Tätinaisen tasa-arvo lakkaa siihen, mistä vähemmistöjen asiat alkavat

Tätifeministi, tuo keski-iän konservatismin ja omien oikeuksiensa ajamisen välillä poukkoileva nainen. 

Hän soimaa miehiä heidän naisille asettamistaan kamalista ulkonäköpaineista. Hän ei kuitenkaan epäröi itse todeta, että miehen parta on harva ja kamala ja näyttää aivan häpykarvoitukselta. Tai että imiehellä on epäkiihottavat, sileät vauvan kädet ja miehen ohenevat hiukset näyttävät naurettavilta. 

Tätifeministi saa sanoa, että haluaa miehen, jonka sukupuolta ei tarvitse arvailla, mutta jos mies sanoo haluavansa vastaavan naisen, se asettaa naisille hirveitä patriarkaalisia paineita olla muodokas ja naisellinen. Tätifeministi soimaa miehiä siitä, että he eivät arvosta naisellisuutta, koska eivät itse ole naisten kaltaisia tai ymmärrä naisten kiinnostuksen kohteita tai käyttäytymispiirteitä. Tätifeministi itse ei jätä pilkkaamatta miesten maskuliinisia ominaisuuksia, heidän harrastuksiaan ja käyttäytymispiirteitään vaan toteaa suorastaan ylpeä ilme kasvoillaan, että autojaan rassailevat tunnevammaiset miehet ovat naurettavia.

Lähes kaikki miehet ovat huomanneet ylle kuvaamani esimerkit ja sen, että ei se feminismi niin tasa-arvoista ole kuin se sitä kannattavien naisten mielestä on.

Harvemmin puhutaan siitä, miten keski-ikäinen tätinainen, yleensä epä-intersektionaalinen tätifeministi asennoituu vähemmistöihin ja miltä hänen feminisminsä näyttää vähemmistöjen edustajista. 

Tämä kirjoitus kuvaa sitä.

Tätinainen soimaa miehiä siitä, että he kirjoittavat kirjoja ja elokuvia, joissa naishahmot ovat epärealistisia ja huonoja. Hän kritisoi yhteiskuntia, joissa miehet kirjoittavat myös naisista kertovat kirjat, koska miehet eivät ymmärrä naisia. Kun tätinainen kirjoittaa itse kirjan jonkin vähemmistön edustajista ja saa sen hahmojen epärealistisuudesta kritiikkiä vähemmistöiltä, ääni kellossa muuttuu. 

Tätinainen syyttää vähemmistöjen edustajia canceloinnista ja sanoo, että hänellä on oikeus kirjoittaa, mitä hän haluaa kirjoittaa. Tätinainen näkeekin itsensä naisen sijaan jonkinlaisena sukupuolineutraalina yleisihmisenä, johon samanlaiset sokeat pisteet muita ihmisryhmiä kohtaan kuin miessukupuolella on naisia kohtaan eivät päde ollenkaan. Hän tietää kyllä miten asiat ovat!

Tätinainen vaatii viihteeseen monipuolisempaa naiskuvaa. On erittäin tärkeää, että kaikki tietävät, että naisia on monenlaisia ja että naiset eivät ole pelkkiä uhreja. Kun vähemmistöt haluavat samaa, tätinaisen mielestä mediassa onkin yhtäkkiä liikaa mustia ihmisiä ja liikaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia. Heille pitäisi riittää, että jossain ohjelmassa on muutama kiintiövähemmistön edustaja. 

Kun tätinaiselle sanoo, että jokainen suomessa asvua kohtaa eläessään sadoittain ja tuhansittain valkoisia cissukupuolisia heteronaisia, ja heillä on siksi heistä paljon todenmukaisempi käsitys kuin vähemmistöistä, joita ihminen ei kohtaa eläessään välttämättä yhtään kappaletta, hänelle voisi yhtä hyvin puhua hepreaa. Eihän hänellä ole vähemmistöistä yhtään stereotyyppinen käsitys, tätinainen toteaa selitettyään hetki sitten, että ei hän usko aivan kaikkien romanien olevan epärehellisiä ja että trans-naiset on niitä sellaisia mieheltä kuulostavia naisia.

Tätinaisen mielestä naisilla ja vähemmistöillä on paljon yhteistä. Hän kokee, että hän ymmärtää vähemmistöjä ja tuo sen mielellään ilmi. Missään se ymmärrys vähemmistön edustamisesta ei kuitenkaan koskaan näy. Tätinaiselle on turha yrittää selittää, että hänen nuoruutensa peräkylässä ihmisenä, jolla oli puoli luokallista ja kylällistä samaistumiskohteita ei ole mitenkään rinnastettavissa nuoruuteen peräkylän ainoana homona tai transsukupuolisena. Tätinainen ei ymmärrä, miksi se saamelaisuus, ruskeaihoisuus tai homous on niin tärkeä asia vähemmistöille, kun ei valkoisuus tai heterouskaan ole hänelle. 

Tätinainen ei käsitä, miksi nuorten ihmisten, jotka ovat vasta heränneet omaan homouteensa pitää sitä omaa vähemmistöön kuulumistaan tuoda niin kauheasti esiin. Ei hänkään nuorena kokenut isona asiana, että hän on hetero. Tätinainen uskoo, että kun sateenkaarinuori laittaa instaan hashtagin #lgbtqia, niin hän tekee sen siksi, että hän haluaa mainostaa muille miten hirvittävän erikoinen hän on.

Tätinainen on kouhkannut ja vouhkannut omasta naiseudestaan, ahtaista sukupuolinormeista, ahtaista kauneuskäsityksistä, ahdistelevista miehistä, ja kaikesta muusta naiseuteen liittyvästä feminismin nimissä vuosikymmeniä. Kun vähemmistöt kouhkaavat ja vouhkaavat usein suoraan heistä mallia ottaen omista asioistaan, tätinainen katsoo heitä paheksuvasti ja kertoo sormi pystyssä, että nyt pitää rauhoittua. Eikä sitä paitsi saa tuollaista monimutkaista identiteettipolitiikkaa harjoittaa. Pitää puhua meidän kaikkien asioista eikä uhriutua. Paitsi tietenkin silloin, kun tätifeministi haluaa puhua naisten asioista. Silloin ei saa vaientaa naisia.

Tätinainen on kannattanut koko ikänsä monia radikaaleja, täysin idealistisia ja utopistisia ajatuksia, kuten sukupuolinormien tuhoamista, naisellisuuden ja miehekkyyden häivyttämistä ja sukupuolineutraaliutta. Hän odottaa kuin kuuta nousevaa sitä feminismin lupaamaa täydellisen tasa-arvon aikaa, jolloin sukupuoli ei enää vaikuta mitenkään elämään. Kun tulee puhe intersektionaalisesta feminismistä, tätinainen ei epäröi kertoa, että se on sellaista äärifeminismiä ja woketusta. Koska se koskee niiden muiden ihmisten aivan hulluja, idealistisia ja utopistisia juttuja. 

Kun tätinaiselta kysyy, miten esimerkiksi sukupuolen korjaaminen ja sosiaalisesti muun kuin syntymäsukupuolensa edustajana eläminen voivat olla hulluja, kun ne ovat totta useissa kulttuureissa, mutta sukupuolineutraalius ei ole hullua, vaikka sellaista asiaa ei ole nähty vielä koskaan missään kulttuurissa, on turha odottaa selitystä.

Tätinainen on pitänyt tulen palavia puheita oikeudesta omaan kehoonsa vuosikymmeniä. Nainen päättää omasta kehostaan! Tätinainen jaksaa saarnata miten kaksinaismoralistista on, että miehet haluavat säätää lakeja, joilla naisten vapautta päättää kehoistaan rajoitetaan. 

Kun tulee puhe sukupuolenkorjaushoidoista, oikeus päättää omasta kehostaan muuttuu yllättävän monimutkaiseksi asiaksi. Transsukupuoliset itse eivät saa päättää kehoistaan vaan tätinaisten pitäisi saada päättää, mitä ja missä iässä heille on soveliasta tehdä. Tärkeintä tätinaiselle on, että transsukupuolisten hoidot järjestetään heidän hoitoihinsa hakeutuvien muutamien cis-nuorten etua ajatellen ja että transsukupuoliset ovat aina niitä, jotka kärsviät näistä päätöksistä, joskus loppuelämänsä. Se on sitä tasa-arvoa ja järjen ääntä.

Tätinainen on saarnannut vuosia siitä, miten loukkaavaa on sanoa akka, ämmä, horo, heikompi sukupuoli, heikompi astia, naisten vaivat ja niin edelleen. Hän on vaatinut häivyttämään kielestä ja ammattinimikkeistä mies-liitännäisiä sanoja, kuten puhemies ja jokamiehenoikeudet. Hän on vaatinut poistamaan naisetuliitteen naispuolisten ihmisten ammattinimikkeistä. 

Kun vähemmistöt sanovat, että eivät halua tulla kutsutuiksi n**kereiksi, t**nsuiksi, hinureiksi, kääpiöiksi tai muiksi vastaaviksi, eivätkä he halua, että heidän ammattinsa eteen läntätään trans-etuliite ja heistä tehdään transkirjailijoita ja transurheilijoita, tätinainen alkaa nikotella. Eihän hän tarkoita niillä sanoilla mitään pahaa, joten eivät ne ole latautuneita ja kyllä hän saa niitä käyttää. Eikö ole tärkeämpääkin tekemistä kuin miettiä sanoja? Miksi mitään ei saa enää sanoa!

Tätinaisen mielestä on tärkeää, että naisia saadaan yhteiskunnassa päättävään asemaan. Hän oli etunenässä äänestämässä Tarja Halosta presidentiksi, koska Tarja on nainen. Kun vähemmistöt haluavat enemmän oman viiteryhmänsä edustajia päättävään asemaan yhteiskunnassa, tätinaisen mielestä mennään liiallisuuksiin. Ei homoa voi äänestää presidentiksi varsinkaan tällaisessa maailmantilanteessa. Mitä siitäkin nyt seuraisi? Vähemmistöjen nyt vain pitää hyväksyä, että kaikista ihmisistä ei ole kaikkeen!

Tätinainen on ajanut naisten aseman edistämistä työelämässä koko ikänsä. Hän on vaatinut samanlaista palkkaa ja vaatinut puuttumaan naisten epäasialliseen kohteluun, ahdisteluun sekä syrjintään työelämässä. Kun vähemmistöt ovat alkaneet vaatia samaa, tätinainen nyrpistelee nokkaansa. Kun homoa syrjitään työpaikalla ja/tai transsukupuolinen kuuntelee epäasiallista puhetta omasta viiteryhmästään, tätinainen sanoo nokka pystyssä, että ihmisten mielipiteitä ei saa cancelöidä. Kun transsukupuolisille näyttelijöillä on ongelmia työllistyä, tätinainen tokaisee, että ei varmaan kannata alkaa näyttelijäksi, jos on transsukupuolinen. 

Tätinainen laukoo usein vähemmistövastaisia mielipiteitään ja kertoo, että ei kannata niitä eikä näitä vähemmistöjä koskevia asioita. Kun häntä syytetään vähemmistövastaisista asenteista, hän vakuuttaa, että hän ei ainakaan ole homofobi, ei transfobi eikä rasisti. 

Hän on käynyt Pridessa ja hänellä on Tom of Finland-lakanatkin! Hänellä on myös homoseksuaalisia ystäviä ja hän tuntee yhden t***sunkin! Hänen mielestään ihmiset saavat myös identifioitua ihan miksi he haluavat, ei hän sitä vastusta ollenkaan. Hän vastustaa vain kaikkia niitä asioita, jotka mahdollistavat, että saisi elää identiteettinsä mukaista elämää! Naisviha on tietenkin ihan eri asia. Sitä on kaikki, myös maskuliinisten miesten ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolo.

Tätinainen on vaatinut tasa-arvoa koko ikänsä. Hän on perustellut tasa-arvon ajamisella kaiken abortista kotitöiden jakamisen kautta siihen, että naisen pitää saada olla lääkäri. Jopa se, että naisen pitää voida olla yhtä uhkaava kuin miehen on hänelle tasa-arvokysymys. Kun vähemmistöt vaativat tasa-arvoa, tätinainen muuttuu kriittiseksi ja alkaa kyseenalaistaa mitä tasa-arvo on. Kuuluuko tasa-arvoon, että joku saa korjata sukupuoltaan? Entä onko homoavioliitto tasa-arvoa? Kyllä nyt pitää painaa jarrua ja pysähtyä miettimään mitä oikeuksia vähemmistöille tasa-arvon nimissä annetaan!

Tätinaisen feminismi on kuin päättömän kanan lento. Siinä ei ole logiikkaa eikä johdonmukaisuutta. Muiden ihmisten asiat ovat aina niitä vähemmän tärkeitä. Muut ihmiset ovat niitä idealisteja ja wokettajia. Tätinainen on neutraali järjen ääni. 

Tätinaisten tasa-arvo todistaa, että nainen on vähemmistöjä kohtaan pohjimmiltaan aivan samanlainen kuin parjaamansa setämieskin.