Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Kun termi cisseksismi kuoli omaan mahdottomuuteensa

Kun kuulin ensimmäisen kerran cisseksismistä, pidin sitä hyvänä terminä ja otin sen käyttööni. Silloin cisseksismillä oli pitkälti eri määritelmä kuin nykyään.  Cisseksismiä oli se, että transsukupuolisen yksilön henkistä minää pidetiin vähäpätöisempänä kuin cissukupuolisen yksilön vastaavaa. Cisseksismiä oli se, että transsukupuolista yksilöä puhuteltiin ja kohdeltiin tahallaan tavalla, joka tuotti hänelle henkistä tuskaa, mutta cissukupuoliseen samaa käytöstä ei kohdistettu kuin äärimmäisen törkeissä tapauksissa. Cisseksismiä oli se, että ei suostunut myöntämään ihmisen sukupuolisuuden henkisiä ulottuvuuksia, jotka ovat osa miehuutta ja naiseutta sekä syy transsukupuolisten olemassaoloon vaan kohteli ihmisiä käytännössä kävelevinä peniksinä ja vaginoina. Vuosien aikana cisseksismi on saanut lähes kokonaan toisen merkityksen.  Nykyään cisseksismiä on jo se, että näkee sukupuolen minään muuna kuin henkisenä ominaisuutena.  Cisseksismiä on uskoa, että sukupuol