"Naisviha" on feministeille sosiaalisesti hyväksyttävä keino mustamaalata vähemmistöjä ja häpäistä väärällä tavalla olemassa olevia maskuliinisia ihmisiä

Tämän päivän kuumin termi naisasialiikkeessä on naisviha. Erilaiset aktivistit kertovat, että naisvihaa on joka puolella kielessä ja asenteissa. Sitä on se, jos joku arvostelee mekon ominaisuuksia retkeilyvaatteena, kuukautiset ovat jonkun mielestä ällöttävät tai se, jos miespuolinen ihminen ei halua etsiskellä feminiinisiä energioita itsestään. 

Ennen naisvihaa oli naisten halventaminen. Esimerkkinä ehdasta naisvihasta toiminee vaikkapa Chilen sotilasvallankaappauksen aikoihin sijoittuvan Colonia-elokuvan lahkon johtajan suhtautuminen naisiin.

Nykyään naisvihaa on jo olemassa oleminen jollain tavalla, joka on feministien mielestä väärä. Jos ihminen korjaa sukupuoltaan naiseksi ja kutsuu itseään sellaiseksi, tämä on osoitus misogyniasta "oikeita naisia" kohtaan. Jos ihminen korjaa sukupuoltaan naisesta mieheksi, tämä on osoitus sisäistetystä misogyniasta. Jos nainen on maskuliininen ja ylpeä omista maskuliinisista, muista naisista poikkeavista ominaisuuksistaan, tämäkin on sisäistettyä naisvihaa. 

Useimmat väitteet kuulostavat ontuvilta. Jos joku haluaa olla nainen, vaatii melkoista mielikuvitusta väittää, että tällainen ihminen vihaisi naisia. Jos taas se, että ihminen tykkää olla mies on naisvihaa, silloin kaikki muukin toisesta eroaminen voi olla toisenlaisen ihmisen vihaamista. Esimerkiksi homoseksuaalisuus on tällöin heterovihaa ja laihduttaminen on fatfobiaa. On varmasti sanomattakin selvää, että mekon ominaisuuksien arvostelemisella retkeilyvaatteena ei ole mitään tekemistä naisten vihaamisen kanssa. 

Miksi feministit sitten väittävät naisvihaa olevan kaikkialla? 

Tänä päivänä feministi ei voi enää sanoa menettämättä kasvojaan, että hänestä naisten, miesten tai kenenkään pitäisi olla jonkinlaisia. Ei voi esimerkiksi tokaista, että naiset, jotka eivät halua pukeutua mekkoon ovat naurettavia, vaikka todellisuudessa ajattelisi niin. 

Niinpä feministit ovat kehittäneet sosiaalisesti hyväksyttävän keinon tehdä saman asian eli panetella ja häpäistä ihmisiä, jotka ovat heidän mielestään vääränlaisia tai uhkia heidän aatteensa agendalle. 

Se on heidän kutsumisensa naisvihaajiksi.

Jos väittää, että maskuliinisuus on naisvihaa, vihaa itse vääränlaisia naisia

Ylen taannoin julkaisema Raisa Omaheimon kolumni on melkeinpä tyylipuhdas näyte niin kutsutun naisvihafeminismin alalajista. Se sisältää lähes kaikki sille ominaiset ajatusvirheet, joten käyn ne tässä läpi. 

Kirjoittaja väittää, että on osoitus sisäistetystä naisvihasta, että emme arvosta tyttömäisiä asioita kuten keppihevosia, Twilightia, K-Popia tai kymmenen sentin korkkareita. En ole erityisen kiinnostunut mistään näistä asioista. En ole kuunnellut paljon K-poppia, mutta sen verran kun olen sitä kuullut, olen kääntänyt radiokanavaa nopeasti. Minun nuoruudessani sitä, että joku ei pitänyt jonkinlaisesta musiikista kutsuttiin musiikkimauksi. Sitä, jos ei pitänyt korkokengistä kutsuttiin vaatemauksi. Nykyään molemmat ovat naisvihan ilmentymiä.

Omaheimon kaltaisilla, yleensä yhdessä sukupuolessa elämänsä eläneillä naisilla on yleensä hyvin rajoittunut perspektiivi aiheeseen. Heiltä unohtuu, että emme me kauheasti arvosta myöskään teinipoikien kiinnostuksen kohteita. Pojat tykkäävät erityisen paljon esimerkiksi videopeleistä. Videopelit ja nörtit olivat yleisen pilkan kohteita ja kaiken pahan alku ja juuri viimeiset 20 vuotta. Emme arvosta myöskään poikia, jotka rälläävät mopoillaan yökaudet. Tiedän, koska olin yksi tällaisesta mopoporukasta nuorena, eikä siitä mitään kehuja koskaan tullut. Vain huutoa ja valitusta aiheuttamastamme mölysaasteesta, erityisesti vanhemmilta naisilta.

Miehet eivät kuitenkaan kirjoita halveeraavan puheen "pojan nulikoista" olevan osoitus sisäistettyä miesvihaa tihkuvasta yhteiskunnasta tai yritä väittää, että jos naisia eivät kiinnosta mopot, he ovat miesvihamielisiä. Se johtuu siitä, että miehillä on yleensä parempi itsetunto. He ymmärtävät, että kyse on keskenkasvuisten ihmisten touhuista. Niitä ei tarvitse pilkata, mutta ei teineille tarvitse myöskään erityisesti valehdella, että ne olisivat äärimmäisen arvokkaita ja tärkeitä asioita. Kymmenen sentin koroilla ei ratkaista nälänhätää tai muitakaan suurempia ongelmia.

On huono argumentti, että jotain asiaa täytyy arvostaa vain siksi, että se on tyttömäinen tai poikamainen. Jos näin olisi, voisimme argumentoida myös, että tunteista puhumisen vaikeutta, nuuskamällien sylkemistä tai raiskaamista tulee arvostaa, koska ne ovat aivan erityisen maskuliinisia asioita.

Viimeiseksi Omaheimo heittää ilmoille naisvihafeministien lempiväitteen. Hän kertoo, että hänelle sanottiin kerran poikaporukassa, että hän on erilainen kuin muut tytöt ja hän koki sen kehuna. Hän väittää, että tämä oli naisvihaa ja reaktio oli surullinen. Hän väittää myös, että hän vihasi tyttöyttään halutessaan olla vakavasti otettava, älykäs ja analyyttinen. 

Kirjoittaja sortuu tässä räikeään ajatusvirheeseen ja sekoittaa keskenään tyttöyden ja tyttömäisyyden. Tyttö on sukupuoli ja tyttömäisyys on sana, jolla kuvataan heille tyypillisiä ominaisuuksia. Kaikki tytöt eivät ole kovin tyttömäisiä ja tälle eroavaisuudelle on biologiset syyt. Tällaiset tytöt ovat yleensä pienestä saakka enemmän kiinnostuneita miestyypillisistä asioista ja he ovat useammin bi- tai homoseksuaaleja. Nämä ominaisuudet näkyvät heissä monenlaisina eroina keskimääräisiin tyttöihin. 

Tällaisille ihmisille on yleensä positiivinen asia, jos joku kerrankin huomioi heidän muista sukupuolensa edustajista poikkeavat ominaisuutensa myönteisessä valossa ja kohtaa heidät sellaisina kuin he ovat. Nyt feministit yrittävät väittää, että tämä heidän tarpeensa tulla nähdyiksi omina itseinään eikä sukupuolensa stereotyyppeinä onkin "naisvihaa".

Omaheimon kirjoitus on oiva esimerkki  siitä, mikä hänen edustamassaan feminismissä on vikana. Naisvihafeministit itse kärsivät asennevammasta maskuliinisuutta ja tyttöjä ja naisia kohtaan, jotka eivät sovi naisnormeihin. Sitä, että et voi yhtä aikaa väittää feminismin olevan moninaisuuden puolella ja toisaalla julistaa epätyttömäisiä ihmisiä naisvihaajiksi he eivät näytä kykenevän ymmärtämään.

Ihminen joka väittää, että nainen joka haluaa olla vakavasti otettava, älykäs ja analyyttinen, tai on ylpeä tällaisista ominaisuuksistaan on misogyyni, on surullinen osoitus siitä, miksi feminismin tunnuspiirteet tuntuvat usein olevan typeryys, koomisuus ja epäanalyyttisyys. 

Sosiaalinen konstruktionismi johtaa taisteluun oikeanlaisesta olemisesta

Aiemmin feministien keskuudessa oli trendikästä ajatella, että naiselliset naiset, jotka meikkasivat vahvasti, pukeutuivat paljastaviin vaatteisiin tai olivat muuten hyvin feminiinisiä olivat patriarkaatin uhreja, jotka oli vain sosiaalistettu miellyttämään miehiä. Tänä päivänä tällainen ajattelu mielletään naisvastaisena ja harva enää allekirjoittaa tällaisia väitteitä.

Myöhemmin feministien keskuudessa muodostui trendiksi päinvastainen ajattelu. Nyt vuorostaan maskuliiniset naiset alettiin nähdä feminismissä patriarkaatin uhreina, jotka on vain kasvatettu inhoamaan feminiinisyyttä. Feministit väittävät, että maskuliiniset ihmiset eivät oikeasti edes ole erilaisia eivätkä maskuliinisia vaan he väittävät niin vain, koska halveksuvat tyttömäisyyttä. 

Aate, jonka tarkoitus oli joskus vapauttaa ihmiset olemaan sukupuolinormeista välittämättä omia itsejään on muuttunut aatteeksi, jossa naisen on oltava feminiininen, jotta hänen olemisensa on hyväksyttävää ja ei-naisvihamielistä.

Kun evoluutiobiologi Markus Rantala kollegoineen esitti teorian butchlesbojen olemassaolon biologisesta perästä, se tyrmättiin kiireen vilkkaa nimenomaan feministipiireissä. Biologisia selityksiä sukupuolieroille tai sukupuolten sisäisille eroille ei siedetä, koska ne vievät pois pohjan feministien uskomuksilta patriarkaatin uhreihin. 

Feministien laajalti kannattama sosiaalinen konstruktionismi ei toimi suvaitsevaisuutta edistävänä asiana. Se johtaa loputtomaan taisteluun siitä, kuka on oikeanlainen. Ei ole synnynnäistä erilaisuutta, joka on vain hyväksyttävä. On ainoastaan vääränlaisen kasvatuksen uhreja. Ja niitä ovat aina kaikki muut, paitsi minä. 

Feminismi sai naiset uskomaan, että feminiinisyys on aliarvostettua, vaikka sitä ihailee koko maailma

Luin nuorena koulupäivien jälkeen usein äitini tilaamia lehtiä. Noin joka toisessa naistenlehdessä oli joku feministi hokemassa mantraa siitä, että naiset sanovat olleensa poikatyttöjä vain, koska poikamaisuus on niin paljon arvostetumpaa kuin tyttömäisyys. Oikeasti he eivät kuulemma olleet yhtään erilaisia kuin kukaan muukaan. 

Feministit uskovatkin, että naisellisuus on yksiselitteisesti miehekkyyttä aliarvostetumpaa. Heistä yhteiskunta on täynnä femmevihaa. Olen todistanut joidenkin feministien jopa väittävän koulukiusaamistaustastaan avautuneille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille hyvin aggressiiviseen sävyyn, että he eivät ole voineet kohdata tällaista, koska vain naisellisia ihmisiä kiusataan. 

Minun on aina ollut mahdotonta ymmärtää, missä todellisuudessa nämä feministit elävät. Mikään tietämäni tilasto ei osoita, että yhteiskunnassa tai kouluissa juuri naiselliset naiset olisivat erityisen syrjittyjä tai kiusattuja. Ne osoittavat pikemminkin, että niitä ovat nimenomaan sukupuolinormeista poikkeavat ihmiset eli tyttöjen kohdalla maskuliiniset tytöt. Poikien kohdalla kiusattuja ovat feminiiniset pojat.

Näin oli myös minun koulussani. Yläasteellani oli yksi rehellinen butchlesbo. Häntä kiusasivat avoimesti jopa useita vuosia nuoremmat naispuoliset oppilaat. Myös minua kiusattiin jonkin aikaa ja koulukiusaamiseni liittyi transsukupuolisuuden ohella maskuliinisuuteen. Tätä eivät harjoittaneet pojat vaan lähes yksinomaan feminiiniset tytöt. He tuijottivat nokkaansa pitkin halveksuvasti miesmäistä ulkomuotoani ja kommentoivat sitä vähemmän mairittelevin tavoin.

Maskuliinisuuteeni ja siihen, että minulla oli vapaa-ajallani enemmän miespuolisia kavereita sisältyi usein oletus, että olin naisvihamielinen. En ymmärtänyt mistä se kumpusi, koska minä en pilkannut feminiinisiä tyttöjä. Ainoa rikos, johon syyllistyin oli se, että olin enemmän miessukupuolen kaltainen ja viihdyin paremmin poikien touhuissa, kuten useimmat transsukupuoliset pojat sekä sukupuolinormeista poikkeavat lapset. Se riitti siihen, että olin kuin punainen vaate härälle joillekin tytöille.

Ainoa vuosi, jolloin vältyin näiltä asioilta oli se vuosi yläasteiässäni, jolloin yritin hetken sopeutua joukkoon. Kasvatin hiukseni olkapäille ja aloin käyttää naisten osastolta ostettuja paitoja. Maastohousuistani en sentään raaskinut luopua. Tytöt alkoivat suhtautua minuun vähemmän pilkallisesti. Sain myös kehuja ulkonäöstäni. 

Olen ymmärtänyt vasta aikuisena, miksi niin tapahtui. Sosiaalinen asemani kohosi. Sain hyväksyntää ja ihailua siitä, että näytin tyttömäiseltä. Pojilta sain sitä, koska viehätin heitä. Naisilta sain sitä, koska näytin jakavani naisyhteisön arvot naisellisuuden arvostamisesta. En kuitenkaan halunnut kumpaakaan näistä - vaan päinvastaista - ja kokeiluni jäi lyhyeen.

Feministien väite siitä, että naisellisuus on yhteiskunnassa aina miehekkyyttä aliarvostetumpaa on kuin katsoisi maailmaa putkinäöllä.

Lähestulkoon kaikki heteromiehet ihailevat ja suosivat nimenomaan naisellisia naisia. Tälle on olemassa biologinen selitys. Naisellisuus ominaisuutena on kytköksissä estrogeeniin ja naisen hedelmällisyyteen. Siksi heteromiehet viehättyvät siitä. Siksi yhteiskuntamme on rakentunut niin, että mainoksemme ovat täynnä ultrafeminiinisiä naisia, eivätkä miehisiä naisia, joille markkinoidaan äijävaatteita. Siksi missikisat ovat täynnä feminiinisyyden huipentumia, joiden kauneutta ihailemme. Feministien mielikuvitusmaailmaa, jossa maskuliinisia naisia ihannoidaan ei ole olemassa, ei yhdessäkään koulussa.

Feministit eivät ymmärrä, että feminiinisyyden arvostus on sukupuolittunutta, kuten useimmat asiat sukupuolittuneella lajilla ovat. He ajattelevat, että jos joku pilkkaa feminiinisiä miehiä niin se tarkoittaa, että hän pilkkaa myös feminiinisiä naisia. He usein vesittävät koko keskustelun feminiinisiin miehiin suhtautumisesta, kun tekevät siitä keskustelun naisista ja misogyniasta, johon se ei liity juuri mitenkään. 

He sotkevat myös sen, että miehillä maskuliinisuutta arvostetaan siihen, että sitä ihailtaisiin myös naisilla. Kun minä näytin rekkalesbolta ja pukeuduin miesten pukuun nuorena, ei minua arvostettu tai ihailtu. Olin kummajainen. Kouluni ainoa miesten puvussa juhlissa kulkenut tyttö sai kuunnella yököttelyä. Joka kerta, kun olen kuullut kenenkään kutsuneen naista miehiseksi, se on sanottu äänensävyllä, joka ei ole jättänyt arvailujen varaan onko se kohteliaisuus vai ei. 

Ainoa paikka, jossa naisellisuudesta ei ole naiselle hyötyä ovat ammatit, joissa tarvitaan raakaa voimaa tai miehisiä kovapintaisia luonteenpiirteitä. Joidenkin uranaisten maskuliinisia ominaisuuksiakin yritetään toisinaan väittää feministien keskuudessa naisvihan muodoksi. Sillä, että erilaisilla ihmisillä on lahjoja erilaisiin asioihin ei kuitenkaan ole mitään tekemistä naisvihan kanssa.

Feministit näkevät naiselliset naiset pelkkinä alistettuina uhreina. He eivät näe naisellisuuden tuomia asioita, joita he muiden ihmisten kohdalla kutsuvat etuoikeuksiksi ja vallaksi. 

"Naisviha" on saanut naiset näkemään itsensä uhreina silloinkin, kun he syrjivät muita

Feministien tarina ympäröivän yhteiskunnan kaiken kattavasta naisvihasta ei perustu rationaaliseen ajatteluun. Mistä tahansa asiasta saa rakennettua samanlaisen mielivaltaisen vihatarinan, jonka merkkejä voi halutessaan nähdä kaikkialla. 

Jos muut ihmisryhmät käyttäytyisivät kuin naisvihafeministit, yhteiskunta näyttäisi tältä:

Miehet väittäisivät naisten, jotka eivät halua pukeutua ja käyttäytyä miesmäisesti olevan miesvihaajia.

Transtaustaiset miehet väittäisivät, että jos nainen haluaa olla nainen ja nauttii siitä, eikä halua transitioitua mieheksi, hän vihaa miehiä.

Maskuliiniset naiset väittäisivät, että se, että nainen on naisellinen ja sanoo poikkeavansa heistä on sisäistettyä miesvihaa ja maskuliinisuusvihaa.

Miesasiamiehet väittäisivät, että transtaustaisten naisten olemassaolo on osoitus yhteiskunnan miesvihasta ja miesten heikosta asemasta ja että he transitioituvat naisiksi vain saadakseen etuoikeuksia ja valtaa, joita miehillä ei ole. (Arvatenkin tämä tarkoittaisi seksin saamisen helppoutta.)

Jos eläisimme tällaisessa yhteiskunnassa, voisimme kutsua sitä oikeutetusti naisvihamieliseksi. Se olisi sitä, koska siinä naisten olemassaolo naisina nähtäisiin muiden ihmisryhmien vihaamisena. Yhteiskunta, jossa elämme tällä hetkellä on menossa asenteiltaan päinvastaiseen suuntaan. Kaikkien naisista poikkeavien ihmisryhmien olemassaoloa yritetään väittää naisvihan muodoksi.

Tällaista harrastavat naiset ovat sairastuneet näkemään itsensä vain alistettuina uhreina silloinkin, kun he todellisuudessa itse ovat muita syrjivä osapuoli. Jos tällaisia ajatuksia levittävä feminismi saa lisää jalansijaa, ihmisillä ei ole enää oikeutta olla olemassa ilman, että se pitää hyväksyttää feministeillä.

Tämä koskee kaikkia ihmisiä.

Naisista tulee toisiaan kyräileviä, mitä mielikuvitteellisimpia naisvihan muotoja kaikkialla näkeviä ihmisiä. He alkavat rajoittaa ja moralisoida toistensa vääränlaista, naisvihamielistä naiseutta.

Mies ei enää saa olla mies, jos hänen on omaksuttava itseensä naistyypillisiä piirteitä, kuten oltava feminiininen, herkästi itkevä tai haluttava pukeutua mekkoon osoittaakseen, että hän ei ole naisvihaaja. 

Transsukupuoliset sukupuolesta riippumatta eivät saa edes olla olemassa, koska heidän pelkkä olemassaolonsa on naisvihan muoto. Heidän identiteettinsä, seksuaalisuutensa, kehonkuvansa ja koko olemassaolonsa on kielletty ja heidät on pakotettu elämään feministisen idealismin mukaisina, soveliaalla tavalla sukupuolinormeja rikkovina miehinä ja naisina.

Jos homoseksuaalien yhteiskunnallinen asema olisi heikompi, myös miesten homoseksuaalisuutta yritettäisiin väittää feministien toimesta jonkinlaiseksi naisvihan muodoksi. Läheltä on jo liipannut. Feministit ovat syyttäneet maskuliinisia miehiä kumppaneinaan suosivia homomiehiä femmevihasta.

Ole oma itsesi tai hännystele feministejä

Olisi helppoa väittää, että feministien naisviha-syytöksissä on kyse pelkästään miesvihasta. Erityisesti radikaalifeministeissä on aina ollut avoimia miesvihaajia. En kuitenkaan tee niin. Vastaus siihen, että feministit ovat taantuneet huutamaan naisvihaa joka asiaan ei ole se, että kaikki muutkin hylkäävät älyllisen ajattelun ja alkavat selittää kaikkea ympärillä näkemäänsä miesvihalla tai muilla vastaavilla käsitteillä.

Naisvihasta syyttäminen, vaikka sen kohteena oleva ihminen ei ole naisia millään tavalla alentanut vaan ainoastaan ollut olemassa naisista jotenkin poikkeavalla tavalla, on osoitus syyttäjän huonosta itsetunnosta. Vain hyvin heikkoitsetuntoinen ihminen pystyy kokemaan vihana itseään kohtaan, että toinen ihminen on erilainen kuin hän ja ylpeä siitä.

Toinen selitys ei ole syyttäjän itsetunnossa vaan häikäilemättömässä vähemmistöjen ja muiden ihmisten mustamaalaamisessa, jonka syyt ovat poliittisia. Ihmisten uhkaileminen sillä, että he ovat naisvihaajia on keino yrittää hiljentää ja kontrolloida ihmisiä. Mitä enemmän alat anteeksipyydellä itseäsi vain sen takia, että olet olemassa ei-naisena tai ei-feminiinisenä, sitä suurempi valta feministeillä on sinuun ja sitä kautta koko yhteiskuntaan.

Kun minua kiusattiin kouluvuosinani ja pilkattiin "miesten hännystelijäksi" (pick me girl-nimitystä ei oltu tuolloin vielä keksitty) naisista poikkeavien ominaisuuksieni vuoksi, minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko alan hävetä itseäni, alan hännystellä näitä naisen alkuja ja kysellä heiltä millainen minun pitäisi olla, että he hyväksyisivät minut. Tai olen rehellisesti oma itseni ja olen välittämättä siitä, että he eivät pysty käsittämään, että ihmiset eivät ole "naisvihaajia" tai "miesten hännystelijöitä" vaikka he olisivat miesten kaltaisia tai jostain samaa mieltä heidän kanssaan.

Valitsin jälkimmäisen tien ja hyvä niin. Tähän päivään mennessä en ole nähnyt päivää, jona olisin kelvannut feministeille sellaisena kuin olen. Jokaisessa elämänvaiheessani miehiin samaistuvasta lapsesta aikuiseksi transsukupuoliseksi mieheksi tietyt feministit ovat olleet julistamassa, että olen pelkkä kävelevä misogynian muoto. 

15-vuotiaana syytökset saattoivat satuttaa. 40-vuotiaana paskasuodatin on kehittynyt sen verran, että kun feministi väittää jonkun kirjoituksessa kuvatun ihmisryhmän edustajan olevan naisvihaaja, tiedän sen olevan vain tukahdutetun alkuapinan poliittisesti korrektiin kaapuun pukema tapa ilmaista seuraavat ikiaikaiset tunteensa:

"Olet nolo ja vääränlainen, koska olet erilainen kuin minä ja kehtaat olla vielä ylpeä siitä. Lakkaa olemasta tuollainen ja toitottamasta ärsyttäviä aatteeseeni sopimattomia näkemyksiäsi tai kiusaan sinut hengiltä."