Sukupuoliroolien ahdistavuus on subjektiivinen kokemus

Nykyään puhutaan paljon siitä, miten sukupuoliroolit ahdistavat ihmisiä. Transsukupuolisia pidetään usein jonkinlaisina sukupuoliroolien ja -normien olemassaolon pääkärsijöinä. Usein törmää virhepäätelmään, että jos transsukupuolista ahdistaa sukupuolirooli, sen täytyy olla syy hänen sukupuoliristiriitaansa. Se ei ole totta. 

Jos minun pitäisi valita eläisinkö "naisroolissa" yhä, jos saisin cismiehen vartalon, vai sietäisinkö naisvartaloa, jos saisin elää miesroolissa, valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon silmiäni räpäyttämättä. Kehostaan pitäminen on paljon tärkeämpää kuin sosiaaliset seikat. Silloin sosiaalista epämukavuuttakin sietäisi aivan eri mittasuhteissa. Enemmistö tuntemistani transsukupuolisista ajattelee samalla tavalla.

Koenkin, että sukupuoliroolista keskustelu on saanut aivan liian suuren jalansijan transkeskustelussa. Ei transprosessi ole mikään sukupuoliroolin vaihdos vaan prosessissa muuttuu koko sukupuoli kaikkine sosiaalisine ja kehollisine osineen, jotka ovat muutettavissa. Tämä on aivan eri tason asia kuin se, että sukupuolen sisäiset normit koetaan ahtaiksi.

Minua ihmetyttää väite siitä, että sukupuolirooli on ahdistava paikkopaita. Tiedän joidenkin ihmisten kokevan niin, mutta kyse on heidän subjektiivisesta kokemuksestaan eikä mistään yleisestä totuudesta. Olen itse käsityksessä, että valtaosa ihmisistä ei koe sukupuolirooleista tai -normeista ainakaan sen suurempaa ahdistusta. Aiheesta syntyi kerran kaveripiirissäni mielenkiintoinen keskustelu. 

Kysyttiin, että jos saisi elää maailmassa, joka olisi vapaa kaikenlaisista käytösodotuksista, joita miehille/naisille asetetaan, mitä feminiinisiä tai maskuliinisia asioita kukakin tekisi. Yksi naispuolinen halusi jättää meikkaamatta ja kulkea jossain tuulipuvussa tai vaellusvaatteissa ympäriinsä päivät pitkät. Toinen halusi leikata itselleen kerran eläessään siilitukan. Yksi cismieskaverini sanoi, että tahtoisi kokeilla kävellä korkokengillä ja toinen, että haluaisi juoda mieluummin siideriä kuin olutta. 

Minun vastaukseni oli, että en tahtoisi tehdä mitään. En pysty keksimään ensimmäistäkään asiaa, jonka minä haluaisin tehdä, mutta jota en voi tai halua tehdä sosiaalisen paineen vuoksi. Minua eivät kiinnosta vähääkään korkokengät, meikit, naisten vaatteet, feminiininen itseilmaisu, lämminhenkinen halailu mieskavereideni kanssa eikä mikään muukaan vastaava. En koe saavani yhtään mitään siitä, että itken julkisesti kaikkien nähden enkä omassa seurassani. Maskuliinisuus ei ole minulle ahdistavaa vaan jotain, josta minä nautin ja josta löydän itseni. Pystyn nauramaan typerille vitseille miehistä eivätkä ne ahdista minua.

Viihtyisin luultavasti erittäin hyvin maailmassa, jossa sukupuoliroolit olisivat jopa paljon tiukemmat kuin nykyään. Minä nautin siitä, että saan olla maskuliinisempi osapuoli enkä voisi esimerkiksi seurustella naisen kanssa, joka kokisi melko naisellisen roolin hänen alistamisenaan eikä nauttisi siitä. Emme pitäisi toistemme seurasta.

Minua ahdistaa perinteistä miehuutta enemmän, että maskuliinisuuteni väitetään olevan jotain, josta minun pitäisi kokea jonkinlaista ahdistusta. Ajatus siitä, että minun pitäisi haluta esimerkiksi itkeä julkisesti ja kokea tämä jotenkin voimaannuttavana tapahtumana on karmiva. En ymmärrä mitä minulle pitäisi tapahtua, että tuntisin tarvetta tällaiseen toimintaan.

Kaveripiiristäni löytyi myös toisenlaisia ajatuksia sukupuoliroolien ahdistavuudesta. Koettiin ahdistusta enemmän nykyaikaisista sukupuolinormeista. Yksi nainen sanoi, että hän haluaisi saada olla niin urpo auton ratissa kuin hän on eikä yrittää esittää jotain kätevää nykynaista, joka osaa peruuttaa miehekkäästi. Hän ei vain osaa ja se nolottaa häntä, koska tuntuu, että pitäisi osata. 

Eräs miespuolinen kaverini sanoi, että hän ei todellakaan haluaisi olla feminiinisempi vaan päinvastoin. Häntä ei esimerkiksi kiinnostanut hoitaa lastaan sen ollessa vauva niin paljon kuin hänestä tuntui, että olisi pitänyt. Jos hän saisi päättää, hän ei tekisi kotona muunlaisia töitä kuin ulkotöitä. 

Jos hän saisi päättää, hän eläisi mieluiten aikakaudella, jolloin oli olemassa selkeät miesten ja naisten työt ja miehiä arvostettiin, kun he olivat vahvoja, turvallisia ja toivat leivän pöytään. Aikana, jolloin karhun kaataminen oli miehen työ. Nykyään se alkaa kuulemma olla lähempänä säälittävää eläinsuojelurikosta. Kaikki lajit, joissa tarvitaan rohkeutta tai voimaa ja joista keskivertomies saa kiksinsä ovat jotenkin tuomittavia. Miehekkyyttään pitäisi yrittää toteuttaa viljelemällä porkkanoita tai istumalla koneen edessä ja pakenemalla ankeaa todellisuutta pelimaailmaan, jossa saa vielä olla Mies ilman paheksuntaa. 

Tätä kaveriani lukuunottamatta kaveripiirini yleinen mielipide oli, että ei heitä ahdista miesroolissa tai naisroolissa mikään kovin merkittävästi. He nauttivat niistä paljon enemmän kuin kokevat ne ahdistavina ja epäluontevina itselleen. Voin allekirjoittaa tämän näkemyksen omalta osaltani.

Kun transsukupuolisia käytetään esimerkkinä ryhmästä, jonka vuoksi maailmasta pitäisi poistaa kaikki sukupuolinormit, se saa minut kohottamaan kulmiani varsinkin, jos sen tekee cissukupuolinen. Transsukupuoliset eivät ole ihmisryhmä, jolla olisi näistä asioista jonkinlainen yhtenevä näkemys. En minä esimerkiksi halua sellaista maailmaa. En tiedä onko kyseessä edes transsukupuolisten enemmistön mielipide.

Kun olin alussa prosessissani, liikuin jonkin verran vertaistuen vuoksi piireissä, joissa kaikkeen sukupuoleen liittyvään suhtauduttiin hypersensitiivisesti. Jotkut sanoivat, että heistä tuntui siellä siltä kuin he olisivat tulleet kotiin. Minä en koskaan tavoittanut sellaista tunnetta. Minusta ei ollut mukavaa, kun ei oletettu, että olen tavallinen mies, jolta onnistuu puun kaataminen ja josta saa seuraa oluelle.

Sain tiukkapipoisuudesta sukupuolinormeihin liittyen tarpeekseni jo silloin. Olen pyrkinyt aktiivisesti myös omassa persoonassani eroon transtaustan aiheuttamista yliherkkyyksistä aiheelle. Tunnenkin nykyään ajoittain myötähäpeää ollessani seurassa, jossa viattominkin lausahdus siitä, että poika tykkää käydä kalassa isänsä kanssa tai kysymys lapsen sukupuolesta saa aikaan närkästystä tai suoranaisen raivonpurkauksen. Toki puutun itsekin joskus sukupuolen perusteella tehtyihin yleistyksiin ja oletuksiin, mutta vain, kun ne ovat toista luokkaa.

Muistan ajatelleeni nuorempana asiasta hetken aikaa toisin. Muistan kuulleeni jonkun sanoneen, että sukupuoliroolit pitäisi poistaa maailmasta ja tilalle ei pitäisi keksiä mitään uusia rooleja. Ajattelin, että se on hyvä ajatus, kuten varmaan aika moni muukin sen ikäinen, joka on havainnut jonkinlaisen epäkohdan maailmassa, mutta ei vielä oikein hahmota suurempia kokonaisuuksia. En vielä siinä iässä oikein ymmärtänyt mistä sukupuoliroolit tulevat.

Sen jälkeen on virrannut paljon vettä joessa. Nuoruuden minä ajatusmaailmoineen hymyilyttää itseäni. Jonkinlaiset eriävät sukupuolinormit ja -roolit ovat mielestäni väistämätön sosiaalinen seuraus sukupuolten enemmistön henkisestä ja fysiologisesta erilaisuudesta. Mitä suurempi merkitys yksilön fysiologialla on ja mitä vähemmän koneellistunut yhteiskunta on, sitä voimakkaammat eriävät sukupuoliroolit ovat. Niissä ei varsinaisesti ole mitään keinotekoista, eikä maailma ilman niitä ole nähdäkseni mahdollinen niin kauan, kun sukupuolia on olemassa.

Se, että kaikkia kohdeltaisiin joka tilanteessa yksilöinä on kaunis ajatus, mutta en näe sen toimivan sen enempää kuin senkään, että kun näet auton, et oleta sitä tavalliseksi autoksi vaan yksilöit aina sen merkin, mallin, värin ja iän ennen kuin sanot siitä mitään tai oletat, että se kulkee neljän renkaan päällä. Normeista poikkeavat yksilöt joutuvat kokemaan tämän vuoksi aina asioita, joita enemmistö ei välttämättä ymmärrä.

Joskus joidenkin loppumattomalta tuntuvaan valitukseen sukupuolinormeista tekisi mieli vain huokaista. Kerran tokaisin kaverilleni, että raskaampaa seuraa kuin sukupuolinormeista alati valittavat ihmiset saa hakea. Hän sattui muistamaan mitä olin ajattellut asiasta nuorena ja totesi minulle naurahtaen, että sinusta on tullut kyyninen setä. Myönnän niin käyneen, enkä pidä sitä vain pahana asiana.