Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Arvon feministi, lakkaa kutsumasta minua nais- tai miesoletetuksi

Kuva
En ole koskaan pitänyt sanoista naisoletettu ja miesoletettu tai pitänyt niitä edullisina transsukupuolisten kannalta. Niiden käyttäminen useimmissa tapauksissa lähinnä ärsyttää. Feministinen keskustelu tuntuu nykyään noudattavan kaavaa, jossa cisnainen kertoo jotain omia kokemuksiaan ja lisää perään "niin kuin varmasti muillakin naisoletettuina kasvaneilla". Hän olettaa kokemustensa olevan esimerkiksi useimmilla transsukupuolisilla miehillä samanlaisia kuin hänellä ja tekevän heistä samanlaisia kuin hänestä. Tämä kyseinen toiminta ei eroa juuri mitenkään siitä, että joku olettaa minun olevan jonkinlainen ja ajattelevan tai käyttäytyvän tietyllä tavalla, koska genitaalini olivat jonkinlaiset syntyessäni. Termiä naisoletettu käyttävät voisivat aivan yhtä hyvin niputtaa minut suoraan naiseksi, jos he ohittavat sen, että olen transsukupuolisuuteni takia kokenut minuun kohdistetut naistyypilliset oletukset hyvin eri tavalla kuin cisnaiset ovat ne kokeneet. Minä en ole