Miksi transsukupuoliset tarvitsevat omat vertaistuki-iltansa

Olipa kerran transpoika, joka asui kylässä, josta oli aivan turha etsiä vertaistukea transsukupuolisuuden suhteen. Ei tiedossa muita transihmisiä, transsukupuolisia eikä edes cishomoja. Kylän ainoat nuorille suunnatut aktiviteetit olivat urheilua tai uskonnollisten yhteisöjen järjestämiä iltoja, joihin ei kannattanut transsukupuolisena astua jalallaankaan ainakaan mikäli oli etsimässä tukea. Joka puolella oli vain cissukupuolisia heteroita, jotka eivät ymmärtäneet mitään siitä, mitä on olla transsukupuolinen.

Elettiin aikaa, jolloin nettiyhteydet olivat niillä seuduilla tuskaisen hitaat ja vertaistukea muiden transmiesten parista sai netissä varsin rajallisesti verrattuna älypuhelinaikaan. Halu tavata itsensä kaltaisia ihan kasvokkain kasvoi ajan myötä niin suureksi, että poika oli valmis maksamaan kohtuullisen ison summan linja-autolipusta ja matkustamaan lähimpään kaupunkiin. Siellä sijaitsi lähin Seta, jolla oli monenlaista toimintaa, mukaanlukien tapaamisia hlbt-nuorille.

Poika sattui olemaan hetero eikä homojen kanssa kokoontuminen tuntunut kovin luontevalta tai edes kiinnostavalta ajatukselta. Hlbt-litanian perään ilmoituksessa merkitty t-kirjain kuitenkin osoitti, että tapaamiset olivat myös transihmisille, joten hän päätti rohkaista mielensä ja mennä katsomaan. Kyllähän muut sateenkaarikansan edustajat varmaan olivat kaikenlaisia ihmisiä kohtaan suvaitsevaisempia ja ymmärtäväisempiä kuin cisheterot, kun olivat itsekin yleensä kokeneet syrjintää ja vihamielisyyttä.

Reilun tunnin jännittyneen ja toiveikkaan matkan jälkeen poika löysi paikalle ja meni istumaan sohvalle tarkkaillen samalla muita varovaisen uteliaasti. Muut osallistujat vaikuttivat olevan keskenään iloisesti ja kovaäänisesti juttelevia naisia. Ensin päätettiin toteuttaa melko spontaani ja vapaamuotoinen esittäytymiskierros. 

Poika mietti ohikiitävän hetken mainitsisiko olevansa transpoika, mutta koska hän ei ollut vielä aloittanut hoitoja, se tuntui huomattavasti paremmalta vaihtoehdota kuin tulla lasketuksi naiseksi. Esittäytyessään ja lausuessaan sanat transsukupuolinen mies hän sai osakseen erittäin uteliaita katseita.

Esittäytymiskierroksen jälkeen tuli hetken hiljaisuus. Sen rikkoi yhden tytön lausuma kovaääninen ja huvittunut kysymys "miksi täällä ei ole taaskaan yhtään miehiä?". Transpoika köhäisi hetken hämmästyksen jälkeen merkitsevästi. Hänhän oli juuri kertonut olevansa transmies. 

Kysymyksen esittäjä vilkaisi häntä ja sanoi "niin tai siis mä tarkoitin niinku oikeita miehiä". "Minä olen oikea mies. Ei se, että minä olen transsukupuolinen sellainen tee minusta mitään valetta", poika sanoi melko epäuskoisena siitä, että joku sanoi jotain niin typerää sellaisessa tilanteessa. "No kyllä sä tiiät mitä mä tarkotin", kuului hieman alentuvan kuuloinen vastaus. Muut tuijottivat ahdistavasti ja olivat hiljaa. Poika jätti keskustelun siihen.

Muut tuntuivat tuntevan toisensa jo ennestään ja pääsivät jutunjuuresta helposti kiinni. Aiheet vaihtelivat naisten syrjimisestä ja naisellisuuden aliarvostamisesta heteroiden typeristä oletuksista ja käsityksistä puhumiseen. Mukaan mahtui myös yhteisistä tutuista keskustelemista.

Ei mitään, mikä olisi erityisesti koskettanut heteroa transpoikaa, joka ei tuntenut muita. Niinpä hän pysytteli pääasiassa hiljaa ja keskittyi juomaan kahviaan. Jossain välissä yksi hänen lähellään istuvista tytöistä otti katsekontaktia ja päätti jutustella hänen kanssaan. Ensin juteltiin siitä mistä poika oli kotoisin. "Onko sinulla tyttöystävää?", tyttö kysyi hetken päästä hymyillen. Poika vastasi kieltävästi.

"No sitten olet oikeassa paikassa. Täältä on tosi moni tyttö löytänyt tyttöystävän", tyttö sanoi. "Minä en ole tyttö", poika vastasi lyhyesti. "Mutta ethän sinä vielä ole mies", kuului hämmentynyt vastaus. "Olen. Minä olen transsukupuolinen mies. En pystyisi seurustelemaan ikinä lesbon kanssa", poika vastasi. "Miksi et pystyisi seurustelemaan lesbon kanssa? Onko sinulla jotain lesboja vastaan?" Kuului seuraava kysymys. "Ei ole. Minä vain en kestäisi sitä, että joku pitäisi minua naisena", poika vastasi. 

"Mikä siinä naiseudessa on sitten niin kauheaa, että haluat vaihtaa sukupuolta?", kuului keskustelua tähän asti sivusta seuranneen toisen tytön selvästi närkästyneen sävyinen kysymys. "Minä sanoin jo, että minä olen transsukupuolinen mies jo nyt. Eikä se ole mikään sukupuolenvaihdos. Se ei ole mikään paikka, jonne cissukupuolinen voi mennä ilmoittamaan, että haluaa vaihtaa sukupuolta. Niitä hoitoja annetaan ainoastaan kehodysforioista kärsiville transsukupuolisille miehille ja naisille", poika väänsi rautalangasta.

"Mun mielestä ei ole kovin tervettä, että nainen leikkauttaa rintansa pois. Pitää olla jotain todella pahasti naiseutta vastaan, että voi tehdä niin", kuului vielä närkästyneempi toteamus. "Minä sanoin jo, että MINÄ EN OLE NAINEN. Minun tilanteeni ei ole sama kuin se, että nainen leikkauttaa rintansa pois vaan sama kuin se, että poika, jolle on kasvanut gynot leikkauttaa ne pois", poika melkein huusi ahdistuneena keskustelun saamasta käänteestä.

"No ei tarvi silti huutaa. Tämä on homojen vertaistuki-ilta", kuului nenäkkääseen sävyyn lausuttu vastaus. "Tämän piti ilmotuksen mukaan olla myös transihmisille", ärsyyntynyt poika huomautti. "No niin, rauhoitutaanpa nyt. Nämä illat ovat kyllä muillekin kuin homoille", puuttui kolmas hieman vanhempi ääni peliin.

Muut vaikenivat ja keskittyivät myöemmin juttelemaan keskenään. Poika vetäytyi entistä tiukemmin nurkkaan kahvinsa kanssa hyvin pettyneenä koko illasta. "Miksi teillä ei voi olla erillisiä iltoja sukupuolivähemmistöille ja seksuaalivähemmistöille?", poika uskalsi kysyä keskusteluun puuttuneelta jonkinlaisena illan vetäjänä toimineelta naiselta hetken päästä. Hän vaikutti järkevältä ihmiseltä kommenttinsa perusteella. "Miksi sellaiset muka pitäisi olla? Ihan hyvinhän me kaikki tänne mahdutaan", kuului vastaus. 

"Tuntuisiko sinusta, että mahdut hyvin joukkoon, jos sinun homouttasi oltaisiin kyseenalaistettu koko ilta ja joku olisi sanonut homoutta epäterveeksi tai sinua miesvihaajaksi, koska pidät naisista?", poika kysyi. "Kaikki eivät voi tietää kaikkea. Jos kerran olet mies niin yritä edes olla jotain muuta kuin noin herkkänahkainen", kuului kysymyksestä ärsyyntynyt vastaus.

Poika nieli vastauksensa vetäjän tökeröstä letkautuksesta. Vetäjä ei ollut yhtään sen asiallisempi kuin muutkaan, eikä ollut mitään järkeä jatkaa keskustelua kenenkään kanssa siinä illassa. Hän vetäytyi nurkkaan kahvinsa kanssa miettimään, että lähtisikö kaupungille kuluttamaan aikaa ja odottamaan linja-auton lähtöä vai jäisikö odottamaan illan loppumista suorastaan huutavan ulkopuolisuuden tunteensa kanssa. Muut unohtivat pojan olemassaolon hyvin nopeasti ja keskittyivät juttelemaan keskenään. Aiheina kuuluivat olevan melko yksityiskohtaiset seksikokemusten jakamiset sekä ihmettely siitä, miksi illoissa ei juuri koskaan käynyt muita kuin lesbo- ja binaisia. 

Yksi cishomopoika oli kuulemma käynyt kerran ja sitten se "sukupuoltaan vaihtamassa ollut mies, tai siis niinku toisin päin ku tuo tyyppi tuolla". Heitä ei kuitenkaan ollut näkynyt enää toistamiseen. Kun kello tuli tasan, poika liukeni nopeasti ulos ja totesi itsekseen, että he voisivat jäädä rauhassa miettimään miksi häntäkään ei näkyisi enää toistamiseen.

Sinä iltana pimeää kotitietä pitkin asteli poika, joka oli oppinut, että cishomot eivät ymmärrä transsukupuolisuudesta yhtään sen enempää kuin cisheterotkaan. Että sateenkaarikansa ei todellakaan ole mikään yksi suuri perhe vaan potentiaalisesti vihamielinen ympäristö, jossa cishomojen kanssa yhteiset tapahtumat tarkoittavat transsukupuolisille yleensä sitä, että joutuu koko ajan vääntämään kaikesta, inttämään sukupuolestaan ja valistamaan perusasioista niitä, joilta olisi pitänyt saada vertaistukea. Ei yhtään sen helpompaa kuin cisheteroidenkaan kanssa.

Jos poika joskus olikin ihmetellyt miksi transsukupuoliset ja muut sukupuolivähemmistöt kritisoivat hlbtia-vähemmistöjen oikeuksia ajavien järjestöjen roikuttavan sukupuolivähemmistöjä tarkoittavia kirjaimia litaniassa perässä vain näön vuoksi, ei ihmetellyt enää. Hän tunsi itsensä vielä yksinäisemmäksi ja onnettomammaksi olennoksi kuin ennen illassa käymistä. Vertaistukea ei voi antaa kukaan muu kuin saman kokenut ihminen.

Tämä on monien transsukupuolisten vertaistuen tarpeessa olevien nuorten todellisuutta yhä tänäkin päivänä.