Vastine Teemu Kärnän haastatteluun Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat haastatteli transpolin työntekijää Teemu Kärnää 2.8.20 julkaistussa kirjoituksessa. Aihe käsitteli transhoitoja ja erityisesti sitä, miksi niihin hakeutuvista suurin osa on nykyään tytöiksi syntymässä määriteltyjä.

Haluan kommentoida joitain kirjoituksessa esitettyjä väittämiä, sillä ne olivat mielestäni hyvin yksioikoisia ja virheellisiä.



Kärnä sanoi, että aiemmin hoitoihin hakeutui enimmän pojiksi määriteltyjä, jotka olivat jo pikkulapsena ilmaisseet olevansa tyttöjä, ilman mitään sosiaalista vaikutusta. Nykyään hän sanoo olevan yleisempää, että oma transsukupuolisuus ymmärretään murrosiässä. Hän kutsuu sitä iäksi, jossa aletaan ymmärtää miten muut näkevät meidät. 

Kyseenalaistan hänen väitteensä siitä, että yksikään pikkulapsi, joka yleensä ottaen pystyy lausumaan sanat tyttö tai poika on pystynyt kasvamaan ilman, että mikään sosiaalinen on vaikuttanut heihin ja heidän käsityksiinsä siitä, mikä on tyttö tai poika. Ei ihminen voi mitenkään kasvaa sukupuolineutraalissa tyhjiössä, koska maailma ei ole sellainen. Jo pelkkä oman isän tai äidin näkeminen muovaa käsityksiä sukupuolista.

Tiedän itse jo 4-vuotiaana itsensä pojaksi ilmoittaneita transsukupuolisia miehiä. Sanan "transsukupuolisuus" löytäminen on eri asia. Mikäli transsukupuolisten poikien ja tyttöjen välillä on olemassa ero ristiriidan ilmaisemisiässä, se voi selittyä monella asialla. Transsukupuolisilla tytöillä on jo pienenä kehossaan penis, joka on voimakas sukupuolen tunnusmerkki. Transsukupuolisten poikien keho taas on vailla selkeitä ulkonevia sukupuolen tunnusmerkkejä kuten rintoja, jotka alkavat kasvaa vasta murrosiässä.

Lisäksi huomautan, että on normaalia, että yksilö, joka on pystynyt elämään lapsuutensa ilman, että on kokenut ainakaan suurempaa sukupuoliristiriitaa alkaa kokea sitä murrosiässä. Sukupuoli ei ole lapsena niin merkittävä asia kuin aikuisena, jolloin useimmat vartaloiden sukupuolipiirteet kehittyvät ja eriytyvät voimakkaasti, sukupuolten käyttäytyminen eriytyy selkeämmin, seksuaalinen kiinnostus alkaa määrittää suhtautumista eri sukupuoliin ja sukupuoliroolit vahvistuvat kaiken tämän johdosta.

Tässä iässä sukupuolisuutta ei pääse enää mitenkään pakoon. Vaikka lapselle oltaisiin uskoteltu nykyajalle tyypillisesti, että sukupuoli ei määrittele häntä mitenkään, eikä vaikuta elämään mitenkään ja hän voi olla mitä hän haluaa, normaaliälyinen ihminen huomaa viimeistään aikuistuessaan, että tällä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jokaiselle ihmiselle naiset ja miehet ovat eri asioita, vaikka heillä olisi millainen persoona.



Kärnä esittää kirjoituksessa väitteen, että transsukupuolisten miesten yhteiskunnallinen asema saattaa kohota ja esittää tätä muutamien yksilöiden motiiviksi hakeutua hoitoihin.

Tämä on nykyisenä, naisten sorrettua asemaa korostavana aikakautena usein kuultu väite, jolle ei ole kuitenkaan olemassa oikein minkäänlaista perustelua. Haluan huomauttaa, että väite, että naiset ovat sorrettuja ja miehillä menee hyvin on todella yksioikoinen. Tarkasteltaessa miesten ja naisten yhteiskunnallista asemaa nmiehillä menee monella tavalla huonommin kuin naisilla. Miehet elävät naisia lyhyemmän elämän ja he ovat useammin perheettömiä ja työttömiä. Miehen sosiaalinen asema vaikuttaa hänen perheellistymiseensä voimakkaasti, kun taas naisilla samanlaista vaikutusta ei ole. Myös ulkoiset seikat kuten miehillä pituus vaikuttavat hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen asemaan.

Haluaisinkin kysyä, että millä tavalla yleensä maksimissaan 170 cm pitkän, mahdollisesti leveälanteisen ja puutteellisen peniksen omistavan miehen, jonka sukupuoli kyseenalaistetaan julkisessa keskustelussa päivittäin, ja jonka historia vaikeuttaa työnsaantia, yhteiskunnallinen asema on kohonnut verrattuna cissukupuolisiin naisiin? En ole vielä tavannut transsukupuolista miestä, jolle lähtö hoitoihin ei olisi ollut nimenomaan asia, joka on pakko tehdä siitä huolimatta, että tietää siitä seuraavan ainakin osittaisen yhteiskunnallisen aseman heikkenemisen.

Koko teorian mahdottomuus tulee ilmi Kärnän itse mainitsemassa asiassa. Elämme yhdessä maailman tasa-arvoisimmassa maassa. Eikö tämä seikka jo kerro, että jos kyse todella olisi tasa-arvosta, maissa joissa naisen asema on surkea pitäisi olla moninkertainen määrä miehiksi transitioituvia ja juuri kenenkään ei pitäisi transitoitua naiseksi? Näin ei kuitenkaan ole. Tästä pitäisi osata vetää johtopäätöksensä ja alkaa etsiä syitä muualta.



Kärnä toteaa, että joukossa on nykyään monia, jotka sanovat, että he haluavat olla omanlaisiaan, feminiinisiä poikia. Hän kysyy, että miksi ei voi olla omanlaisensa tyttö. 

Asia on mielestäni yksinkertainen, kun puhutaan kehollista sukupuoliristiriitaa kokevista yksilöistä. Naisvartalo ei ole sama asia kuin miesvartalo. Sillä ei voi tehdä samanlaisia asioita seksuaalisesti, sillä ei saa samanlaisten ja samoista asioista sinussa viehättyvien henkilöiden kanssa seksi- ja parisuhteita. Jos keho on feminiininen, ei voi tulla nähdyksi samalla lailla kuin jos se olisi maskuliininen. Jos yksilö kokee olevansa feminiininen poika, ei häntä auta, että hänelle sanoo, että hän voi olla poikamainen tyttö. Vaikka jotkut tahot pyrkivät määrittelemään transsukupuolisuuden sukupuolinormien vastaisuudeksi, se ei ole sitä. Miehet, jotka ovat persoonaltaan vähemmän maskuliinisia ovat yhtä lailla transsukupuolisia miehiä kuin maskuliniisemmatkin, mikäli kokevat kehollista sukupuoliristiriiraa.

Kun puhutaan ihmisistä, jotka eivät koe merkittävää kehollista sukupuoliristiriitaa, asia muuttuu vaikeammaksi. He, joita testosteronin vaikutukset ällöttävät eivätkä he halua näyttää miehiltä, jotka haluavat hoitoja vain vähän, kenties vain rintojen poiston ja pienen annoksen testosteronia ovat ryhmä, jonka kohdalla en osaa selittää, miksi he kokevat olevansa miehiä eivätkä voi olla naisia tai edes muunsukupuolisia. 

Olen huomannut, että näitä ihmisiä yhdistää usein jopa halveksuva suhtautuminen maskuliinisuutta ja miehiä kohtaan, eivätkä he edes halua olla osa mitään cissukupuolisten miesten yhteisöjä. Siinä missä aiempi sukupolvi identifioitui nimenomaan miehiksi, he identifioituvat "transmiehiksi". Se vaikuttaa olevan heille jonkinlainen kokonaan erillinen sukupuoli, joka ei liity enää mitenkään varsinaiseen miessukupuoleen. Se on heille enemmän jonkinlainen sosiaalinen kategoria kuin varsinainen sukupuoli.

Näitä ihmisiä yhdistää yleensä feminismi. Olen miettinyt voiko asia olla niin, että feministien ideat siitä miten sukupuoli ei liity vartaloon ovat saaneet nämä ihmiset yksinkertaisesti nimittämään "transmiehuudeksi" maskuliinista naisen sosiaalista rooliaan. Feminismin kytkeytyminen asiaan selittäisi myös miksi tytöiksi määritellyt kokevat näin useammin kuin pojiksi.

On huomioitava myös, että muunsukupuolisia hakeutuu hoitoihin transsukupuolisten miesten diagnoosilla, koska sillä saa enemmän hoitoja. Muunsukupuoliset eivät luota transpoliin eikä tilannetta auta, että heidän hoitonsa katkaistiin äskettäin kokonaan. Sitä kuinka iso tämä joukko tarkalleen ottaen on ei tiedä kukaan. Merkittävä määrä kuitenkin paljastaa vertaistukiryhmissä jättäneensä kertomatta, että on muunsukupuolinen tai muunsukupuolinen mies, demimies ja vielä merkittävämpi määrä kokee, että ei ole ainakaan ihan puhtaasti mies.



Päivi Räsäsen kirjoituksessa esittämä väite, että nuoret alkavat kokea olevansa väärässä vartalossa, koska he eivät ymmärrä, että tyttö tai poika voi olla monella tapaa olisi varmaan osuva mikäli eläisimme vuotta 1914. Eniten kasvanut osuus transsukupuolisista ei enää edes koe "syntyneensä väärään vartaloon".

Olen hakeutunut hoitoihin aikana, jolloin hoidettavien määrä oli vielä muutamia kymmeniä vuosittain. Jo minun aikanani kaikille tuntemilleni yksilöille oli päivänselvää, että on olemassa esimerkiksi butchlesboja ja mies tai nainen voi olla monella tapaa. Meistä suurin osa oli ollut koko nuoruutensa nimenomaan hyvin sukupuolinormeista poikkeavia lapsia. Sen jälkeen sukupuolinormit ovat vain vapautuneet koko ajan. Tänä päivänä transitioituvat nuoret ovat kasvaneet feminiinisten homomiesten, l-koodin, mitä erinäisempiä mies- ja naishahmoja sisältävien kirjojen ja jatkuvan sukupuolirooleista vapautumisesta puhumisen keskellä. 

Ajatus, että transsukupuoliset olisivat olemassa ahtaiden sukupuolinormien vuoksi on virhepäätelmä. Sukupuolinormien vapauttaminen vapauttaa olemaan nainen ja mies monella tavalla, mutta se ei lakkauta sukupuolia tai tee niistä samaa asisaa. Se ei poista ihmisiä, jotka niin sanotusti haluavat hypätä kokonaan toiselle puolelle. Tämäkin teoria on poissuljettavissa loogisella päättelyllä siitä, että sukupuolinormien vapautuminen ei ole vähentänyt hoitoihin hakeutuvien transsukupuolisuuden esiintymistä vaan päinvastoin.

Usein tuntuu unohtuvan, että sukupuolinormien vapautuminen vaikuttaa myös transsukupuolisiin. Kun sukupuolinormit vapautuvat, nimenomaan miesnormeista poikkeavat feminiinisemmät pojat uskaltavat hakeutua useammin hoitoihin. Kun homous on tullut hyväksytymmäksi, tottakai myös miehistä pitävät transsukupuoliset uskaltavat hakeutua useammin hoitoihin. Ja kun tähän lisätään, että myös käsitys transsukupuolisuudesta on muuttunut vapaammaksi ja esimerkiksi genitaalidysforiaa kokemattomat penikselliset naiset ja vaginalliset tai synnyttävät miehet lasketaan nykyään käsitteeseen, tottakai myös tällaisia yksilöitä hakeutuu enemmän hoitoihin. Lopputulemana on huomattavasti suurempi ja kirjavampi joukko kuin aiemmin. 



Kärnä puhuu myös muunsukupuolisista. Hän sanoo, että heille rinnat ovat usein naiseutta ilmentävä asia, josta he haluavat eroon. Osa heistä haluaa olla muille vain ihmisiä ja irtisanoutua naiseudesta. Kärnä vie keskustelun tässäkin kohtaa ahtaisiin sukupuolikäsityksiin ja kysyy, että onko tällöin muutettava yhteiskuntaa vai ihmistä.

Yhteiskunnan sukupuolikäsitysten muuttaminen aina vain vapaammaksi on trendikäs hokema. Se tuntuu olevan nykyään ratkaisu kaikkeen. Mielestäni tätä tulee käsitellä täytenä nolla-argumenttina ellei sen esittäjä ensin määrittele mitä pitää vapauttaa/muuttaa ja miten se on mahdollista.

On melko helppoa ratkaista sellaiset ongelmat, kuten saako nainen äänestää tai poika käyttää kynsilakkaa, koska ihminen on itse rakentanut nämä esteet. Kun mennään sen tason asioihin, joiden piirissä transsukupuolisuus liikkuu, kuten että yksilö ei halua, että hänen kehoaan koetaan ollenkaan seksuaalisesti vetoavana tai naisellisena, ollaan aivan eri kokoluokan asioissa.

Jos 95% miehistä ja pieni osa naisista viehättyy biologisista syistä naissukupuolen pehmeänpyöreistä estrogeenin muovaamista kehonpiirteistä kuten rinnoista, miten ihmeessä muutetaan yhteiskunta paikaksi, jossa yksittäinen muunsukupuolinen pääsee tästä todellisuudesta eroon? Miten naisvartaloisesta tehdään muille sukupuoleton, vain ihminen? Muutaman päivän takaisessa free the nipple-tempauksessa esitettiin myös, että rintojen pitäisi kiihottaa ihmisiä vain jos rinnalliset itse haluavat niin ja antavat luvan siihen. 

Minustakin olisi todella mahtavaa jos minä voisin päättää, että ensimmäinenkään panseksuaali/transfetisti ei viehäty transsukupuolisuudestani, joka on minulle medikaalinen vammaisuuden kaltainen tila ja että nimenomaan kauniit heteronaiset viehättyvät minusta sankoin joukoin. Minä valitettavasti en voi päättää tällaisia asioita, koska meidän lisääntymisjärjestelmämme, joka määrittää sosiaalista todellisuuttamme ei pyöri minun napani ympärillä yhtään sen enempää kuin se pyörii nänniaktivistien tai kenenkään muunkaan.

Kyllä minäkin luultavasti olisin ylpeästi nainen, jos naiseus oli rajatonta ja nainen voisi olla iso, karvainen, maskuliininen, omistaa ison peniksen jolla penetroida naisia ja olla täysin sama asia naisille kuin miehet ovat. Se vain ei ole totta eikä ole olemassa mitään taikasauvaa, jolla sosiaalinen todellisuus voidaan muuttaa täysin biologisesta todellisuudesta erilliseksi. 



Ymmärrän, että Kärnää mietityttää miksi tytöiksi määriteltyjen määrä on noussut niin paljon ja huolettaa, että onko takana jotain muutakin kuin transsukupuolisten hakeutuminen hoitoihin. Samaa asiaa ovat miettineet monet vanhemmat transsukupuoliset miehet, jotka muistavat ajan, kun transyhteisö oli hyvin toisennäköinen kuin nykyään.

En kuitenkaan ymmärrä miten transpolin lääkäri, joka ihmettelee miten vähän transsukupuoliset luottavat hoitojärjestelmään voi nähdä kansan huutoäänestyttämisen tällaisesta asiasta hyvänä ideana. Näistä ei seuraa koskaan mitään muuta kuin feministinaisten kilpahuutoa siitä, miten patriarkaatti alistaa naisia. He eivät kysy onko ensimmäinenkään transsukupuolinen poika samaa mieltä. Heitä ei kiinnosta mikään muu kuin käyttää transsukupuolisten poikien olemassaoloa keppihevosena omalle agendalleen. Ei mistään muustakaan lääketieteeseen liittyvästä asiasta etsitä maallikkoja toitottamaan mielipiteitään. Kyllä niitä tutkitaan tieteellisin menetelmin ja niin kuuluu tehdä tämänkin asian kohdalla.

Lopuksi haluan huomauttaa, että keskustelu transsukupuolisuudesta on melko turhaa ennen kuin opimme ymmärtämään - ja pystymme hyväksymään, mikä sukupuoli on. Tällä hetkellä puhumme sukupuolesta valtarakennelmina, palkkatasa-arvoina, kotitöinä ja mielivaltaisina rooleina, jotka joku paha biologisesta todellisuudesta erillinen instanssi keksii. Kas kun emme enää usko riihitonttujen vahtivan riihiä ja Ukko Ylijumalan synnyttävän ukkosen.

Jos joku biologi tuo esiin, että sukupuolten aivoissa on eroja, tai että meillä on seksuaalisista syistä taipumus suosia tietynlaisia naisia tai miehiä, ihmisryhmä, jota tuskin tarvitsee nimeltä mainita puhkoo hänen autonrenkaansa. Emme käsittele ollenkaan seksuaalisuutta ja mieti miten transprosessi ja kehon muuttaminen muuttaa yksilön asemaa seksuaalisuuden ja parisuhteiden osalta. Olemme tuhoamassa ja vapauttamassa sukupuolirooleja ilman, että olemme edes ymmärtäneet kunnolla mitä ne ovat ja miettineet voiko niitä tuhota, jos niitä ylläpitävä todellisuus on biologinen. Kaikkein viimeiseksi haluamme pohtia, voiko asia olla niin, että koko käsityksemme sukupuolesta ominaisuutena, josta voi vapautua on täydellisen väärä ja kehoaan muuttavat ihmiset tekevät ainoan asian, josta on oikeasti hyötyä.