I pray to father, son, testosterone, in darkest night don't leave my mind alone

Nykyään puhutaan paljon siitä, miten sukupuoliroolit ahdistavat ihmisiä. Transsukupuolisia pidetään usein jonkinlaisina sukupuoliroolien ja -normien olemassaolon pääkärsijöinä. Usein törmää virhepäätelmään, että jos transsukupuolista ahdistaa sukupuolirooli, sen täytyy olla syy hänen sukupuoliristiriitaansa. Se ei ole totta.  Jos minun pitäisi valita eläisinkö "naisroolissa" yhä, jos saisin cismiehen vartalon, vai sietäisinkö naisvartaloa, jos saisin elää miesroolissa, valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon silmiäni räpäyttämättä. Kehostaan pitäminen on paljon tärkeämpää kuin sosiaaliset seikat. Silloin sosiaalista epämukavuuttakin sietäisi aivan eri mittasuhteissa. Enemmistö tuntemistani transsukupuolisista ajattelee samalla tavalla. Koenkin, että sukupuoliroolista keskustelu on saanut aivan liian suuren jalansijan transkeskustelussa. Ei transprosessi ole mikään sukupuoliroolin vaihdos vaan prosessissa muuttuu koko sukupuoli kaikkine sosiaalisine ja kehollisine osineen,

Olipa kerran nuori soturipoika, joka oli elänyt sangen tavallisen pojan lapsuuden pyssyleikkeineen. Opetellut metsästämään ja valmistautunut nuoren miehen elämään. Lapsuus alkoi olla jo takana päin. Pojalla oli tyttöystävä, joka odotti heidän ensimmäistä lastaan. Hän valmistautui ajatukseen isänä olemisesta ja perheestä. Perheestä, jolle miehen tuli hankkia muiden yhteisön miesten kanssa ruokaa ja jota miehen tuli olla valmis puolustamaan kuolemaansa asti vaaran uhatessa. Se tuntui täysin luonnolliselta ja oikealta. Olihan pojan keho iso, lihaksikas ja jäntevä ja luonnekin kuin Rambolla. Ei hän mitään muuta olisi osannut ollakaan. Eräänä päivänä poika heräsi ja tunsi olonsa kummalliseksi. Hän katsoi turpealta tuntuvaa kehoaan ja huomasi, että hän oli kauttaaltaan kellertävä ja hänellä oli häntä. Kaiken lisäksi hänellä oli valtavan isot tissit. Paljon isommat kuin hänen tyttöystävällään. Poika kokeili niitä hämmentyneenä. Sitten hän ujutti kätensä alapäähänsä ja totesi kauhuk

Ennen prosessia Istun television edessä polvet normaaliin tapaan rintakehäni edessä veljeni kanssa illalla ja katson jotain ohjelmaa. Veljeni saa päähänsä piirtää minut paperille ja luonnostelee siihen nauraen jonkinnäköisen örkin. Minua huvittaa. Hän piirtää vahingossa hahmon rintakehään jonkinlaisen viivan ja kun se näyttää rinnalta, piirtää viereen toisenkin. Siinä vaiheessa minua ei enää huvita. Äiti tulee kurkkaamaan ja kysymään mitä veli piirtää. Veli sanoo, että hän piirsi minut. Äiti toteaa, että sillä on rinnatkin. Sitten hän lisää kiusoitellen, että "sillähän onkin kohta jo isommat rinnat kuin minulla", vaikka se ei ole totta.  Minä istun lattialla läpeensä nöyryytettynä ja naama raivoista punoittaen. "OLE HILJAA", karjun äidilleni. Veljeni ymmärtää, että ylitti jonkin rajan, jota ei olisi saanut, mutta äiti ei. Minun tekee mieli hakata vastenmielisen äitini päätä tiiliseinään ja sanoa häntä oksettavaksi huoraksi, mutta en sano, koska sekään ei