti kiihottumaan tilanteesta ja haluamaan sitä vaan he haluaisivat olla koko ajan toisen paikalla.

Voisin verrata tunnetta joidenkin aseksuaalien kokemuksiin, joiden kanssa olen jutellut. Heillä on genitaalit, jotka toimivat normaalisti, mutta he eivät henkisesti halua seksiä. Orgasmi ja ejakulaatiokin saattaa olla lähinnä samantapainen joskus itsestään tapahtuva asia kuin virtsaaminen. Myös jotkut transnaiset sanovat, että kokevat/kokivat oman peniksensä toiminnot tällä tavalla. 

Vastaus on kärsimys.

Kaunistelisin törkeästi asioita, jos väittäisin, että peniksettömyydellä ei ole ollut erittäin massiivista vaikutusta elämänlaatuuni. Yritin elää ilman varsinaiseen genitaalioperaatioon menemistä vielä vuosia sen jälkeenkin, kun olin käynyt koko muun prosessin läpi. Ainoa mistä koin itselleni olevan jotain hyötyä oli phalloplastia, mutta en oikeasti olisi halunnut sitäkään vaan jotain paljon toimivampaa. 

Minulle sanottiin, että kyllä genitaalidysforia helpottaa, kun sosiaalinen sukupuoli on korjaantunut eikä naiseutta ei enää liitetä sinuun. Niin ei todellakaan käynyt, kuten ei käy monen muunkaan transsukupuolisen miehen kohdalla, joka yrittää elää menemättä viimeiseen leikkaukseen. Osa jopa kymmeniä vuosia. Kävi niin, että aloin taas ajatella itsetuhoisia ajatuksia voituani jonkin henkisesti paremmin. Jonkin aikaa jaksoi elää sen voimalla, että sai olla sosiaalisesti mies ja keho oli parempi, mutta eihän ihmisen sukupuolisuus ole vain sitä. Kun seksuaalisuuden toteuttaminen ei onnistunut, ei hyvinvointi kantanut kovin kauas.

Oloa ei helpottanut yhteiskunnan kyvyttömyys ymmärtää tilannettani. Jos cismieheltä puuttuu penis, se on tragedia. Hän saa osakseen empatiaa. Jos transmieheltä puuttuu penis, häneen asennoidutaan niin kuin se ei haittaisi mitään, koska onhan hänellä pillu. Ihan niin kuin ne olisivat millään tavalla toisensa korvaavia elimiä. Sitä, että tilanne on vielä ahdistavampi kuin cismiehillä joilta puuttuu penis, koska pillulla ei tee mitään ja lisäksi ihmiset luulevat voivansa oikeuttaa sinun kohtelemisesi naisena pelkästään kyseisen elimen perusteella ei ymmärretä. Myös sinusta kiinnostuneet ihmiset haluavat sinulta usein seksuaalisesti asioita, joiden takia tekisi mieli oksentaa. He olettavat, että sinulla on ns. naisen seksuaalisuus.

Vaikutin ulospäin normaalilta. Minulla ei ollut ongelmia käyttää pukuhuoneita. Maininta peniksettömyydestä ulkopuolisille tai riisuminen jonkun edessä kuten lääkärissä olivat sietämättömiä kokemuksia. Ylitse velloi kammottava häpeä, joka sai minut säpsymään hereille kauhun ja nöyryytyksen tunteeseen monta yötä, joskus vielä kuukausia tapausten jälkeen.

Hiljalleen tilanne meni siihen, että halusin vain kuolla. Koin, että millään ei ollut mitään merkitystä, koska en voinut toteuttaa seksuaalisuuttani. Vaikka olisin ollut maailman rikkain mies, olisin silti ollut mielessäni epäonnisempi ja surkeampi olento kuin spurgu, jolla on penis. Miksi olla olemassa, miksi tehdä mitään, kun ei ole seksuaalisuutta, ei voi siittää lapsia eikä mitään? Elämäni oli täysin tyhjää, vaikka minulla oli hyvä parisuhde. 

Seksuaalisuutta ei kutsuta turhaan elämän suurimmaksi voimavaraksi. Luonnehtisin lähinnä maanpäälliseksi helvetiksi, kun sitä ei voi toteuttaa ja seksielämä on jatkuva epätyydyttävä kompromissi, mutta on kuitenkin henkinen tarve tehdä sitä noin kahdeksan kertaa päivässä, kuten miehiset testosteronitasot omistavilla yleensä. Jotkut asiasta pahasti kärsineet transsukupuoliset miehet ovat kommentoineet tilaa sanomalla, että kuolema on ihan yhtä hyvä tai jopa parempi vaihtoehto kuin loppuelämä ilman penistä väärien genitaalien kanssa. 

Olin ja olen itse edelleen täysin samaa mieltä. Genitaalioperaatio nykyisillä tuloksilla ei ollut minulle mikään mieluinen vaihtoehto. Se oli pakkorako. Se hyvin suurella todennäköisyydellä pelasti henkeni. Se auttoi minua riittävästi, että en ole koskaan pudonnut niin syvälle surkeuteen ja elämän tyhjyyteen takaisin kuin ennen. En voi kuitenkaan väittää, että se olisi ratkaissut kaikki ongelmani.

Transmiesten ja -naisten prosessi tuntuu eroavan tässä kohtaa aika paljon. Transmiehet jäävät kärsimään jossain määrin genitaaliensa suhteen usein operaatioiden jälkeenkin siinä missä useimmat transnaiset vaikuttavat olevan ihan tyytyväisiä. 

Nykyinen lähestymiskulma transsukupuolisuuteen tulee yleensä feminismistä ja sukupuoliroolin tarkastelusta. Kehon ja peniksettömyyden merkitystä tunnutaan tässä ilmapiirissä vähättelevän transkeskusteluissa minkä pystytään. Hoetaan, että et ole yhtään vähemmän mies, jos sinulla ei ole penistä. Se, että mies kärsii normaalisti peniksettömyydestä muutenkin kuin ainostaan sukupuolinormeihin sopimattomuuden puolesta sivuutetaan lähes täysin, mikä on minusta käsittämätöntä. Minä olen melko varma, että yksi merkittävä osa transmiesten pahoinvointia on juuri loppuelämän kestävä genitaalidysforia.

Olen tavannut hyvin vähättelevää suhtautumista genitaalidysforiaan myös transpolilla. Työntekijä on selvästi mieltänyt transsukupuolisuuden jonkinlaisena seksuaalisia ulottuvuuksia vailla olemattomana ilmiönä ja lausunut asioita, joiden jälkeen en ole enää pystynyt kunnioittamaan häntä. En ole ainoa tällaista kokenut. Myös muutamille tuntemilleni transmiehille on sanottu, että heillä on vain joku "penispakkomielle". Lausuja on ollut nainen.

Myös transsukupuolisilta itseltään löytyy kaikenlaista asennoitumista varsinkin, kun transporukan kirjo on nykyään laidasta laitaan. Monet puhuvat miten genitaalidysforia on jotain, joka menee ohi. Minusta tämä on todella vähättelevää. Ihan niin kuin minun seksuaalisuuteni olisi jotain, joka menisi vain ohi. Tämä ominaisuus minussa ei todellakaan ole menossa ohi ja kyllä, seksuaalisuuteni liittyy vahvasti siihen miten huonoiksi ja vääriksi koin genitaalini. Jos olisi pystynyt harrastamaan hyvää seksiä niin kai niiden kanssa olisi pärjännyt.

Jotkut jakavat ystävällisiä vinkkejään siitä miten bi-miehiä tai -naisia ei kiinnosta mitä sinulla on jalkojesi välissä, joten heistä löytyy seksikumppaneita, jotka haluavat kehoasi. Heiltä puuttuu täysin kyky ymmärtää miltä tämä tuntuu minunkaltaisteni transmiesten näkökulmasta. Monia oksettaa ajatuskin siitä, että joku koskisi heidän pilluunsa eivätkä he tiedä ahdistavampaa ajatusta kuin sen, että kumppani haluaisi sitä.

Oman kaverini parisuhde meni poikki siksi, että hänen puolisonsa halusi asioita, joita kaverini ei pystynyt tekemään. Se jätti häneen traumat ja tunteen, että hän ei kelpaa kenellekään jos ei pysty olemaan yhdynnässä. Mikä oli joidenkin kommentti asiaan? "Kokeilitteko te niin että se puhu sulle toisenlaisilla termeillä sun kehosta, jos oisit pystyny?" Jos olisin ollut itse kuulemassa, olisi varmaan ollut vaikeuksia olla käyttäytymättä aggressiivisesti tätä porukkaa kohtaan, joka uskoo, että sukupuoliristiriita on joku sosiaalinen termileikki, mitä se ilmeisesti heille on.

Joidenkin elämäntehtävä tuntuu olevan ilkkua transmiehille, että ei se iso klitoris nyt vain ole penis ja te olette vain omaksuneet cisnormatiivisen kehonkuvan. Ennen tätä tilaa, jossa keho koettiin vääräksi kutsuttiin tiedättekö miksi? Transsukupuolisuudeksi. Nykyään transsukupuolinen ei enää saisi oikeastaan olla transsukupuolinen. Joukossa on myös tyyppejä, jotka puhuvat vähätellen ja halveeraavasti cispeniksistä ja siitä kuinka turhia ne ovat. Minusta nämä henkilöt kuuluisivat palstoille, joissa poliittisesti motivoituneille ja katkerille pimppiylpeys-jutuille on sijaa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi he kokevat transmiesten vertaistukipalstat sopivaksi paikaksi julistaa tällaisia asioita. Jos penikset jotain ovat niin ilonen asia useimmille.

Samat ihmiset ihmettelevät usein miksi heihin suhtaudutaan joidenkin transsukupuolisten toimesta varautuneesti tai kielteisesti ja miksi heidän pitäisi haluta penis, että he kelpaisivat joukkoon. Sehän on aivan selvää. Heidän juttujensa keskellä oleminen ei eroa oikeastaan millään tavalla siitä, että olisi naisten keskellä, jotka ovat täysin kyvyttömiä ymmärtämään miksi joku haluaisi tai tarvitsisi peniksen.

Transpiireissä ihmetellään usein miksi on niin vaikea saada tietoa genitaalioperaatioista ja miksi kukaan ei kerro leikkauksistaan. Syy on se, että kukaan ei halua jakaa asioitaan tällaiselle joukolle. Itse olen kokenut transpiirien vertaistuellisen annin niin surkeaksi näissä asioissa, että en ikinä jakaisi omia kokemuksiani muille kuin parille kaverilleni, joilla on sama tilanne kuin minulla. Se on surullista, koska joukossa on niitäkin tyyppejä, joilla ei ehkä ole transsukupuolisia kavereita ja joiden tilanne on sama kuin minun. 

Minulle sukupuoliristiriitani syvin ydin kulminoituu juuri tähän asiaan. Kyse on niin massiivisesta seksuaalisuuteeni ja miehuuteeni liittyvästä asiasta, että en pysty kokemaan, että edustaisin samaa ihmisryhmää sellaisten kanssa, joilla ei ole kokemusta vääristä genitaaleista vaan joiden seksuaalisuus toteutuu vaginan kautta.

Kun minulta kysytään mikä on minulle kaikkein vaikein asia transsukupuolisuudessani, vastausta ei tarvitse miettiä. Se on loputon trauma siitä, että synnyin ilman penistä enkä todennäköisesti saa koskaan normaalia sellaista. Suru siitä ei lopu ennen kuin minä kuolen.