Otteita transsukupuolisen elämästä 4: Kevätjuhla
On yhdeksännen luokan kevätjuhla. Olen herännyt viime tipassa ja pukenut päälleni siskoni tiukan kauluspaidan ja polvimittaisen hameen, jotka äiti on tuonut huoneeseeni edellisenä iltana. En ole suostunut ostamaan itselleni mekkoa, vaikka äiti on jankuttanut siitä monta kuukautta ja luvannut hankkia sen minulle. En ole kuitenkaan keksinyt muutakaan päällepantavaa. Kaikilla tytöillä luokallani on mekko ja kaksi on ehtinyt järjestää jo draaman siitä, että toinen tyttö sattui ostamaan samanlaisen. Se on huvittanut minua, koska melkein kaikilla pojilla on samanlaiset vaatteet, eikä ketään heistä kiinnosta. Äiti on halunnut ottaa minusta kuvan kotona ennen kuin olemme lähteneet koululle, mutta olen kieltäytynyt ja paennut autoon, koska minua ahdistaa.
Tapaan vuotta vanhemman miespuolisen kaverini koululla. Hänellä on musta hieno puku. Hän näyttää siinä pitkältä, jäntevältä ja komealta. Hän on siellä siskonsa kevätjuhlassa. Hän vilkaisee minua ystävällisesti ja virnistää. Hän ei ole nähnyt minua koskaan hameessa ja tiedän, että näytän helvetin omituiselta. Tunnen itseni nöyryytetyksi olennoksi, jonka koko miehisyys on riisuttu kerralla vaatteilla, jotka paljastavat karmivan epämaskuliinisaation, jonka murrosikä on vartalolleni tehnyt. Tiedän, että kaverini näkee oloni minusta. Elekieleni ja vartaloani peittelevät käteni kielivät sen kauas. Vaihdettuani hänen kanssaan pari sanaa pakenen nopeasti käytävästä luokkahuoneeseen odottamaan kevätjuhlaan menoa. Juhla menee nopeasti ohi pimeässä salissa ja sen jälkeen siirrymme parijonossa luokkaan. Opettajamme jakaa meille todistukset. Sitten nousemme seisomaan ja laulamme yhdessä.
"Muistaa sen tytön pienen voinhan, muistaa sen pojan pienen voin, milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin?
Kauniiksi tytön huomaan tulleen, pitkäksi pojan tulleen niin. Eilenhän vielä kanssaan leikittiin.
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin.."
Vilkuilen ympärilleni laulaessani. Opettajallani ja muutamalla tytöllä on kyyneliä silmissään. Minun mielessäni pyörivät muut asiat. Tiedän, että jos vartaloni olisi kuten pojilla ja voisin seisoa siinä tyynenä mustassa puvussa, kaikki olisi hyvin. Niin kuin pitäisi. Niin kuin minulle olisi luonnollista. Tyttö, johon olen ollut ihastunut yläasteen olisi ehkä pitänyt minusta. Olisin ehkä voinut harrastaa sellaista seksiä, jota haluaisin. Opettaja lausuu meille rohkaisevia sanoja ja toivottaa valoisaa tulevaisuutta ennen kuin päästää meidät pois tutusta koulurakennuksesta viimeistä kertaa.
Pari tyttöä jää juttelemaan keskenään numeroistaan, tulevaisuudestaan ja mekoistaan. Pari poikaa menee polttamaan sikaria keskelle aurinkoista koulun pihaa vittuillakseen rehtorille. Minä pakenen nopeasti autoon, että minun ei tarvitse olla enempää muiden nähtävillä niissä vaatteissa. Kaikkialla on vihreää ja vasta puhjenneet koivunlehdet muistuttavat lomasta, kuten jokainen aiempi kevät. Se ei tunnu miltään. Muut hehkuvat elinvoimaa ja iloa kuin nuoret laitumelle pääsevät orit ja minun mieleni sisältö on kuin nuorella syöpäpotilaalla. Läsnä on elämän julmuus ja loputon surumielisyys, kun tietää jäävänsä paitsi kaikesta, jonka muut saavat elää. Tiedän, että elämällä siinä kehossa ei ole minulle mitään annettavaa eikä kukaan voi auttaa minua.
