"Sukupuoli ei liity niinku mitenkään seksuaalisuuteen zomg, transpoli ei tajuu"


Transsukupuolisten yksi yleisimmin transpolia kohtaan kohdistama kritiikki liittyy siihen, että siellä kysellään seksuaalisuudesta. Tämän jälkeen lauma vihaisia ampiaisia valittaa, että ne siellä transpolilla on niin tyhmiä eikä tajuu mistään mitään. Miks ne aina vaan syrjii eikä koskaan ymmärrä että sukupuoli ei liity niinku MITENKÄÄN seksuaalisuuteen?!?

Keskustelusta näkee helposti, että vihaisten ampiaisten lauma ei itsekään oikein ymmärrä mistä he puhuvat. Yksi puhuu seksuaalisesta suuntautumisesta, toinen höpöttää seksuaalisesta vapautumisesta hoitojen jälkeen ja ihmettelee miksi sen takia ollaan hoitoja eväämässä. Jos lähtee laukalle, polia aletaan syytellä jopa syrjimisestä homouden suhteen, vaikka ne ajat ovat jo jääneet taa.



Transpoli ei ole yleensä kovin kiinnostunut mistään näistä asioista kysellessään potilaan seksuaalisuudesta. Transpolilla saatetaan kysyä myös esimerkiksi peseytymisestä. Tämäkään ei johdu siitä, että he olisivat eväämässä hoitoja ihmisiltä, jotka eivät peseydy tarpeeksi usein. Heitä kiinnostaa se, pystyykö potilas peseytymään kunnolla kehodysforiansa kanssa. Kaikki eivät pysty, vaikka se ehkä näyttää kummalliselta niiden mielestä, joilta onnistuu kaikki seksistä lähtien. 

Se mistä he ovat polilla kiinnostuneita seksuaalisuuskysymysten kohdalla on potilaan sukupuoli-identiteetti. Miten se sukupuoli-identiteetti nyt sitten muka liittyy niihin seksuaalisuutta kartoittaviin kysymyksiin?

Jokaisella ihmisellä on seksuaalisissa fantasioissaan jonkinlainen fyysinen sukupuolinen olomuoto. Tavallisesti tämä kulkee transsukupuolisilla ja muillakin ihmisillä käsi kädessä sukupuoli-identiteetin kanssa. Itsensä mieheksi kokeva ei yleensä näe itseään seksuaalifantasioissaan naisena vaan miehenä. Variaatioita on hieman erilaisia.

Jotkut näkevät itsensä miehenä, jolla on pillu (ja testosteronin kasvattama klitoris) ja jotkut taas tavallisena miehenä, jolla on penis. Joidenkin on ehkä vaikea nähdä niissä ollenkaan itseään kehollisen todellisuuden ollessa mikä on. He näkevät jonkun miespuolisen henkilön, jonka osaan kuvittelevat itsensä. Tämä ristiriita korporaalisen todellisuuden ja halujen, mielen ja kehon välillä tuottaa ongelmia ja pahimmillaan estää kaiken seksuaalisuuden toteuttamisen. Eriasteinen seksuaalinen kyvyttömyys on transsukupuolisilla yleistä.

Jos joku mieheksi transitioitumista haluava sanoo, että hän näkee itsensä seksuaalisissa fantasioissaan naisena ja naiskehossa, se herättää huomiota. Se viittaa siihen, että  tutkittava haluaa olla kumppanilleen nainen ja naiskehon ruumiinosat ovat oleellisia seksuaalisuuden toteuttamisen kannalta. Lääkäri voi miettiä onko tällöin kyseessä transsukupuolisuus vai ei ja kannattaako tällaiselle potilaalle antaa lupaa edetä hoitoihin kuten sellaiselle, jonka vääränlainen ruumis vaikeuttaa elämää.



Kiivaimpien transaktivistien maailmassa sellaista asiaa ei ole olemassakaan kuin ihminen, joka katuu prosessia seksuaalisista syistä. Se ei valitettavasti ole totta. Oman kehon muuttuminen seksuaalisuuden vastaiseksi olisi useimmille cissukupuolisille (tai kenelle tahansa) hirveä painajainen. Peniksen menettämisessä pahinta ei ole virtsaamisen muuttuminen tai kehon keveneminen vaan kyvyttömyys seksiin, jota haluaa.

Se on myös yksi niistä syistä, joiden vuoksi ihmiset ovat katuneet prosessia. Henkilö, joka ei omien sanojensa mukaan alkuunkaan ollut transsukupuolinen on esiintynyt myös julkisuudessa (ei Suomessa) kertomassa kuinka hän leikkautti genitaalinsa ennen kuin ymmärsi, että ei millään tavalla pysty näkemään itseään naisena seksuaalisessa kontekstissa. Siinä vaiheessa asia oli musertava ymmärtää. Seksuaalisuus on hyvin tärkeä osa elämää useimmille.

Seksuaalisuus ei välttämättä muutu vartalon mukana toisenlaiseksi vaan ihminen jää vääränlaisen vartalonsa vangiksi kuten minä ja moni muukin transsukupuolinen oli ennen hoitoja. Juuri siksi identiteetin on oltava ristiriidassa kehon kanssa jo ennen hoitoja. Siksi hoitoja kutsutaan sukupuolen korjaushoidoiksi.

Olen myös tavannut kaksi suomalaista, jotka harkitsivat lähtöä prosessiin, mutta eivät olleet vielä varmoja asiasta. Lopulta molemmat alkoivat kokea itsensä enemmän muunsukupuolisiksi, jotka eivät tarvitse hoitoja. Asia liittyi molemmilla jollain tavalla seksuaalisuuteen, joka ainakin toisella muuttui parisuhteen myötä niin, että hän alkoi nähdä itsensä naiskehossa fantasioissaan eikä enää halunnut hoitoja. Molempia näistä ihmisistä yhdisti se, että he olivat hyvin nuoria. 

Useimmilla näin ei tapahdu. Parisuhteesta huolimatta tarvitaan hoitoja ja joillain se saattaa jopa toimia asiana, joka selkiyttää omaa tarvetta saada hoitoja. 



Nuorella ihmisellä epäselvät ja keskenään ristiriidassa olevat vastaukset identiteettiä kartoittaviin kysymyksiin viittaavat usein sukupuoli-identiteetin jäsentymättömyyteen. Sen vuoksi on annettu jäähyjä ja odotettu potilaan henkistä kehittymistä. Tämä on minusta aivan oikea toimintatapa. Nuorille ihmisille ei pidä antaa lupaa tehdä mitään peruuttamatonta ennen kuin he saavuttavat jonkinlaisen vakauden siitä, keitä he oikeastaan ovat ja mitä he ovat tekemässä.

Sanonta siitä, että sukupuoli/sukupuoli-identiteetti kulkee käsi kädessä seksuaalisuuden kanssa on totta. On tuskin olemassa mitään, mikä kulkisi niin voimakkaasti käsi kädessä sukupuolen kanssa kuin seksuaalisuus. Ei ole millään tavalla mahdollista muuttaa vartaloa, jolla seksiä harrastetaan ilman, että tämä vaikuttaa suoraan yksilön seksuaalisuuden toteuttamiseen. Samoin se mitä olemme toiselle ja identifioidummeko esimerkiksi lesbonaisiksi vai heteromiehiksi kulkee käsi kädessä sukupuoli-identiteetin kanssa.

Tämän pitäisi olla perusasia, mutta se näyttää olevan yllättävän vaikea ymmärtää myös heille, jotka mielellään julistavat suureen ääneen kuinka sukupuoli ei liity mitenkään seksuaalisuuteen.

Vaikka ymmärrän transsukupuolisten varautuneen suhtautumisen sekä transpolia että seksuaalisuusaiheitta kohtaan historiallisista syistä, en ymmärrä asennetta, jossa transpoli on automaattisesti väärässä kaikesta. Transpolillakin saatetaan tietää jostain jotain. Joskus jopa vähän enemmän kuin keskimäärinen transsukupuolinen tietää.

Tunnisteet

Näytä enemmän

Suositut tekstit