Nainenkin voi olla maskuliininen ja mies feminiininen - vai voiko?

Yksi transsukupuolisten yleisimmin kuulemista lausahduksista on varmasti ihmettely siitä, miksi pitää korjata sukupuoltaan, kun nainenkin voi olla maskuliininen tai mies voi olla feminiininen. 

Minulle tämä särähtää aina korvaan. Ei pelkästään siksi, että maskuliinisena naisena eläminen ei ole miltään osin sama asia kuin miehenä eläminen, vaan myös siltä osin, että väite ei mielestäni ole alkuunkaan totta.

Tästä asiasta on yleisestikin kaksi hyvin eriävää näkemystä. Toisista nainen ja mies voivat olla aivan yhtä maskuliinisia tai feminiinisiä ja toisista sanapari maskuliininen nainen tai feminiininen mies ovat suunnilleen yhtä mahdottomia yhtälöitä kuin laiha lihava. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon. Selitän miksi.

Lähdetään siitä, miten määrittelen kyseiset termit. Minulle maskuliinisuus tai feminiinisyys eivät ole itse määriteltäviä ominaisuuksia. Termien sisältö voi muuttua hieman aikakausien ja kulttuurien välillä, mutta joka puolella maailmaa niillä on ollut tietynlainen biologiaan sidottu pohja.

Maskuliinisuus terminä määrittyy miessukupuolen ominaisuuksien kautta ja feminiinisyys naissukupuolen. Maskuliinisuus tarkoittaa testosteroniin kytkettyjä kehon- ja luonteenpiirteitä ja feminiinisyys vastaavasti estrogeeniin. Feminiinisiä kehonpiirteitä ovat esimerkiksi pyöreät poskipäät, isot silmät, siro leuka, leveä lantio ja kapea vyötärö, korostunut amorinkaari jne. Maskuliinisia kehonpiirteitä ovat karvaisuus, lihaksikkuus, vahvasti rustottuneet kädet ja kasvonpiirteet kuten kulmaluut, kapea rasvaton lantio, leveät hartiat jne.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkistä kehollisista piirteistä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat, kuten miehuus ja naiseuskin, psykofyysisiä ominaisuuksia. Tämä tutkimus summaa melko hyvin millaisia henkisiä eroja sukupuolten välillä tyypillisesti on. Tähän voidaan toki lisätä vielä erilainen seksuaalikäyttäytyminen ja monia muita ominaisuuksia.

Fyysisellä tasolla normaalin murrosiän läpikäyneen naisen on hyvin vaikeaa ellei lähes mahdotonta olla maskuliininen. En ole eläessäni nähnyt kuin yhden cissukupuolisen naisen, joka olisi ollut minusta ulkoisesti maskuliininen. 

Olen nähnyt androgyynejä naisia, lihaksikkaita naisia, parran kasvattaneita hormonihäiriöisiä naisia ja pikkupojilta näyttäviä naisia, mutta en ensimmäistäkään miehen tavoin maskuliinista. Lähimmäs pääsevät ne naiset, jotka ovat vetäneet helvetisti muutakin kuin kaurapuuroa saliharrastuksensa ohessa. Usein hekin ovat selvästi miehiä naisellisempia.

Sama pätee miehiin. Olen nähnyt anrdogyynejä miehiä, pehmeänpyöreitä miehiä, parrattomia tissiposkia ja jonkinlaisesta estrogeeniin liittyvästä hormonihäiriöstä kärsiviä todella leveälanteisia miehiä, mutta en ensimmäistäkään todella naisellista. Jopa drag queenit ovat usein kasvoiltaan ja vielä enemmän keholtaan jossain määrin maskuliinisia.

Fyysisillä ominaisuuksilla on merkittävästi väliä sen suhteen, miten naiselliseksi tai miehekkääksi koemme ihmiset. Sosiaalinen todellisuus ei ole pelkkä henkimaailma.

Henkisellä tasolla nainen voi olla melko äijämäinen ja mies feminiininen. Se, että nainen on todella maskuliininen tai mies feminiininen on kuitenkin oikeasti harvinaisempaa kuin sen ajatellaan olevan. 

Jalkapalloa pelaavia pikkusieviä poikatyttöjä löytyy, mutta onko tavanomainen tyttö, jolla on rempseä luonne ja yksittäisiä poikamaisiksi miellettyjä harrastusintressejä maskuliininen? Minusta ei. En pidä heitä maskuliinisina, kun verrataan esimerkiksi joihinkin butchlesboihin saati useimpiin miehiin. 

Erityisesti heteronaiset ovat äärimmäisen harvoin syvästi maskuliinisia. He eivät halua näyttää sellaisilta eivätkä käyttäydy maskuliinisesti. Ei ole olemassa heteronaisten butchkulttuuria, eikä se ole sattumaa. Kaikki tietävät ilmiön, jossa poikatytöstä tulee aikuistuessaan murrosiässä melko normaali nainen. Näin käy kuitenkin lähinnä heterotytöille, ei butchlesboille. Transsukupuolisille miehille käy myös usein päinvastoin.

Tätä on perinteisesti selitetty yhteiskunnan asettamilla odotuksilla, mutta kyse ei välttämättä ole vain siitä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys vaikuttavat olevan kytköksissä homoseksuaalisuuteen sekä transsukupuolisuuteen ja samalla myös heteroseksuaalisuuteen ja cismiesten ja -naisten eroavaisuuksiin.

Maskuliinisuus ja feminiinisyys eivät ole kasvatuksen tulosta, eivätkä merkityksettömiä persoonapiirteitä. Ne ovat naiseuteen ja miehuuteen normaalisti olennaisesti liittyviä ominaisuuksia, joiden kanssa esimerkiksi sen hetkisillä ja sikiöaikaisilla hormonaalisilla seikoilla on tekemistä.

Kirjoitin yhdessä tekstissäni siitä, että tutkimusten perusteella korkeamman estrogeenitason omistavat naiset haluavat enemmän lapsia kuin korkeamman testosteronitason omistavat naiset. Naisellisuus ja siihen liittyvä tietynlainen tunne-elämä liittyy siihen, että nainen kokee tarpeeksi palkitsevana hoitaa lapsia ja lähtee synnyttämään niitä, jos voi itse valita.

Naiset ovat yleensä naisellisia, koska sellaiset ominaisuudet ovat olleet synnyttävälle ja lasta hoitavalle sukupuolelle tärkeitä ja olennaisia tehtävästä selviämisen kannalta. Samalla tavalla maskuliinisuus kattaa alleen luonteenpiirteitä, jotka ovat perhettä elättäneelle ja puolustaneelle sukupuolelle olennaisia tästä tehtävästä selviämisen kannalta.

Voiko nainen siis olla maskuliininen tai mies feminiininen? Jollain henkisellä tasolla kyllä, useinmiten niin ei kuitenkaan ole. Fyysisesti ainoastaan, jos on vetänyt niin paljon muutakin kuin ruisleipää, että on vaikea enää tulkita ulkoisesti sukupuolensa edustajaksi. 

Sitä, että kutsuu naista maskuliiniseksi voisi verrata siihen, että kutsuisi chihuahuaa isoksi. Se voi olla iso chihuahuaksi, mutta kun sen rinnalle asetetaan lähes mikä tahansa muu koira, on päivänselvää, että se ei ole iso. Nainen voi olla maskuliininen naiseksi ja mies feminiininen mieheksi, mutta siihen se sitten jääkin.

Transsukupuolistem olemassaolo on kytköksissä tähän maskuliinisen mielen ja feminiinisen kehon tai feminiinisen mielen ja maskuliinisen kehon luomaan ristiriitaan. Se, että voi olla iso kuin chihuahua ja näyttää androgyyniltä kompromissilta ei varsinaisesti lohduta.