Korjasin sukupuoleni ollakseni mies ja isä, en henkilö ja läheinen

Viimepäivinä on kohistu siitä, että pari päiväkotia Helsingissä on päättänyt viettää isänpäivän sijaan läheisenpäivää. Päätöstä perusteltiin sillä, että kaikilla lapsilla ei ole isää vaan heillä voi olla esimerkiksi vain yksi vanhempi, muunsukupuolinen vanhempi tai kaksi äitiä. Erityisesti pk-seudulla erilaisten perheiden kirjo on suuri. Näin ollen näiden perheiden lapset eivät tuntisi itseään ulkopuolisiksi muiden askarrellessa isänpäiväkortteja. 

Tämän keskustelun osalta kuulin useampia transsukupuolisia asiasta syyllistäneitä kommentteja, kuten yleensäkin aina, kun jotain jossain muutetaan sukupuolineutraalimpaan suuntaan. Kaikki tasa-arvoon ja kielen muuttamiseen, tai vaikka kaikkien ihmisten henkilötunnusten uusimiseen liittyvä on aina olevinaan jonkin mutkan kautta meidän syymme, vaikka meillä ei olisi mitään tekemistä asian kanssa.

Tässä keskustelussa näkyy selvästi, mitä ihmiset ajattelevat meistä. Olemme sukupuoleton yhtenäinen möykky nimeltään transsukupuoliset. Me emme ole miehiä, emmekä naisia. Meitä eivät kosketa miesten ja naisten asiat. Me olemme niin sukupuolettomia, että meillä ei ole tarvetta kuulua nais- tai miesyhteisöihin tai olla naisellisia tai miehekkäitä, isiä tai äitejä. Kun meihin kohdistuu seksuaalista ahdistelua, se kohdistuu ryhmään nimeltään "transihmiset", eikä ole olennaista tutkia ketkä sitä meistä kohtaavat missä määrin, miehet, naiset vai muunsukupuoliset, ennen prosessia vai sen jälkeen.

Lukiesssani läheisten päivään liittyvästä uutisesta ajattelin ensin, että tarkoitus on muuttaa päivä yleisesti läheisille sopivaksi ainoastaan päiväkoti-ikäisille lapsille, että ei tule tilanteita, jossa lapsi joutuu olemaan yksin jossain päiväkodin kahvitilaisuudessa, koska ei ole isää tai äitiä. Ajattelin, että mikäpä siinä.

Sitten feediini ilmestyi muutama teksti, joissa sanottiin, että isänpäivän muuttaminen yleisemminkin pelkäksi neutraaliksi läheisten päiväksi olisi hyvä juttu, koska onhan niitä muitakin kuin isiä ja äitejä. Mietin, että onko nyt aprillipäivä vai jotain muuta. En saanut läheisten päivään liittyvästä uutisesta selvää kumpi oli perimmäinen tarkoitus. Tehdä näin ainoastaan pikkulasten kohdalla vai muuttaa poliittisista syistä isänpäivä sukupuolineutraalimmaksi versioksi.

Kommentoin tätä aihetta tässä tekstissä nyt ajatellen niitä ihmisiä, jotka kannattavat ajatusta koko isänpäivän tuhoamisesta ja muuttamisesta läheisten päiväksi, riippumatta siitä mitä nämä päiväkodit ajattelivat.

Olen pitkään nauranut ihmisille, jotka pelkäävät jotain pakotettua yleistä sukupuolineutraaliutta. Minun täytyy kuitenkin todeta, että en enää ihmettele niin paljon mistä heidän pelkonsa ja ärsytyksensä kumpuaa. Silmäni avautuivat asialle sen kohun aikana, jolloin uutisoitiin virheellisesti, että pian kouluissa ei saa puhua tytöistä ja pojista. Ei niinkään kohun takia vaan siksi, että näin tätä uutisankkaa puolustelevia, aivan hulluina pitämiäni kannanottoja. Aivan kuten olen nähnyt kannanottoja siitä, että isänpäivän muuttaminen läheisenpäiväksi muuallakin kuin päiväkodissa on hyvä asia, mikä on minusta melko uskomatonta.

Suurin osa ihmisistä on miehiä ja naisia, äitiä ja isiä. Ei meidän tule kieltää tätä todellisuutta ja lakata juhlimasta äitiyttä tai isyyttä yhteiskunnallisella tasolla vain siksi, että muitakin perheitä ja vanhempia on olemassa. Jos lapsella ei ole äitiä tai isää, lapsen voi pienenä ohjata tekemään kortin vaikka papalleen tai mummolleen, tai enolle tai kummille.

Jos lähdemme sille tielle, jossa kiellämme kaiken erillisyyden, voimme lopulta poistaa naisten- ja miestenpäivätkin ja laajentaa äitien- ja isänpäivätkin koskemaan vaikka lapsettomia, että kenellekään näihin ryhmiin kuulumattomalle ei tule paha mieli niiden olemassaolosta, eivätkä he joudu tuntemaan päivääkään ulkopuolisuuden tunnetta. (Tunnen monia lapsettomia, jotka kokisivat hyvin loukkaavaksi, että heitä säälittäisiin ja juhlittaisiin äitienpäivänä tai isänpäivänä.)

Minun on myös kysyttävä, että jos lapsi ei selviä traumatisoitumatta edes isän- ja äitienpäivästä normeista poikkeavan perheensä kanssa, miten hän selviää mistään elämässä erityisesti tulevaisuuden entistä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa, jossa kaveri perheineen saattaa juhlia juhlaa, jota lapsen perheessä ei vietetä erilaisen maailmankatsomuksen vuoksi?

Minulla ei ole toistaiseksi lapsia. Monella transsukupuolisella tutullani kuitenkin on. Muistan hyvin kuinka taannoin tyttöystävänsä kanssa lapsen saanut kaverini kertoi, että hänen poikansa toi hänelle isänpäivänä askartelemansa kortin ja sanoi kuinka hyvältä hänestä tuntui, että hän saa olla lapsensa isä. Nimenomaan isä, ei äiti, läheinen tai henkilö.

Olen usein keskustellut transsukupuolisten kavereideni kanssa siitä, miten yhteiskunnassa vaikuttaa olevan joitain poliittisia tahoja, jotka käyttävät transsukupuolisten olemassaoloa hyväkseen ajaakseen asioita, joita he itse haluavat. Sillä jakaako ihmisryhmä nimeltään transsukupuoliset kaikkine sisäryhmineen näitä näkemyksiä alkuunkaan ei ole heille kovinkaan paljon väliä. Kaverini lausui kerran asiasta mielestäni hyvin.

"Minä kävin prosessin läpi saadakseni olla tavallinen mies, en vain ihminen tai henkilö. Joskus tuntuu siltä, että tahot, jotka väittävät puolustavansa minunkaltaisiani yrittävät kaikkein koviten viedä minulta mahdollisuuden siihen elämään, jonka halusin".

Jos joku taho toivoo oikeasti isänpäivän tuhoamista, ehdotan, että mitäpä jos perustaisitte äitien- ja isänpäivän rinnalle oman vanhempainpäivänne tai läheisenpäivänne, ettekä veisi muilta pois jotain, joka heille on tärkeää ja tuottaa iloa? Se, että isänpäivää saa jatkossakin juhlia yksinään kotona ei ole millään tavalla vastaava asia kuin se, että se on yleinen, yhteisöllinen isien juhlapäivä.