I pray to father, son, testosterone, in darkest night don't leave my mind alone

Teksti sisältää spoilereita. Jokin aika sitten televisiosta tuli transaiheinen elokuva nimeltään Pojat. En yleensä katso transsukupuolisuutta käsitteleviä elokuvia, mutta tämä tuli aikaan, jona minulla ei ollut muuta tekemistä. Tiesin mistä se kertoo, koska olin kuullut siitä kaveriltani, joten katsoin alun ja jatkoin loppuun asti mielenkiinnosta sitä kohtaan miten aihetta elokuvassa käsitellään. Elokuva kertoo esittelyn mukaan kolmesta tytöstä, jotka löytävät kukan, jonka uutteen avulla he muuttuvat fyysisesti pojiksi. Todellisuudessa elokuva kertoo kuitenkin kahdesta tytöstä ja kolmas on jonkinlainen transhahmo, ehkä transsukupuolinen poika. Aluksi heidän muuntautumisensa pojiksi on vahinko ja öistä hauskanpitoa. Pian käy selväksi, että transhahmo kokee vartalonsa muuttumisen pojan vartaloksi aivan toisin kuin tytöt. Siinä missä tytöt ovat iloisia siitä, että rinnat ovat tallella palauduttuaan takaisin tyttökehoihinsa, transhahmo toivoo, että hän ei koskaan muuttuisi t

Kun minä olin lapsi, tykkäsin mittailla voimiani muiden kanssa, painia ja hyppiä hyppyreistä eri vempaimilla. Se, joka juoksi kovimpaa tai hyppäsi korkeimmalle oli kovin jätkä. Se oli parasta mitä tiesin. En ole koskaan osannut puhua kunnolla tunteistani, ainakaan lämpimistä ja hellistä. Se on minulle vaikeampaa kuin mikään muu. Olen ollut lapsesta saakka sellainen. Muistan, että en voinut sanoa edes koiranpentua söpöksi, koska se tuntui niin typerältä. Enkä sano kyllä vieläkään. En ole koskaan nauttinut kenenkään halailusta tai läheisyydestä. Minulle tällaiset asiat kuuluvat parisuhteeseen. Esikuvani lapsena olivat sellaisia miehiä, jotka eivät tiukoissakaan tilanteissa muuttuneet toimintakyvyttömiksi tai ruikutanneet vaan yrittivät ratkaista tilanteen ja selviytyä, usein väkivallan avulla. Lempipornoni ja seksuaalifantasiani ovat olleet nuoresta saakka miesnäkökulmasta tapahtuvaa naista alistavaa kikkelisankareiden seikkailua vai miksi sellaista nykyään kutsutaan.