Mikä on naisihanteesi ja muita kysymyksiä


Olen kerännyt tähän kysymyksiä, joita minulta on joskus kysytty netissä tai IRL transsukupuolisuuteeni liittyen, mutta joista ei saa aikaiseksi yhtään riittävän pituista tekstiä. 



"Ai säki oot tollanen punavihervasemmistolainen/hipsteri punavuoresta?"

En ole hipsteri enkä kaipaa itseeni muutenkaan minkäänlaista ekstraglitteriä. En ole myöskään ollut koskaan lähelläkään Punavuorta. Olen huomattavasti konservatiivisempi monissa asioissa kuin keskimääräinen punavihervasemmistolainen.

Ylipäätään transsukupuolisuus ei kerro mitään ihmisen muusta persoonasta, poliittisista näkemyksistä tai mistään muutakaan. Tiedän transsukupuolisia joka puolelta Suomea ja käytännössä kaikkien muiden kuin kristillisdemokraattien äänestäjistä, vaikka punavihervasemmistolaiset taitavat olla niitä, jotka mieluiten tulevat esiin transsukupuolisuutensa kanssa tai joita on eniten.



"Onko transsukupuolisissa rasisteja?"

On. Ja homofobeja, transfobeja, uskovaisia, skinejä, sovinisteja, juntteja valkoisia heteromiehiä jne. Oikeastaan koko kattaus ihmiskunnasta löytyy myös transyhteisöstä.



"Onko sinulta koskaan kysytty kadutko sukupuolenkorjausta?"

Ei onneksi. Monilta tutuilta on kyllä kysytty asiaa esimerkiksi lääkärissä. Tämä on niin absurdi kysymys, että jos joku esittäisi tämän minulle, en tietäisi mitä sanoa. Kysyisin kai esittäjältä itseltään, että katuisitko sinä, jos sinulle kasvaisi tissit ja ne poistettaisiin, jos kysyjä olisi mies.



"Ärsyttäkö sinua muissa transsukupuolisissa mikään?"

Usein minua ärsyttää liiallinen kiltteys. Pelätään katkoa välejä ihmisiin, jotka kohtelevat kuin p**kaa ja jotka eivät päivääkään katselisi sinua, jos kohtelisit heitä samoin. Annetaan puhutella vanhalla nimellä, siedetään huonoa käytöstä loputtomiin eikä todeta, että nyt tuo #!**# loppuu tähän. Tämän ymmärtää jos on alaikäinen tai muulla tavalla riippuvainen vanhemmistaan, aikuiselta se on lattiamatoksi suostumista.



"Miksi kaikki transsukupuoliset katsovat animea?"

En ole ikinä katsonut animea, eikä valtaosa muistakaan tuntemistani transsukupuolisista. Kai transsukupuolisissa on joku animefaniporukka ja ehkä animefanien käsitys transsukupuolisuudesta määrittyy vain heidän kauttaan. Vähemmistöjen kohdalla tuntuu olevan aika tyypillistä, että heistä muodostuu stereotypioita niiden harvojen itse tavattujen henkilöiden perusteella.



"Mistä sinä voit tietää millaista on olla mies?"

Tämä on kysymys, jota transsukupuolisilta kysytään usein. Vastakysymykseksi voi esittää, että mistä kysyjä itse tietää vaikkapa, että miltä naapurin Matista tuntuu olla mies? Entäpä miltä feminiinisestä homoromanttisesta aseksuaalista tuntuu olla mies? 

Miehillä on paljon hyvin säännönmukaisesti naisista eroavia kokemusia, mutta he eivät ole homogeeninen ryhmä, joka jakaisi keskenään täysin samanlaisen kokemuksen siitä, millaista on olla mies. Ainoa tapa, jolla yksilö voi havainnoida sitä miltä mikäkin muista ihmisistä tuntuu on tehdä havaintoja toisten ihmisten puheista, kokemuksista ja käytöksestä sekä vetää siitä johtopäätöksensä.

Tämä on myös vastaus kysymykseen omalta osaltani. Olen elänyt ihmisten joukossa yli kolmekymmentä vuotta ja tämä on antanut kattavan käsityksen siitä, miltä miehistä mikäkin asia keskimäärin tuntuu ja jaanko tuntemuksen vai en.



"Miksi pitää olla penis? Eikö riitä, että voisi jollain strap-onilla harrastaa seksiä?"

Mene kysymään tämä kysymys keneltä tahansa cismieheltä ja mieti uudelleen. Minua eivät kiinnosta sellaiset leikit vähääkään. Ne eivät millään tavalla täytä seksuaalisia tarpeitani.



"Onko kaverin sukupuolella sulle väliä?"

On. Minulla on sekä mies- että naispuolisia kavereita. Miespuolisten kavereiden kanssa jutut ovat aina olleet vähän erilaisia kuin naisten. Oman sukupuolen hyväksyntä ja tuki on näytellyt itsetunnon kehityksessä toisenlaista osaa kuin naisten hyväksyntä.

Välini naispuolisiin kavereihini ovat etääntyneet transprosessin myötä. Koen, että he ovat alkaneet kokea minut hieman tylsäksi seuraksi tyttöihin verrattuna ja puhuvat minulle vähemmän joistain asioista. Itselleni on ehkä käynyt hieman samoin heidän suhteensa. He ovat yhä kavereitani, mutta jokin samaistumisen vähenemisessä toiseen on muuttanut suhdetta.



"Millainen on ihannenaisesi? Luuletko, että tykkäät jotenkin erilaisista naisista kuin cismiehet?"

En ole huomannut naismaussani mitään selkeää poikkeavuutta cismiehiin, enemmän on samankaltaisuuksia. Yksikään kaverini ei haluaisi seurustella erityisen maskuliinisen naisen tai ns. telaketjufeministin kanssa.

Oma naisihanteeni ei ole mikään elovena. Ulkoisesti pidän todella tummatukkaisista, kropaltaan ennemmin virtaviivaisista kuin muodokkaista naisista ja vähän sellaisista luonnonlapsista. Ääni saa olla vähän tumma, ei mielellään kovin kimeä.

Arvostan naisessa sitä, että hän tykkää olla nainen ja hänen seurassaan saa olla mies. Tarkoitan sitä, että hän nauttii naisellisuudesta eikä koe sitä alistamisenaan. Arvostan naisessa myös reippautta ja sitä, että hän ei ole turhan avuton. Yksi asia, mitä en voi sietää ihmisessä on se, että hän kuittailee syyttä toisille. PMS-oireisen siskon kanssa kasvaessa olen oppinut arvostamaan myös sitä, että nainen hallitsee itse itsensä eikä ajattele, että on miehen tehtävä osata käsitellä häntä, eikä hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään.





Lapsuuden ihastukseni oli Ronja Ryövärintytär. 



"Pitääkö ihmisten sinusta ajatella, että joku, joka synnyttää lapsen on mies tai joku, jolla on penis on nainen?"

Juridisten asioiden edessä on toimittava näin, mutta kenenkään yksilön ei pidä minusta henkilökohtaisella tasolla pitää synnyttäviä henkilöitä miehinä. Ihmisillä on mielipiteenvapaus asiasta.

Transpiireissä on melko yleistä ihmetellä miten ihmiset eivät koe vaginallista, penistä edes haluamatonta henkilöä miehenä. He eivät ymmärrä mitä väliä asialla on. Itse kuitenkin koen, että sillä on paljonkin väliä. Ei penistä tarvitsematon transmies ole minullekaan sama asia kuin cismies tai transmies, joka sellaisen tarvitsee. En samaistu heihin enkä ole koskaan saanut heiltä ymmärtävää vertaistukea asiassa. Tunnen myös homoseksuaalisia transmiehiä, jotka sanovat, että kokevat nämä henkilöt seksuaalisesti hyvin eri tavalla.

Kaikki ihmisen ominaisuudet vaikuttavat siihen miten ihmiset kokevat hänet. Mielestäni tämä asia on yksilön vastuulla. Jos et halua muuttaa kehoasi, älä tee niin, mutta hyväksy, että toisenlaiset ihmiset eivät välttämättä koe sinua samaksi asiaksi kuin itseään.



"Mitä tunnet, kun kuulet vanhan nimesi jossain?"

En enää juuri mitään. Minulla ei ole siihen minkäänlaista tunnesidettä. Vanha nimeni on minulle täysin outo, vieraan naisen nimi. Tuntuu absurdilta ajatella, että  minua joskus kauan sitten kutsuttiin sillä. Minua ei kutsu sillä kukaan läheinen. Jos törmäisin johonkin vanhaan tuttuun, joka ei tietäisi nykyistä nimeäni ja käyttäisi vanhaa nimeäni, tuntisin oloni erittäin omituiseksi. Samaksi kuin joku tulisi kutsumaan ketä tahansa miestä oudolla naisen nimellä. Jos - ja kun - vanhat koulukaverit puhuvat minusta sillä keskenään, koen, että he puhuvat mielikuvitusolennosta, jonka he joskus luulivat tuntevansa.



"Kaipaatko jotain elämästä ennen prosessia?"

Ainoastaan sitä, että oma keho toimi sellaisenaan eikä tarvinnut mitään lääkityksiä. Ei tarvitsisi käydä joka vuosi lääkärissä uusimassa reseptiä ja kuuntelemassa valitusta liian korkeasta hemoglobiinista lääkäriltä, joka ajattelee, että käytän testosteronia turhaan. Kaikki muu oli paskaa.



"Mitä ajattelet naiseudesta nykyään?"

Suhteeni naiseuteen on muodostonut koko ikäni vierauden ja erillisyyden tunteen kautta. Sen päämoodi on ollut ihmetellä naisen mieltä, sitä miten joku voi kokea itsensä naiseksi tai viihtyä tuollaisessa feminiinisessä kehossa. En minä paljon muuta sitä kohtaan tunne, jos ei lasketa seksuaalista puolta. Naiseus voi olla puolestani olemassa kaikissa muodoissaan rauhassa niin kauan kuin se pysyy erossa minusta.



"Millaisilla ihmisillä on eniten vaikeuksia transsukupuolisten olemassaolon suhteen?"

Ihmisillä, joilla on joku ideologia siitä, millainen maailman pitäisi olla. Näitä ovat esimerkiksi jotkut uskovaiset tahot vakaumuksineen. Näihin lukeutuvat myös nykypäivän fakkiutuneimmat sukupuolineutralistit. Porukka, joka on vakuuttunut, että sukupuoli on vain alistava sosiaalinen konstruktio. Sukupuoliroolien vapauttaminen tai sukupuolierojen pakollinen hävittäminen yhteiskunnasta poistaa heistä transsukupuoliset ja kaikki ongelmat.

He eivät ymmärrä, että vaikka he kieltäisivät ahdistuksissaan miesten ja naisten illat ja poistaisivat sanat mies ja nainen kielestä, meistä ei tulisi vain ihmisiä. Miehet ja naiset eivät muuttuisi samanlaisiksi, miehekkyys ja naisellisuus eivät lakkaisi olemasta, erilaisen vartalon omistaviin ihmisiin suhtauduttaisiin toisin jo seksuaalisesti. Pääosin naisia raiskattaisiin yhä, pojilla olisi poikien juttuja ja tytöillä tyttöjen. Biologiaan pohjaava sukupuolittunut todellisuus, jonka osa myös transsukupuoliset ovat olisi silti olemassa.

Kaljupäinen pahoinvoiva radikaalifeministi, joka uskoo, että mies alistaa häntä jos kokee hänet eri tavoin kuin miehen, jota hän ei muistuta keholtaan eikä mieleltään ja näkee transsukupuoliset vain keksittyjen sukupuolinormien alistamina poikatyttöinä ja tyttöpoikina sekä hyökkää heidän kimppuunsa on surullinen sosiaalisen konstruktionismin tuottama lieveilmiö. Ei ole transsukupuolisten vika, että maailma on sellainen kuin on.



"Millaisilla ihmisillä on vähiten ongelmia transsukupuolisten olemassaolon kanssa?"

Ihmisillä, joilla ei ole mitään kummempia ideologioita siitä millainen maailman pitäisi olla, joilla on hyvä itsetunto ja jotka eivät koe olemassaoloasi minkäänlaisena uhkana itselleen. Sanoisin, että keskimääräinen cissukupuolinen heteroseksuaali, jolla ei ole minkään sortin ahdistusta tai traumaa sukupuolten olemassaolosta ja joka suhtautuu ihmisiin ystävällisesti on henkilökohtaisten kokemusteni perusteella mainettaan mukavampi olento.



"Onko sinulla lesbomenneisyys kuten joillain transmiehillä?"

Ei. Olen tiennyt nuoresta saakka, että olen nimenomaan heteromies samalla tavalla kuin jotkut transmiehet ovat tienneet, että ovat nimenomaan homomiehiä eivätkä heteronaisia ja tarvitsevat suhteen, jossa he saavat olla miehiä. En olisi kyennyt suhteeseen kenenkään kanssa ennen transprosessia.



"Onko sinussa naisellisia luonteenpiirteitä?"

Minussa on hyvin vähän naisellisia luonteenpiirteitä. Yksi sellainen on ymmärtääkseni suhtautumiseni väreihin. Kun minulle sanoo, että pitää tuoda kylmän tai lämpimän vihreän värinen joku asia kaupasta, ymmärrän mitä se tarkoittaa, eikä sitä tarvitse selittää sen enempää. En voi myöskään sietää, jos joku vaatteeni on ruman värinen.

Minun on yleensä myös helppo ymmärtää miksi joku käyttäytyy kuten hän käyttäytyy. Transfobikot loukkaavat minua usein vain vähän, koska pystyn näkemään heidän lävitseen. En tiedä onko se yhtä kuin hyvä tunneäly. Kykyni ilmaista omia tunteitani onkin sitten lähempänä autistista rautakankea. 



"Onko sinusta kohteliasta, jos toista sanoo transsukupuolisen näköiseksi?"

Ei ainakaan minulle. Tällä voidaan tarkoittaa monta eri asiaa, mutta jos tällä tarkoitetaan sitä, että näyttää stereotypioiden transsukupuoliselta niin ei se ole kohteliasta. En halua näyttää sellaiselta enkä koe, että se olisi esteettistä. Haluan "näyttää cissukupuoliselta".



"Oletatko ihmisten sukupuolen heidän ulkomuotonsa perusteella?"

Kun ohitseni pyöräilee iltalenkillä trikoissaan miehen näköinen öykkäri, joka huutaa, että pois edestä saatana, en ajattele, että "voi miten ärsyttävä henkilö, jonka sukupuolta en tiedä". Kyllä minä ajattelen, että vittu mikä paskantärkeä mulkku-ukko pyörineen.



"Oletko herkkä?"

En miellä itseäni ainakaan erityisen herkäksi. Jos törmään netissä johonkin, josta monet järkyttyvät, kuten eläimiin sekaantumiseen, läjään ihmisruumita tai pikkupoikaan, jonka ruumis on ajautunut rannalle, en tunne mitään sen suurempaa järkytystä. Aivojeni tunnereaktio on lähinnä olkien kohautus ja asian kliininen pohtiminen. En ole myöskään IRL järkyttynyt mistään voimakkaasti tähän ikään mennessä.



"Katsovatko transsukupuoliset miehet pornoa?"

Varmaankin kaikki tietämäni, jos ei aseksuaalisia lasketa. Varsinkin testojen jälkeen harrastus tuntuu lisääntyvän. En ole itse laskenut kuinka monta sataa tai tuhatta tuntia olen harrastanut sitä. Parempi, että en edes yritä.



"Onko sinulla transsukupuolista esikuvaa tai miehen mallia? Millaisia he ovat?"

Miehen mallini ovat enimmäkseen cissukupuolisia. Nuoruudestani muistan yhden transsukupuolisen miehen, josta ajattelin, että en pitäisi pahana, jos muistuttaisin vanhempana häntä. Hän oli minua paljon vanhempi, kaikenlaista elämässään kokenut. Tumma, parrakas, maskuliininen, fiksu. 

Hän omisti useita ominaisuuksia, joita monilta transmiehiltä puuttuu, kuten hyvän miehisen itsetunnon. Hän ei kokenut olevansa mitään velkaa naisille, koska on transsukupuolinen mies. Hän ei valittanut tai ruikuttanut siitä kuinka ahdistavia miehiin kohdistettavat odotukset ovat vaan otti maailman sellaisena kuin se on ja eli asian kanssa. Yksinkertaisesti kunnioitusta herättävä persoona.



"Paras transhahmo elokuvissa/sarjassa?"

Ne hyvin vähät transhahmot, joita olen elokuvissa nähnyt tähän mennessä eivät ole herättäneet kovin positiivisia tunteita. Jos minun elämästäni tehtäisiin elokuva, kääntyisin haudassani jos minua laitettaisiin esittämään cisnainen, jonka naamaan on sutattu viikset ja joka ei ole käyttänyt päivääkään testoa. Vastataan, että Transamerican pääosassa oleva transnainen on paras näkemäni.



"Luetko enemmän miesten vai naisten kirjoittamia kirjoja?"

Olen nuoresta saakka lukenut aika vähän naisten kirjoittamia kirjoja. Olen skipannut joskus usean päähenkilön kirjoista kokonaisia naishenkilöstä kertovia kappaleita ylitse niiden tylsyyden vuoksi. Esimerkiksi Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan Palomitasta kertovat osuudet olivat minusta tylsää ja yksisilmäistä valitusta siitä kuinka vain naisilla on sukupuoli.

Lempisarjani on tällä hetkellä Game of Thrones, kuten monen muunkin. Pidän siitä siksi, että siinä tapetaan, raiskataan, soditaan ja tuodaan vahvasti esiin ihmisluonnon pimeitä puolia. Mitä enemmän kaikkea yltiömaskuliinista selviytymistä, sen parempi. Olen luultavasti elävä esimerkki siitä, miksi miehet lukevat usein enemmän miesten kirjoittamia kirjoja.



"Mitä voi sanoa, jos joku kysyy saako hän katsoa housuihisi?"

Olen yhden kerran ollut tällaisessa tilanteessa. Vastasin, että jos saan ensin katsoa sinun housuihisi. Yllättäen tähän ei löytynyt halua.



"Jos saisit valita mitä muuttaisit kehossasi, mitä valitsisit?"

10 cm lisää pituutta, tuuheampi parta. Isommat rustoisemmat kädet, isot pallit ja karvainen penis. No, oikeasti en haluaisi isoja palleja, mutta toimivat kyllä.



"Onko sinulla piirteitä joista et välttämättä olisi onnellinen, jos olisit nainen, mutta miehenä olet?"

On. Olen pitkähkö transmieheksi, minulla on leveät hartiat, isot jalat ja lihaksikkaat sääret, eikä leukakaan ole mikään kapein ja tyttömäisin.



"Mikä on vaivaannuttavinta mitä sinulle on sanottu?"

Vaivaannuttavimpia ovat jotkut naiset, jotka alkavat transsukupuolisuudesta kuullessaan puhua tasa-arvosta ja hokea kuinka miehenä olisi varmasti helpompaa tms. En ymmärrä miksi he ajattelevat, että minua koskettaa naisen asema sen enempää kuin keskivertoa junttia. Olen elänyt naisen asemassa yhteiskunnassa pari vuotta kohta toista vuosikymmentä sitten enkä kokenut syrjintää sen aikana. Sen jälkeen elämääni ovat liittyneet transsukupuolisten ja miesten kohtaamat ongelmat.

Joskus juttelin aiheesta cissukupuolisten mieskavereideni kanssa. He sanoivat, että naiset ovat täysin kykenemättömiä ymmärtämään kokemusta naiskehon vääryydestä. He eivät ymmärrä miehen seksuaalisuutta tai peniksettömyyden kammottavuutta, eivätkä ymmärrä transmiehen sielunelämää sen enempää kuin muidenkaan miesten. He ajattelevat naisen logiikallaan minun korjanneen sukupuoleni sellaisten tasa-arvoon liittyvien ongelmien takia kuin heillä itsellään on, ei sellaisten kuin minulla transsukupuolisena miehenä oli. 

Jälkeenpäin olen todennut, että monet naiset tosiaan tuntuvat hahmottavan ja selittävän esimerkiksi tarvetta genitaalirekonstruktioon aivan kummallisten yhteiskunnallisten fallos symboloi valtaa/leluja joita lapsena ei saanut lahjaksi -kiemuroiden kautta, eivät seksuaalisuuteni. Välillä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Pääasiassa heidän juttunsa ovat minusta jotenkin todella vaivaannuttavia. 



"Mikä oli vaikeinta sukupuolenkorjausprosessissa?"

Jos ei lasketa aikaa ennen prosessia niin minulle henkilökohtaisesti vaikeinta olivat alkuvuodet, jolloin "murrosikä" oli vielä aivan kesken. Olin todella epävarma ja se liittyi pitkälti ulkomuotooni. Naaman ja äänen kombinaatiosta saattoi todeta, että tuo taitaa olla mies, mutta lopputulos oli androgyyni. Tunsin itseni jotenkin kastroiduksi kuten ennen testojakin.

Nykyään usein vähätellään ulkomuodon merkitystä, mutta itselleni kunnollinen parrankasvu, äänen madaltuminen ja yleinen maskulinisoituminen on kyllä ollut todella tärkeää itsetunnon kehittymisen kannalta miehenä.



"Jos joutuisit lopettamaan testosteronin käytön jostain syystä, mitä tekisit?"

Alkaisin roinata välittömästi. Olen tehnyt niin aiemminkin kuten todella moni muukin transsukupuolinen. Elämä ilman testoa ei ole vaihtoehto.



"Oletko enemmän tunne- vai järki-ihminen?"

Kallistun enemmän järki-ihmisen puolelle. Esimerkiksi tunnepitoinen "jokainen saa olla mitä haluaa" -transaktivismi, jossa vedetään kaikki mutkat suoriksi saa minut tuntemaan henkistä tuskaa ja haluamaan repiä hiuksia päästäni. Jos olisin cissukupuolinen, olen varma, että karsastaisin transsukupuolisia, kunnes törmäisin ihmiseen, joka selittäisi minulle seikkaperäisesti prosessin sille, mikä kaikki vaikuttaa ihmisen sukupuoli-identiteetin kehittymiseen.



"Voiko transsukupuolisena elää oikeasti onnellista elämää?"

Tämä riippuu monesta asiasta. Onko sillä tavalla trans, että keho on väärä eikä pysty edes harrastamaan seksiä vai sillä tavalla, että sosiaalinen todellisuus ahdistaa. Minne päin maapalloa on syntynyt, voiko saada sukupuolenkorjaushoitoja ja millaisen lähipiirin omistaa.

Sanoisin, että Suomessa alkaa olla mahdollisuudet elää ihan hyvää elämää, vaikka on transsukupuolinen. Luokittelen itseni ihan tyytyväiseksi. En koe mitään merkittävää ahdistusta kuin aniharvoin. En kuitenkaan ole yhtä onnellinen kuin olisin, jos olisin syntynyt cismiehen vartaloon enkä tule olemaan ennen kuin lääketiede mahdollistaa normaalin peniksen saamisen. Kaikkein onnellisin olisin varmasti, jos olisin saanut kasvaa poikana pienestä pitäen.

Avaimet onneen ovat minusta transsukupuolisilla pitkälti samat kuin muillakin ihmisillä. Ympäröi itsesi asioilla, joista nautit ja ihmisillä, jotka rakastavat sinua ja hyväksyvät sinut. Paras tie tähän ei välttämättä ole linnoittautuminen ainoastaan transympyröihin, joissa jokapäiväistä elämää hallitsee syrjintäkokemuksista ja dysforiasta puhuminen. Pahinta on se, että ei yritä päästää katkeruudesta irti eikä uskalla luottaa keneenkään oman viiteryhmän ulkopuolelta tulevaan.