Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Mikä saa transsukupuoliset lopettamaan elämänsä kaksikymppisenä

Kuva
Televisiossa on pyörinyt viimeaikoina mainoksia, joissa lukee esimerkiksi kliininen määritelmä sille, mitä on syrjintä. Sen jälkeen kysytään, että mutta miltä syrjintä oikeasti tuntuu. Sen tietäminen on aivan toinen asia kuin termin sisällön ymmärtäminen. Sama ilmiö näkyy useimpien ihmisten suhtautumisessa transsukupuolisiin. Tiedetään joku kliininen määritelmä sille, mutta ei ymmärretä oikeastaan mitään sitä, miltä se transsukupuolisuus oikeasti tuntuu. Ihmiset ovat keskimäärin todella kylmiä, tökeröitä ja empatiakyvyttömiä transsukupuolisia kohtaan siihen nähden, miten surullinen ja raskas asia tämä useille meistä on. Itse en ole koskaan kokenut, että useimmat lukemistani selityksistä siitä, miltä transsukupuolisuus tuntuu kuvailisivat omaa kokemustani asiasta hyvin, saati cissukupuoliselle helposti ymmärrettävästi. Tässä on kauan sitten kirjoittamani kuvainnollinen ajatusleikki siitä, miten cissukupuolinen voi päästää lähimmäs kokemusta siitä, millaista kaikkein raadollisimmil

Kreationistit ja ihmiset, jotka eivät usko sukupuoli-identiteettiin

Kuva
Mikä yhdistää kreationistia, maapallon litteyteen uskovia ja henkilöitä, jotka eivät usko sukupuoli-identiteettiin? Hörhöys. Jostain syystä yhteiskunnassamme kuitenkin ainoastaan kreationistit ja maapallon litteyteen uskovat henkilöt luokitellaan yleisesti hönöiksi. Samalla aikuiset, järkevinä itseään pitävät ihmiset pohtivat ihan tosissaan, että onkohan meillä sukupuolinen identiteetti. Katsoin eilen illalla Inhimillistä tekijää, jossa käsiteltiin mies- ja naisjaon ulkopuolelle jääviä ihmisiä. Vieraana oli heidän lisäkseen sukupuoli-identiteetin poliklinikalla työskennellyt Veronica Pimenoff, jonka erinäisistä näkemyksistä olen kuullut monilta transsukupuolisilta suurta ihmetystä. Hän esitti jälleen omituisen näkemyksensä siitä, että useimmilla ihmisillä ei olisi sukupuoli-identiteettiä. Hänen lisäkseen sukupuoli-identiteetin olemassaolon ovat kiistäneet esim. jotkin sukupuolettomiksi itsensä luokittelevat ja muut marginaalitahot, joilla itsellään ei ole sukupuolista ident

Juhlapukuetikettimme on 1950-luvun muinaisjäänne

Kuva
Niin pienestä kuin muistan, erilaset juhlat ovat olleet minusta ahdistavia. Mieluiten olen jättänyt menemättä niihin ollenkaan, jos kyse on ollut kaverin synttäreitä suuremmasta. Syy on ollut niin yksinkertaisessa asiassa kuin vaatetuksessa. Minulle yritettiin pukea pienenä mekkoja ja hameita edes juhliin, kun arkena en suostunut edes sylkäisemään niitä päin. Minä inhosin niitä yhtä paljon kuin kaikkea muutakin naisellista. Sen jälkeen, kun äiti lakkasi tuputtamasta niitä ongelmaksi tuli se, miten pukeutua juhlavasti, kun naisten vaatteet ällöttivät ja miesten puvussa pisti epämukavasti silmään. Kuulun niihin onnekkaisiin transsukupuolisiin, joita ei enää teini-iässä kaapista tulemisen jälkeen yritetty nöyryyttää pakottamalla pukeutumaan väärän sukupuolen vaatteisiin sukujuhlissa, koska vanhempia hävetti transsukupuolisuus tai koska naimisiin menevä sisko välitti enemmän omasta visiostaan häidensä suhteen kuin transsukupuolisen veljensä alkeellisestakaan kunnioittamisesta. Oma