Keski-ikäisen naisen sukupuolihämmennys - Miksi transsukupuolisuus on niin vaikea asia keski-ikäisille feministinaisille

Liberaalit feministit vaikuttavat monista hyvin epätodelliselta ihmisryhmältä vähemmistöjen oikeuksien vastustajina. Monille tulee yllätyksenä, että feministit ovat todellisuudessa yksi hanakimmin transsukupuolisten oikeuksia vastustavista poliittisista ihmisryhmistä. 

Ei ole salaisuus, että transsukupuolisuus on vaikea asia feministeille. Se on ollut sitä 60-luvun radikaalifeminismin aikakaudesta saakka, jolloin radikaalifeministit aloittivat kampanjointinsa, jonka tavoitteena on, että transsukupuoliset ihmiset nähdään heidän keksimänsä "patriarkaatin" uhreina.

Useimmat julkisuudessa transsukupuolisiin nihkeästi suhtautuneet naiset ovat keski-ikäisiä, noin 40-60 vuotiaita feministejä. Tyyppiesimerkkinä voidaan nostaa esiin Harry Pottereiden luoja J.K Rowling, joka kirjoitti pitkässä esseessään pitävänsä transsukupuolisia miehiä pornon, miesten väkivallan ja naisvihan uhreina. Tämä hyvin ylimielinen väite jäi mediassa lähes huomioitta. Ihmiset toistelivat, miten Rowlingia ei saa arvostella ja hänen näkemyksensä ovat tieteellisiä tai biologisia. Patriarkaatilla ja sen uhreilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen enempää tieteen kuin biologiankaan kanssa.

Keski-ikäisten feministien transvastaisuus ei todellisuudessa ole yllätys, jos ymmärtää miten heidän ikäpolvensa nainen ajattelee sukupuolesta. Heidät kasvatettiin ajattelemaan naiseudesta ja sukupuolesta tavalla, joka ei edes voi johtaa mihinkään muuhun päätelmään kuin kaikkien muiden paitsi ahtaita normeja ja patriarkaattia vastaan taistelevien cissukupuolisten naisten näkemiseen uhreina. 

Seuraavassa kirjoituksessa olen avannut syitä sille, mikä johti siihen, että keski-ikäiset naiset alkoivat nähdä ihmiset patriarkaatin uhreina.

Käsittelen kirjoituksessa nimenomaan keski-ikäisiä, erityisesti radikaalifeministien näkemyksille kasvaessaan altistuneita naisia. Joillain miehillä on samanlaisia ajatuksia, mutta yleensä miehet vastustavat transsukupuolisten oikeuksia eri syistä. Nuoremman polven feministeille kehon muuttaminen ja transsukupuolisuus ovat yleensä luontevampia asioita. Hekin saattavat uskoa patriarkaattiin, mutta transsukupuoliset he näkevät sen uhreina harvemmin. 

Transsukupuolisilla tarkoitan kirjoituksessa nimenomaan medikaalisesti sukupuoltaan korjanneita transsukupuolisia. Ihmiset, jotka identifioituvat jotenkin vailla halua korjata fyysistä sukupuoltaan ovat eri ihmisryhmä ja heitä tulee käsitellä erikseen.

Feminismi ja heikko biologian opetus loivat sukupuolihämmentyneiden aikuisten sukupolven

70-luvulta vuosituhannen vaihteeseen saakka nuoruuttaan eläneille, nykyään keski-ikäistyneille ihmisille opetettiin koulun biologian tunneilla, että sukupuoli on penis ja vagina. Heille kerrottiin, miten munasolun ja siittiön yhtyessä seuraa raskaus. 

Kaikki muut sukupuolierot jätettiin opettamatta tai ne ohitettiin luetteloimalla, kertomatta, mikä merkitys niillä on yksilön elämään. Erityisen heikolla opetuksella olivat aivojen sukupuolierot sekä sukupuolihormonien vaikutukset yksilön mieleen. Siitä, miten estrogeeni ja testosteroni vaikuttavat ihmisiin ei kerrottu juuri mitään.

Kaikkein heikoimmalle opetukselle jäi sukupuolen vaikutus ihmisen sosiaaliseen todellisuuteen ja yhteiskunnan rakentumiseen. Siitä ei lausuttu halaistua sanaa. Useat sukupolvet (mukaan lukien omani) kasvoivat käsitykseen, että sukupuoli on penis tai vagina. Sillä ei ole mitään muuta vaikutusta elämään kuin lisääntymistavan määräytyminen. 

Ympäröivä yhteiskunta ei kuitenkaan koskaan toiminut tavalla, jonka nämä sukupolvet oppivat koulussa. Naiset ja miehet nähtiin erilaisina muutenkin kuin lisääntymistavan osalta ja heitä kohdeltiin eri tavalla. Jokainen huomasi sen kasvaessaan. 

Erityisesti sellaiset ihmiset, jotka eivät sopineet sukupuolinormeihin alkoivat etsiä syytä sille, miksi maailma on tällainen. Kun biologia ei tähän kysymykseen vastannut, eikä selittänyt biologisia tekijöitä sukupuolten erilaisen sosiaalisen todellisuuden taustalla, ihmiset kääntyivät jonkin puoleen, joka selitti - feminismin.

Feminismi muovasi keski-ikäisten naisten maailmankuvaa hyvin voimakkaasti. Se opetti heille, että sukupuolten erilainen sosiaalinen todellisuus (miten heidät nähdään ja miten heitä kohdellaan) on sosiaalinen rooli, jolla ei ole biologista perustaa eikä se liity ihmisten vartaloihin mitenkään. 

Tämä sosiaalisen konstruktionismin oppeihin perustuva näkemys on lähes kaiken nykyfeminismin taustalla eri muodoissaan. Eroja on ainoastaan siinä, miten he lähestyvät asiaa. Toisille sosiaalinen sukupuoli on konstruktio, kun taas toisille sukupuolten erilainen kohtelu on konstruktio. Sukupuolettomaksi itsensä kokeva naisvartalon omistava henkilö ja heitä arvosteleva keski-ikäinen feministi, joka uskoo voivansa olla naiseudestaan riippumatta mitä tahansa eivät todellisuudessa eroa ajatusmaailmaltaan paljoakaan.

Sosiaalisen konstruktionismin myötä feministit alkoivat nähdä naisten ja miesten erilaisen kohtelun asiana, joka voidaan muuttaa, koska he eivät pidä siitä. Heidän kykynsä ymmärtää heidän kehojensa yhteyttä heidän sosiaaliseen todellisuuteensa katosi. 

He alkoivat nähdä, että naisen pitäminen vähemmän uhkaavana kuin miehen on hänen vähättelemistään. He eivät oppineet ymmärtämään, että se johtuu heidän pienemmästä koostaan, vähemmistä lihasvoimistaan ja sukuelimistään, joilla on hyvin hankala raiskata. 

Osa alkoi nähdä myös miehen seksuaalisen kiinnostuksen naisiin naisten alistamisena. Sen sijaan, että naiset olisivat ymmärtäneet, että heteromies ei valitse, että näkee hedelmällisen näköisen naisen viehättävänä, he alkoivat uskoa, että miehet seksualisoivat naiskehoa.

Sitä, että naiset nähtiin jonkinlaisina feministit selittivät ahtailla sukupuolikäsityksillä. Ne levisivät tarkoittamaan lähes kaikkea. Ahdas sukupuolikäsitys ei ollut enää vain kaikkien naisten stereotypisoiminen käytökseltään jonkinlaisiksi. Ahtaita sukupuolikäsityksiä olivat myös fyysiset ominaisuudet kuten naisvartalon naisellisuus. Feminismi opetti, että tärkeintä on, että sukupuolikäsitykset ovat mahdollisimman epästereotyyppiset. Ei se, että ne ovat todenmukaiset.

Myös naisviha käsitteenä levisi koskemaan lähes kaikkea. Naisvihaa ei ollutkaan enää vain naisten halventaminen. Naisvihaa oli myös vääränlainen olemassa oleminen. Naisen maskuliinisuus on naisvihaa, miehen haluttomuus pukeutua vaaleanpunaisiin vaatteisiin on naisvihaa ja sukupuolensa korjaaminen mieheksi on naisvihaa. Naisvihasta tuli käsite, jolla feministit alkoivat panetella maskuliinisia ihmisiä. 

Kaiken tämän feminismi selitti patriarkaatilla. Se opetti, että näistä asioista päästään eroon tuhoamalla patriarkaatti, siitä johtuva naisviha ja ahtaat sukupuolinormit. Näiden tuhoamista kohti feministinaiset kulkivat useita vuosikymmeniä. 

Radikaaleimpien haaveena oli yhteiskunta, jossa naisia ja miehiä ei enää eritellä, ei nähdä erilaisina eikä kohdella eri tavoin. Tämä maailma on täysin mahdoton, mutta jos ei ymmärrä biologian vaikutusta kulttuureihin, ei ymmärrä taistelevansa turhaa taistelua.

Näkemykset rytisevät vastakkain yhteiskunnan kanssa

2010-luvulla moni asia alkoi muuttua suuntaan, jota keski-ikäiset feministit eivät osanneet odottaa.

He olivat olettaneet, että miehistä ja naisista tulee keskenään samankaltaisempia, kun heitä ei enää kasvateta eri tavalla. Niin ei käynyt. Naisilla ja miehillä on eriytyneimmät persoonat juuri Pohjoismaissa. Heillä on myös entistä erilaisemmat arvot, vaikka heistä oltiin yritetty kasvattaa enemmän samanlaisia. Tämä kertoo siitä, että ihmisistä kasvaa enemmän biologisten taipumustensa mukaisia, kun heitä ei kasvateta tiettyyn suuntaan. 

Biologia alkoi haastaa feministien näkemyksiä kulttuurien ja sukupuoliroolien synnystä voimakkaammin. Kauneusihanteet eivät ole patriarkaalisia vaan biologisia ja ne syntyvät terveiden ja hedelmällisten yksilöiden suosimisesta. Miehen ja naisen hedelmällisyydestä kertovat erilaiset hormonit ja siksi naisissa ja miehissä ovat viehättäviä keskenään aivan erilaiset piirteet. 

Miehillä ja naisilla on normaalisti myös erilaiset aivot ja poikkeamat niiden kehityksessä ovat yhteydessä poikkeavasti käyttäytyvien yksilöiden, kuten homoseksuaalien ja transsukupuolisten olemassaoloon. 

Lääketieteen kehittyessä myös kehon muuttaminen, kuten erilaiset kauneusoperaatiot sekä sukupuolenkorjaukset alkoivat yleistyä. 

Feministit olivat väittäneet päin vastoin. He uskoivat, että sukupuolenkorjaukset vähenevät, koska he olivat pitäneet niitä seurauksena naisvihasta, homofobiasta ja ahtaista sukupuolirooleista. He eivät olleet ymmärtäneet, että naisesta ei tule miestä eikä miehestä naista, vaikka sukupuoliroolit olisivat miten vapaat. 

Väite, että sukupuolensa korjaaminen lakkaa vapaiden sukupuoliroolien myötä on yhtä epälooginen kuin väite, että homoseksin harrastaminen lakkaa, kun heteroseksiä voi harrastaa monella tavalla. 

Samaan aivosolmujen sarjaan kuuluu myös väite, että naisten yhteiskunnallisen aseman parantaminen lopettaa halun korjata sukupuolta. Vaikka naiset asuisivat palatseissa, se ei tee heistä miehiä, eikä muuta yhtään asiaa, joka sukupuolta korjatessa muuttuu.

Kaikki nämä seikat puhuivat feministien aiempia uskomuksia vastaan, joissa kulttuurit ja sukupuolten erot nähtiin biologiasta erillisinä kasvatuksellisina ominaisuuksina. 

Keski-ikäisille feminismin kasvattamille naisille on vaikeaa käsittää, miksi yhteiskunta muuttui tällaiseksi, vaikka he olivat koko ikänsä vastustaneet ahtaita sukupuolinormeja ja ahtaita kauneuskäsityksiä.

Ihmiselle, joka ymmärtää miten ihmislajin lisääntymisjärjestelmä toimii on helppoa nähdä, miksi niin tapahtui. Se, että hyväksymme luonnollisen ulkonäön epätäydellisyyksineen tai sukupuolinormeista poikkeamisen ei tee niistä asioista viehättäviä. Se, missä naiset yleensä viehättyvät miehistä tai miehet naisissa ei ole muuttunut.

Kun ihmisillä on mahdollisuus muuttaa ulkonäköään, he muuttavat ulkonäköään paremmaksi. Naiset korostavat yleensä naisellisia ja miehet miehekkäitä piirteitään. Se kohottaa ihmisen sosiaalista statusta. Feministit eivät voittaneet sotaansa meikkaamista vastaan, eivätkä voita myöskään sotaansa kauneusoperaatioita vastaan. 

Sukupuolen korjaamisen syyt ovat monimutkaisemmat, mutta seksuaalisuus on osa sitä. Vaikka transsukupuolisella ihmisellä olisi yhä syntymässä saadut sukuelimet, hänelle on kannattavampaa näyttää kauniilta naiselta tai komealta mieheltä (tai edes tavalliselta naiselta tai mieheltä) kuin androgyyniltä olennolta tai mieheltä mekossa. Kehoa muuttaessa seksikumppanit ja sosiaalinen todellisuus muuttuvat transsukupuolisille edullisemmiksi.

Yhteiskunnasta ei tullut feministien haaveilemaa paikkaa, koska he olivat väärässä siitä, mikä sukupuoli on ja miten se toimii. Keski-ikäisten, epärealistisiin sukupuolikäsityksiin kasvaneiden naisten maailmankuva joutui koetukselle. 

Keskustelupalstat alkoivat täyttyä muutamista keski-ikäisten (yleensä) naisten arkkityypeistä, joiden kommenteissa toistellaan näkyvän hämmennyksen vallassa samoja asioita. 

"Minä en ymmärrä tätä nykyaikaa. En minäkään sovi sukupuolinormeihin. Eikö ne ahtaat sukupuolinormit pitänyt tuhota kokonaan? Mitä väliä sillä sukupuolella edes on? Miksi sitä pitää ylikorostaa? Kyllä minä ainakin naisena voin olla ja tehdä ihan kaikkea mitä miehetkin! Kyllä se on niin, että sukupuoli on pimppi ja pippeli eikä mitään muuta!"

Kuten keski-ikäiset ihmiset aina, he purkavat ahdistuksensa haukkumalla nykyaikaa ja sen järjettömyyttä sekä tuomitsevat sen ideologiseksi hömpötykseksi. 

Heille heidän nuoruutensa oli se oikean tiedon ja lopullisen edistyksen aika, kuten jokainen sukupolvi vuorollaan erehtyy luulemaan. Se, että heidän käsityksissään sukupuolesta olisi ollut vikaa, tai ne olisivat olleet ideologisia eivätkä kestäneet ajan pyörteissä ei ole vaihtoehto. 

Miksi transsukupuolisuus kuumentaa feministien tunteet

Seuraavaksi käyn läpi tärkeimmät kohdat, jotka keski-ikäisten feministien ajattelussa johtavat siihen, että he eivät pysty hyväksymään transsukupuolisten olemassaoloa. Jokainen aihe on niin laaja, että niistä saisi aikaiseksi oman kirjoituksensa, jos ne haluaisi käsitellä perin pohjin.

Naisvihasta syyttäminen alkaa, kun älyllinen ajattelu loppuu

Se, että joku ei halua olla nainen on monille naisille verinen loukkaus naissukupuolta kohtaan. Sukupuolensa muuttaminen kertoo aina siitä, että toinen sukupuoli on ainakin kyseiselle yksilölle parempi. Monille feministeille on täysin mahdotonta hyväksyä, että miessukupuoli olisi missään tai kenellekään parempi kuin naissukupuoli.

Muissa kuin sukupuoleen liittyvissä asioissa feministitkin pystyvät yleensä ymmärtämään kehon muuttamisen todelliset syyt. He ymmärtävät, että koiraharrastaja ei halua elää koira-allergisessa kehossa vaan menee siedätyshoitoon, koska hänen allerginen kehonsa rajoittaa häntä tekemästä asioita, joita hän haluaa tehdä. 

Tai että voimalajeista kiinnostuneelle keho, joka muistuttaa maratoonarin kehoa ei ole kovin hyödyllinen ja hän pyrkii muuttamaan sen toisenlaiseksi. Nämä asiat eivät liity maratoonarin näköisten ihmisten vihaamiseen tai syrjintään vaan siihen, että keho hyödyttäisi ihmistä, eikä rajoittaisi.

Sitä feministit eivät halua ymmärtää, että sukupuoleen pätevät aivan samat lainalaisuudet. Miehen ja naisen vartalot ovat erilaisia, niillä on erilaiset kyvyt ja niistä seuraa biologisista syistä väistämättä erilainen sosiaalinen todellisuus. 

Henkisesti maskuliininen ihminen yleensä haluaa olla myös fyysisesti maskuliininen, iso, vahva sekä usein viehättää naisia ja harrastaa heidän kanssaan penetratiivista seksiä. Feminiinisen, synnyttämään tarkoitetun penetraatiokyvyttömän naiskehon ominaisuuksista ei ole hänelle mitään hyötyä. 

Jos ihminen on henkisesti naisellinen, hän haluaa yleensä olla myös fyysisesti naisellinen, kaunis sekä usein viehättää miehiä ja harrastaa heidän kanssaan seksiä, jossa häntä penetroidaan. Miesvartalosta ei ole hänelle hyötyä. Se ei saa miehiä näkemään häntä viehättävänä naisena, vaikka hän miten pukeutuisi mekkoon. 

Sukupuoltaan ovat aina korjanneet ennen kaikkea maskuliiniset naisvartaloon syntyneet ihmiset sekä feminiiniset miesvartaloon syntyneet ihmiset. Se johtuu ihmislajin sukupuoliominaisuuksista ja lisääntymisjärjestelmästä. Naisvihan esittäminen syyksi tällaiselle on osoitus heikosta itsetunnosta ja älyllisestä laiskuudesta.

Sosiaalisesti nainen, ei ihminen

Sosiaalinen sukupuoli tarkoittaa sukupuolta, jonka edustajana muut ihmistä pitävät pääasiassa hänen sekundaaristen sukupuolipiirteidensä perusteella. Se muuttuu yleensä (mutta ei aina) medikaalisen sukupuolenkorjausprosessin seurauksena. 

Se on asia, jonka olemassaoloa useimmat keski-ikäiset feministit tai monet muutkaan ihmiset eivät ole koskaan ymmärtäneet. Aiheesta ei puhuttu heidän nuoruudessaan, puhuttiin vain sukupuolirooleista. Sukupuoliroolit ovat eri asia kuin se, minkä sukupuolen edustajana ihmistä pidetään, mutta ne sotketaan julkisessa keskustelussa lähes jatkuvasti toisiinsa.

Keski-ikäiset naiset opetettiin näkemään itsensä ihmisinä. 90-luvun girl power-aikakauteen kuului hokea naisille, että he pystyvät aivan kaikkeen, mihin miehetkin pystyvät. He voivat olla ihan kaikkea, mitä miehetkin voivat. Tämä sinänsä hyväntahtoinen toteamus käsitettiin usein aivan liian kirjaimellisesti. 

Monet naiset alkoivat uskoa, että heidän naiseudellaan ei ole juuri mitään väliä. He ymmärtävät sukupuolen merkityksen ainoastaan niin, että he naisina eivät pysty tekemään jotain. Jos he pystyvät tekemään jotain, silloin sukupuolella ei ole heistä enää mitään väliä.

Heidän ajattelunsa sukupuolesta on pinnallista ja siitä puuttuu täydellisesti yksi taso. He eivät ymmärrä, että he ovat vartaloidensa vuoksi eri asioita kuin miehet myös silloin, kun he voivat tehdä aivan samoja asioita kuin miehetkin. He inttävät, että voihan nainenkin seurustella naisen kanssa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän olisi mies, joka olisi parisuhteessa naisen kanssa. 

Nainen voi tehdä monta muutakin asiaa. Hän voi hankkia itselleen esimerkiksi isot lihakset sekä hyvin matalan rasvaprosentin, vaikka se onkin hänelle vaikeampaa kuin miehelle. Mutta jos hän luulee, että tällä ulkomuodolla tulee olemaan samanlaista vaikutusta muihin kuin miehen vastaavalla vartalolla, hän erehtyy. Tämä johtuu siitä, että naisella tällaiset ominaisuudet eivät kerro hedelmällisyydestä, toisin kuin miehellä. 

Mitä tahansa naiseksi tunnistettava ihminen tekee, hänellä ei ole vapautta naiseudestaan. Hän ei ole sosiaalisesti ihminen vaan sosiaalisesti nainen ja eri asia kuin mies koko ajan, oli hän millainen nainen tahansa. 

Feministit eivät ymmärrä tätä vaan sotkevat sen, että he ovat naisina vapaita siihen, että he ovat naiseudesta vapaita. Ensimmäistä he voivat olla, jälkimmäistä ovat vain ihmiset, joita ei ulkomuotonsa vuoksi pidetä naisina.

Feministisen sukupuolikeskustelun ikiliikkuja, joka ei koskaan löydä vastausta kysymykseen ja liiku seuraavalle tasolle

Miksi transsukupuoliset ovat feministeille uhreja

Feministit ovat 60-luvulta saakka nähneet transsukupuoliset patriarkaatin ahtaiden sukupuolinormien uhreina. Se johtuu siitä, että feministit uskovat miehen ja naisen erilaisen sosiaalisen todellisuuden olevan pelkkä sosiaalinen konstruktio, joka voidaan lakkauttaa. Jos tämä todellisuus voidaan lakkauttaa, he uskovat, että kukaan ei enää koe tarvetta muuttaa sukupuoltaan. Näin ollen vartaloaan muuttaneet ihmiset ovat feministeille "väärän patriarkaalisen kulttuurin" uhreja. 

Ajatuskaava on looginen, mutta sen ongelma on, että se on täysin väärä. Miehen ja naisen erilainen sosiaalinen todellisuus ei ole fyysisestä todellisuudesta irrallinen rakennelma, jonka voisi lakkauttaa tai muuttaa millaiseksi itse haluaa. Sosiaalinen todellisuus on rakentunut biologian päälle ja sidoksissa ihmisen vartaloon. 

Jos maailma toimisi, kuten feministit uskovat, yhteiskunta voitaisiin muuttaa sellaiseksi, että lihava, kalju vanha mies voisi osallistua missikisoihin ja tulla nähdyksi kauniina ja hoikkana nuorena naisena. Tai huonokuntoinen, ylipainoinen ihminen voisi voittaa fitness-kisat. Kivi voitaisiin konstruktioida pehmeäksi ja suhtautuisimme siihen hyvänä tyynynä. Millään fyysisellä ei olisi mitään merkitystä.

Jos feministit ymmärtäisivät todelliset syyt sukupuolten erilaisen sosiaalisen todellisuuden taustalla, he näkisivät kehon kahlitsevan luonteen. Tällöin he näkisivät myös kehon muuttamisen toisin. Vartalo määrittää, mitä mies tai nainen voi olla. Vartalon muuttaminen on ainoa keino muuttaa siihen suoraan sidoksissa olevia asioita. Mitään "toista tietä" ei ole olemassa. 

Sukupuoltaan muuttava ihminen ei ole minkään häntä alistavan patriarkaatin uhri sen enempää kuin hiuksensa punaiseksi värjäävä ihminen on jonkin järjestelmän uhri, jonka vuoksi hänen vaaleita hiuksiaan ei pystytä kulttuurisesti näkemään leiskuvan punaisina. Tai lihavuusleikkauksessa käynyt ihminen on jonkin lihavuusfobisen yhteiskunnan uhri, jossa häntä ei pystytä näkemään samana asiana kuin hoikkaa.

Feministit näkevät transsukupuoliset uhreina, koska he oppivat, että maailman pitäisi toimia niin, että me kaikki voimme olla yhtä haluttuja, yhtä kauniita ja tulla kohdelluiksi miten itse haluamme kehoistamme riippumatta. Tämä on täysin epäbiologinen ja mahdoton maailmankuva. Tällaista todellisuutta ei ole yhdelläkään sukupuolittuneella lajilla. 

Kun ihmisille aletaan opettaa, että asioiden pitäisi olla näin, se johtaa väistämättä lopputulokseen, johon feminismi on johtanut - ympäröivä maailma, joka ei toimi näin on patriarkaatti ja nainen on aina sen uhri. Eikä vain nainen, vaan myös laihduttava, sukupuoltaan muuttava tai kauneusoperaatiossa käyvä. Siellä missä on feminismi on takuuvarmasti uhrius.

Kyvyttömyys ymmärtää biologisia sukupuolieroja

Feministeille on vaikea asia hyväksyä, että miehet ja naiset ovat biologisesti muutenkin erilaisia kuin vain jalkojensa välistä. Kaikkein vaikein asia heille on myöntää käyttäytymiseen vaikuttavat biologiset erot. Myös sukupuolten sisäiset erot ovat feministeille vaikea asia, kun niitä perustellaan biologialla. Tämä johtuu siitä, että jos sukupuolten sisäiset erot ovat biologiset, silloin ovat myös sukupuolten väliset erot.

Feministien heikko ymmärrys sukupuolieroista näkyy heidän ajatusmaailmassaan ja suhtautumisessaan transsukupuolisiin monella tavalla. Vähintään joka neljäs feministinainen toteaa, että "en minäkään sovi sukupuolinormeihin". 

Näistä naisista suurin osa on yleensä sukupuolinormeista melko vähän jossain kiinnostuksen kohteissaan poikkeavia naisia. Koska he eivät ymmärrä mitä kaikkea sukupuolierot ovat, he ovat sokeita sille, että heissä on todellisuudessa paljon enemmän ominaisuuksia, joissa he ovat keskimääräisiä naisia kuin ominaisuuksia, joissa he poikkeavat naisista. 

Tällaisilla naisilla on yleensä ongelmia ymmärtää, miksi joku identifioituu muunsukupuoliseksi tai korjaa sukupuoltaan. Eiväthän hekään korkokengistä tykkäämättöminä naisina tee niin. Nainen, joka ymmärtää sukupuolieroista lähinnä joillain leluilla leikkimisen ja pukeutumisen ei voi koskaan ymmärtää, miten syvällä tavalla hänen kokemuksensa, tunne-elämänsä ja seksuaalisuutensa eroavat hyvin maskuliinisista, naisten kanssa penetratiivista seksiä nuoresta saakka halunneista ihmisistä, olivat he cissukupuolisia miehiä tai transsukupuolisia miehiä.

Tämä on klassinen esimerkki siitä, mihin johtaa, kun sukupuolieroista ei puhuta. Se ei tee yhteiskunnasta parempaa paikkaa eikä poista eroja. Se tekee yhteiskunnasta paikan, jossa ihmiset eivät ymmärrä toisiaan.

Kyse on feministeistä ja heidän omasta identiteetistään naisina

Keski-ikäisten feministinaisten transvastaisuuden takana ei ole heidän suuri ymmärryksensä sukupuolesta, kuten he asian ylimielisesti esittävät väittäessään transsukupuolisia nuoria "sukupuolihämmentyneiksi" ja uhreiksi. Sen takana on heidän oma hämmennyksensä ja heidän sukupolviensa suuri ymmärtämättömyys sukupuolesta. 

Keski-ikäiset naiset ovat sellaisen yhteiskunnan tuotteita, joka selitti sukupuoleen liittyviä asioita naisvihalla tai ahtailla sukupuolikäsityksillä. Biologiset näkemykset sille, miksi naiset tai miehet käyttäytyvät kuten käyttäytyvät tai pyrkivät yleensä näyttämään naisellisilta tai miehekkäiltä loistivat poissaolollaan. 

Tällaisen maailmankuvan omistavalta ihmiseltä on aivan turha odottaa biologiaan pohjautuvia selitysmalleja myöskään sille, miksi transsukupuoliset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät ja mitä he saavuttavat kehojensa muuttamisella.

Transsukupuolisten olemassaolo on keski-ikäisille feministinaisille samanlainen ongelma kuin homoseksuaalisuus uskovaisille, koska se haastaa feministien koko maailmankuvan. 

He uskoivat vuosikymmeniä, että olemme vain ihmisiä ja sukupuoli on merkityksetön, ihmistä määrittämätön ja rajoittamaton ominaisuus. Tällaisten asioiden kumoutuminen tarkoittaa massiivisia muutoksia keski-ikäisten naisten käsitykseen naiseudestaan. Suuri osa niistä on hyvin epämieluisia, koska ne kumoavat heidän käsityksensä sukupuolen rajoittamattomuudesta.

He eivät olekaan vain ihmisiä, joiden naiseus on pelkkä vagina jalkovälissä. He ovat kokovartalonaisia, joiden hormonitoiminta vaikuttaa heidän aivojensa kehitykseen, psyykeensä ja käyttäytymiseensä, kuten seksuaalisuuteen, parinvalintaan ja hoivakäyttäytymiseen. Myös sosiaalisesti he ovat kehojensa vuoksi naisia, eivät suinkaan naiseudestaan vapaita ihmisiä. 

Eikä tätä asiaa voi kapinoimalla muuttaa millaiseksi haluaa, koska se perustuu meihin kaikkiin ohjelmoituihin biologisiin ominaisuuksiin, joiden vuoksi näemme sukupuolet eri asioina ja kohtelemme niiden edustajia eri tavalla - myös feministit itse.

Aina, kun ihmisillä on kaksi täysin vastakkaista ajatusmaailmaa, syntyy liikehdintää, jossa vastapuoli yritetään esittää epävakaana tai kyseenalaisena. Keski-ikäisille feministeille transsukupuolisten kimppuun hyökkääminen on sekä poliittinen keino edistää omaa agendaa, jossa naiset ovat patriarkaalisen yhteiskunnan uhreja että tapa kostaa "pettureille", jollaisina he transsukupuoliset näkevät, koska he eivät liittyneet heidän taisteluunsa.

Feministit erehtyvät usein luulemaan, että on transsukupuolisten vika, että ihmislaji on sukupuolittunut ja heidän haaveilemaansa sukupuolineutraaliutta ei koskaan tullut. Kehoaan muuttavien transsukupuolisten asema pienenä vähemmistönä, jonka olemassaolo paljastaa sukupuolesta ikäviä tosiasioita, joita muut eivät halua kuulla on hyvin epäkiitollinen. 

On ymmärrettävä, että vaikka feministit saisivat tehtyä sukupuolenkorjaushoitoja tarvitsevien transsukupuolisten elämästä helvettiä, transsukupuoliset eivät lakkaa olemasta. Se ei myöskään muuta maailmaa sellaiseksi kuin feministit haluavat. 

Sukupuolittunut laji ei pysty muodostamaan sukupuolineutraaleita kulttuureita. Sosiaaliseen konstruktionismiin perustuvan uhrifeminismin aikakausi on päättymässä transsukupuolisista riippumatta. 

Muutamassa vuosikymmenessä biologia tulee selittämään paljon feminismiä uskottavammin, miksi naisen ja miehen osa on väistämättä erilainen. Ihmiset, jotka uskovat, että miehen ja naisen roolien erilaisuus on kulttuurinen konstruktio tulevat olemaan yhtä harvinaisia kuin ihmiset, jotka uskovat tänä päivänä, että jäniksen rooli ravintoketjussa tiettyjen eläinten saaliina on sosiaalinen konstruktio, joka voidaan muuttaa jäniksen tai saalistajien kehoja muuttamatta. 

Yhteiskunnassa, jossa kehon merkitys elämälle ymmärretään, kehon ominaisuuksien, mukaan lukien sukupuolen muuttamisen syyt näyttäytyvät loogisina ja selkeinä. Feministien ideat patriarkaatin ja naisvihan uhreista näyttävät taustapeilistä yhtä alkeellisilta kuin tässä ajassa näyttävät muutaman vuosikymmenen takaiset ajatukset homoseksuaalisuuden traumataustasta tai ihmislajin kuulumattomuudesta eläinlajien joukkoon. Tulevaisuudessa ymmärrämme paremmin, miksi on viisautta olla taistelematta asioita vastaan, joita ei voi muuttaa ja muuttaa asioita, joita voi muuttaa, kuten itseään.