Miksi transsukupuoliset tarvitsevat omat vertaistuki-iltansa
Olipa kerran transpoika, joka asui kylässä, josta oli aivan turha etsiä vertaistukea transsukupuolisuuden suhteen. Ei tiedossa muita transihmisiä, transsukupuolisia eikä edes cishomoja. Kylän ainoat nuorille suunnatut aktiviteetit olivat urheilua tai uskonnollisten yhteisöjen järjestämiä iltoja, joihin ei kannattanut transsukupuolisena astua jalallaankaan ainakaan mikäli oli etsimässä tukea. Joka puolella oli vain cissukupuolisia heteroita, jotka eivät ymmärtäneet mitään siitä, mitä on olla transsukupuolinen. Elettiin aikaa, jolloin nettiyhteydet olivat niillä seuduilla tuskaisen hitaat ja vertaistukea muiden transmiesten parista sai netissä varsin rajallisesti verrattuna älypuhelinaikaan. Halu tavata itsensä kaltaisia ihan kasvokkain kasvoi ajan myötä niin suureksi, että poika oli valmis maksamaan kohtuullisen ison summan linja-autolipusta ja matkustamaan lähimpään kaupunkiin. Siellä sijaitsi lähin Seta, jolla oli monenlaista toimintaa, mukaanlukien tapaamisia hlbt-nuorille.