Korjasin sukupuoleni ollakseni mies ja isä, en henkilö ja läheinen
Viimepäivinä on kohistu siitä, että pari päiväkotia Helsingissä on päättänyt viettää isänpäivän sijaan läheisenpäivää. Päätöstä perusteltiin sillä, että kaikilla lapsilla ei ole isää vaan heillä voi olla esimerkiksi vain yksi vanhempi, muunsukupuolinen vanhempi tai kaksi äitiä. Erityisesti pk-seudulla erilaisten perheiden kirjo on suuri. Näin ollen näiden perheiden lapset eivät tuntisi itseään ulkopuolisiksi muiden askarrellessa isänpäiväkortteja. Tämän keskustelun osalta kuulin useampia transsukupuolisia asiasta syyllistäneitä kommentteja, kuten yleensäkin aina, kun jotain jossain muutetaan sukupuolineutraalimpaan suuntaan. Kaikki tasa-arvoon ja kielen muuttamiseen, tai vaikka kaikkien ihmisten henkilötunnusten uusimiseen liittyvä on aina olevinaan jonkin mutkan kautta meidän syymme, vaikka meillä ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Tässä keskustelussa näkyy selvästi, mitä ihmiset ajattelevat meistä. Olemme sukupuoleton yhtenäinen möykky nimeltään transsukupuoliset. Me