Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2023.

Biologinen sukupuoli ei ole käyttökelpoinen konsepti yhteiskunnassa, jossa vartaloita voi muuttaa

Kuva
Monissa maissa juridisen sukupuolen määrittelemistä on muutettu, jotta se mahdollistaisi paremmin sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten sopeutumisen yhteiskuntaan. Käytännöt vaihtelevat, mutta yleensä sitä on muutettu enemmän itsemäärittelyä tukevaan suuntaan. Tämä ei ole miellyttänyt kaikkia. Jotkut ovat esittäneet, että biologisen sukupuolen tulisi olla se sukupuoli, jonka perusteella ihmisistä keskusteltaisiin yhteiskunnassa, ja jonka perusteella juridisen sukupuolen tulisi määräytyä.  He käyvät tätä keskustelua puhumalla biologisesta sukupuolesta ja sen vastineena jotenkin identifioituvista. Tässä keskustelussa kieltäydytään täysin tunnustamasta vartaloaan medikaalisesti muuttaneita ihmisiä ja erottelemasta heitä ihmisistä, jotka ainoastaan identifioituvat. He esittävät, että yhteiskunnasta tulee sekasortoinen paikka, jos sukupuoli määritellään jotenkin muuten kuin biologisesti. Näin voi käydä, jos pelkkä identiteetti määrittää ihmisten sukupuolen, enkä itse kannata tällaista