Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Ison miehen Barbie-traumat

Juttelen transsukupuolisen kaverini kanssa puhelimessa ja kerron käyneeni juuri kaverini tytön 6-vuotissyntymäpäivillä. Sanon vieneeni hänelle lahjaksi Barbien. - Barbien, miksi sinä sille sellaisen veit? Kaverini kysyy hämmästyneenä. - Miksi en olisi vienyt? Se oli toivonut sellaista ja tykkäsi siitä, vastaan ja mietin kaverini prinsessamekkoon pukeutunutta kiharahiuksista tytärtä. - En tiedä. Tulee aina sellainen olo, että tuollaiset lelut eivät voi olla tytöistäkään oikeasti muuta kuin perseestä, kun ne olivat minustakin sitä. Huomaan, että kun itse ostan kavereiden lapsille leluja niin tulee vaistomaisesti ostettua tytöille jotain neutraalia. Pitäisi varmaan yrittää päästä eroon tästä ajattelutavasta. En halua olla mikään kummallinen itseään pikkutyttöihin projisoiva setä, kaverini sanoo. Kaverini kertoma ilmiö on minullekin tuttu. Jonkin aikaa prosessin käymisen jälkeen minulla oli taipumusta ajatella, että ihmisiä, jotka poikkeavat radikaalisti sukupuolinor

Ilman sukupuolenkorjausta ei voi muuttaa sosiaalista sukupuolta

Kuva
Jotkut tahot ovat esittäneet näkemyksen, että sukupuolenkorjaushoitoja ei oikeastaan tarvita, koska ihminen voi elää identiteettinsä mukaisen sukupuolen edustajana kehonsa mallista riippumatta ilman niitäkin. Olen arvostellut näkemystä niin monta kertaa, että on aika kirjoittaa aiheesta. Kirjoitin edellisessä tekstissäni siitä, miten määrittelen sosiaalisen sukupuolen ja sukupuoliroolin. Esitin myös näkemyksen, että sosiaalinen sukupuoli ei pohjimmiltaan muutu ilman kehon muuttamista. Jotta näin voisi käydä, olisi pystyttävä erottamaan toisistaan kahdeksi täysin eri asiaksi sosiaalinen ja biologinen sukupuoli. Seuraavan tekstin tarkoitus on tarkastella sitä, miten mahdotonta tämä mielestäni on. Lähdetään miehuuden määritelmästä. Minulle miehuus on perusteissaan sitä, että on biologisesti ihmislajin urospuolinen keskimääräinen edustaja. Ei pelkästään jalkojen välistä vaan kokonaisuutena. Tämä sisältää kaikki keholliset, psyykkiset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Mies on minu

Sukupuoliroolien hälventäminen ei tee naisesta miestä tai auta transsukupuolisia

Sana sukupuolirooli on muodostunut nykypäivän muotisanaksi, jota hoetaan jokaisessa vähänkään sukupuoleen liittyvässä yhteydessä riippumatta siitä liittyykö se edes koko aiheeseen.  Kun feministit puhuvat transsukupuolisuudesta, he puhuvat lähes aina sukupuoliroolista ja siitä kuinka transprosessiin lähtemisen motiivi on muuttaa pohjimmiltaan tätä ahdasta ja keinotekoista roolia, ei itse sukupuolta. Sukupuoliroolien väljennys onkin jonkinlainen nykyajan ihmelääke, jolla koko maailma pelastuu joidenkin mielikuvissa. Vähän niin kuin paljasjalkakengät tai karppaaminen. Jos minä saisin päättää, teippaisin jokaisen ahtaista sukupuolirooleista ja niiden hälventämisestä jauhavan henkilön suun kiinni. He ovat tehneet jo aivan tarpeeksi harmia transsukupuolisille sotkeentumalla asioihin, joita he eivät todellisuudessa kykene ymmärtämään. Nyt minä kerron miksi minä en puhu sukupuoliroolista, kun puhun transsukupuolisuudesta. Se on täysin eri asia kuin se, mitä transprosessi muutta

Miksi kenenkään ei pitäisi lukea seksi ja trans -opasta

En pidä useistakaan julkaisuista, joissa puhutaan transsukupuolisuudesta. Harvoin mikään teksti saa minua kuitenkaan niin ärsyyntyneeksi, että viitsin tehdä muuta kuin pyöritellä itsekseni silmiäni. Tällä kertaa teen poikkeuksen mm. Trasekin, Setan yms. jakamasta seksi ja trans -nimellä kulkevasta oppaasta, jonka sain taannoin käsiini. Annoin oppaan myös naisystäväni luettavaksi ja kysyin mitä mieltä hän on siitä. Hänen ilmeensä muuttui mielenkiintoiseksi. "Miksi tähän on pitäny tunkea kaikki nyrkkinainnista ja BDSM:stä lähtien? Miten ne liittyy millään tavalla siihen, että joku on transsukupuolinen? Ja miks näiden kaikkien kuvien pitää olla näin pornoja ja kummallisia dyke queeneineen? Mikä se edes on, joku lesbo vai?" Kysyin häneltä, mitä olisit ajatellut oppaasta, jos olisit lukenut sen ennen suhdettamme. "Jos sä olisit lykänny tällasen mun käteen ku olin kiinnostunu susta niin mä olisin varmaan ahdistunu, että millanenhan sä sitte olet ja millasta nyrk

Kuolema on parempi kuin olla peniksetön mies

Kuva
Jotkut homot sanovat, että ovat tienneet olevansa homoja siitä saakka, kun kivekset ovat laskeutuneet. Minä olen tiennyt, että minulta puuttuu penis siitä saakka, kun kivesten olisi pitänyt laskeutua.  Genitaalini ovat olleet minusta typerät ja omituiset jo lapsesta lähtien, vaikka vanhemmat kuinka yrittivät esittää niitä minulle positiivisessa valossa. Tekisi mieli sanoa, että olen kokenut genitaalidysforiaa jo pikkulapsena, mutta en voi olla aivan varma onko tuntemuksissani ollut kyse siitä.  Aivan lapsena, kun niiden oleellisin merkitys oli käydä pissalla, en kokenut genitaalieni vääryyttä niin merkittäväksi. Murrosikä ja seksuaalinen herääminen oli se hetki, kun ymmärrys siitä, että minulta puuttuu penis enkä osaa olla seksuaalinen ilman sitä tuli ymmärrykseeni kaikessa lohduttomuudessaan. En pysty laskemaan kuinka monta yötä olen itkenyt asian vuoksi miettien itseni vahingoittamista. Tunne genitaalieni vääryydestä on ollut olemassa minulla paljon kauemmin kuin o

Ihmisaivojen sukupuoli eriytyy kohdussa

Kuva
Ihmisen kuten monien muidenkin nisäkkäiden sikiövaiheen perusasetus on naaraaksi tuleminen. Sikiön aivojen kehitykseen pätee sama. Jos ne eivät altistu riittävästi testosteronille tietyssä, eri lajeilla vaihtelevassa kehitysvaiheessa sikiönkehityksen aikana, nisäkkään sukupuolinen käyttäytyminen on aikuisena tyypillistä naaraalle.  Tätä on tutkittu ainakin hiirillä ja rotilla sekä marsuilla. Naarashiiret, joita on altistettu kohdussa testosteronille käyttäytyvät vain harvoin normaalin naarashiiren tavoin seksuaalisesti. Sen sijaan ne käyttäytyvät urosmaisesti ja kiinnostuvat naaraista. Ihmisellä tämä kehitys tapahtuu ennen kuudennen raskauskuukauden päättymistä. Silloin poikasikiön kivesten tuottamina on sen veressä normaalisti kymmenkertainen määrä testosteronia tyttösikiöön verrattuna. Tässä vaiheessa sikiön aivot ovat herkistyneet testosteronille. Toinen testosteronipiikki tulee 1-3 kuukautta syntymän jälkeen. Tämän tietyn vaiheen jälkeen hormonivaihteluilla ei ole enää

Nainenkin voi olla maskuliininen ja mies feminiininen - vai voiko?

Yksi transsukupuolisten yleisimmin kuulemista lausahduksista on varmasti ihmettely siitä, miksi pitää korjata sukupuoltaan, kun nainenkin voi olla maskuliininen tai mies voi olla feminiininen.  Minulle tämä särähtää aina korvaan. Ei pelkästään siksi, että maskuliinisena naisena eläminen ei ole miltään osin sama asia kuin miehenä eläminen, vaan myös siltä osin, että väite ei mielestäni ole alkuunkaan totta. Tästä asiasta on yleisestikin kaksi hyvin eriävää näkemystä. Toisista nainen ja mies voivat olla aivan yhtä maskuliinisia tai feminiinisiä ja toisista sanapari maskuliininen nainen tai feminiininen mies ovat suunnilleen yhtä mahdottomia yhtälöitä kuin laiha lihava. Itse kuulun enemmän jälkimmäiseen joukkoon. Selitän miksi. Lähdetään siitä, miten määrittelen kyseiset termit. Minulle maskuliinisuus tai feminiinisyys eivät ole itse määriteltäviä ominaisuuksia. Termien sisältö voi muuttua hieman aikakausien ja kulttuurien välillä, mutta joka puolella maailmaa niillä on ollut

Miksi läheiset kokevat transitioituneen kuolleen

Kuva
Olen käymässä kotonani isän ja äidin luona. Laskeudun yläkerrasta alas natisevia portaita pitkin ja istun pöydän päähän pirttiin juomaan kahvia. Äitini istuu ikkunan vieressä ja katsoo minua hassusti. - No? Kysyn häneltä. - Siivosin tässä ja löysin vanhoja kuvia sinusta joskus yläasteelta. Tuli ihan sellainen olo kuin olisin katsonut kuollutta ihmistä. Sellainen aivan kauhea suru ja ikävä, äitini sanoo ja näyttää haikealta. - Tuntuuko sinusta, että se ihminen niissä kuvissa on kuollut, kysyn äidiltäni. - Kun minä katson sinua niin sinulla on samat silmät, nenä ja suu, mutta ei paljon muuta samaa. Olethan sinä käytännössä sama ihminen, mutta en minä vain pysty pitämään sitä tyttöä niissä kuvissa samana ihmisenä kuin sinua. Jotenkin minä koen sen niin, että se tyttö niissä kuvissa on kuollut, äitini sanoo. - Mitä jos minä sanon, että sinulla ei ole koskaan ollutkaan toista tytärtä, kysyn äidiltäni. - Kyllä minä sen olen ymmärtänyt. Ei sitä tytärtä minä minä s