Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Radikaalihiuksistit ry tiedottaa

Nykyään, meidän radikaalihiuksistien jakauduttua kahteen(sataan) eri leiriin ja toisten lähdettyä seuraamaan väärää hiuksismin muotoa on noussut trendiksi, että nuoret, jotka ovat kaljuuntuneet ovat alkaneet hankkia itselleen tekohiuksia. Osalla on peruukki ja osan päähän hiuksia on kasvatettu erilaisilla aineilla tai niitä on istutettu.  Me olemme huolissamme tästä nuorten halusta muuttaa tervettä päälakeaan ja tekeytyä hiuksekkaan näköiseksi. Jonkun on täytynyt saada heidät uskomaan, että he ovat huonoja ihmisiä hiuksettomina, että heidän kalju päänsä ei ole arvokas tai hyvä. Tutkijamme Anu P. Ersaukkosen luoman R.U.P.S -teorian mukaan on myös mahdollista, että halu olla hiuksekas on tarttunut heihin sosiaalisesti esimerkiksi heidän kaveripiiristään. Olemme huomanneet, että teinityttöjen keskuudessa esiintyy voimakasta halua olla ei-kalju, mikä on todella huolestuttavaa. Eikö meidän pitäisi tukea näitä nuoria olemaan kaljuja sen sijaan, että muokkaamme heitä keinotekoisesti? Eikö näi