Olipa kerran äiti-ismi, joka kielsi abortit raskaushämmentyneiltä nuorilta naisilta
Olipa kerran yhteiskunta, jossa syntyi aate nimeltään äiti-ismi. Aluksi äiti-ismin tarkoitus oli taata äideille parempi asema yhteiskunnassa ja työelämässä.
Pian äiti-ismin kannattajat keksivät, että nämä eivät olekaan ainoita ongelmia. He alkoivat uskoa, että elävät lapsettomuusarkaatissa, joka on ääriään myöten täynnä äitivihaa. He alkoivat nähdä äitivihaa kaikkialla yhteiskunnassa. Äitivihaajia olivat ihmiset, jotka eivät jo nuorena sanoneet ylpeästi haluavansa lapsia.
Äitivihaa oli se, jos ei pitänyt kaikista äidiksi tuloon liittyvistä ruumiinosistaan tai -toiminnoistaan. Kuukautisia piti juhlistaa ja rintoja piti rakastaa. Synnytyksestä ikävään sävyyn puhuvat teilattiin julkisesti huutamalla äitivihaa. Mies oli äitivihamielinen, jos ei halunnut haastaa yhteiskunnan äitivihamielisiä normeja ja pukeutua julkisesti raskaushousuihin. Hyvin maskuliiniset lesbot, joiden tiedettiin synnyttävän äärimmäisen vähän lapsia olivat äiti-ismin kannattajien silmätikkuja. Tämä ei voinut selittyä millään muulla kuin normaaliakin suuremmalla äitivihalla. Ihmiset, jotka eivät identifioituneet äideiksi olivat äitivihaajia. Myös toiset äidit, jotka olivat ystäviä lähinnä isien kanssa, eivätkä olleet kiinnostuneita liikkumaan äitisisartensa kanssa olivat väärällä, äitivihamielisellä tavalla äitejä.
Tuli aika, jolloin keksittiin abortit ja e-pillerit. Ne alkoivat yleistyä nopeasti. Paljastui, että oli paljon luultua yleisempää, että jotkut eivät halunneet yhtään lasta, ja jotkut eivät halunneet yhtään enempää kuin heillä jo oli. Hormonit ja abortit, joilla estettiin luonnollinen äidiksi tuleminen olivat äiti-ismin kannattajille kauhistus, päivän selvä oire sairaasta äitivihaa tihkuvasta yhteiskunnasta.
Äiti-ismin kannattajat alkoivat kirjoitella lehtiin huolestuneita kannan ottoja siitä, mikä nuoria naisia vaivaa, kun he eivät halua tulla äideiksi. He alkoivat myös kampanjoida abortteja vastaan. Kun tutkimusten perusteella vain 5% abortin tehneistä katui sitä, äiti-ismin edustajat vihjailivat, että todellisuudessa luku on paljon suurempi, mutta siitä ei vain puhuta. He alkoivat kutsua nuoria naisia, jotka eivät missään nimessä halunneet lasta "raskaushämmentyneiksi". He sanoivat, että näitä naisia piti "tukea kasvamaan äideiksi" eikä hämmentää puheilla aborteista.
Äiti-istit liittoutuivat herätyskristillisten kanssa. Pian heidän ajamanaan kiellettiin abortit kaikilta, koska muutaman prosentin kokoinen joukko naisia katui niiden tekemistä. Niitä ei sallittu edes itsetuhoisuuden uhkaan liittyvissä tapauksissa, eikä tapauksissa, joissa lapsi oli saanut alkunsa raiskauksesta. Äiti-isteille yhteiskunnan ensisijainen tehtävä oli suojella äitejä. Ei kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti, ei antaa heidän itse päättää elämästään, eikä taata enemmistöä hyödyttäviä lääketieteellisiä operaatioita.
Äiti-istien mielestä oli yhteiskunnan rakenteiden vika, että äitiys ei ollut pelkästään ihanaa aivan kaikille. Kun biologi otti kantaa asiaan ja kertoi, että on tutkitusti olemassa ominaisuuksia, jotka saavat toiset haluamaan paljon enemmän lapsia kuin toiset, äiti-ismin kannattajat raivostuivat, syyttivät häntä äitivihaajaksi ja puhkoivat hänen autostaan renkaat. Kyse oli kasvattamalla aikaan saadusta äitiysvihasta, ei biologisista eroista! Väite, että äidiksi tulee todennäköisimmin naisellinen, hoivaamiseen soveltuva ihminen, joka on valmis hoitamaan lasta 18 vuotta oli potaskaa ja stereotypioi äitejä.
Äiti-istit alkoivat järjestää aatteensa nimissä "äitiyseheytyksiä" raskaana oleville aborttia epätoivoisesti haluaville naisille. He paukuttivat rumpujaan, ja hokivat "Äitivihamielinen lapsettomuusarkaatti on tuhonnut sinut ja tehnyt sinusta sisäistetysti äitiysvihamielisen. Opettele voimaantumaan kehosi luonnollisista ominaisuuksista."
"Sinulla on vain ahtaat käsitykset äitiydestä. On tosi monenlaisia tapoja olla äiti. Äiti voi olla pitkä, lyhyt, pukeutua mekkoon, äitikin voi juoda kaljaa ja piereskellä. Äitiys ei yhtään rajoita elämää, eikä vaikuta siihen mitenkään. Äitikin on Ihminen."
Äiti-ismi riehui yhteiskunnassa sata vuotta villitsemässä äitisukupolvia toisensa perään ennen kuin ihmiset alkoivat kyllästyä jatkuvan äitivihan toitottamiseen. Viimeisen äiti-ismin nousukauden aikana äiti-ismin tapa selittää asioita äitivihalla levisi joka puolelle yhteiskuntaa.
Kaikki tasa-arvoaktivistit alkoivat ottaa mallia sen toimintatavoista. Heteroutta alettiin selittää homovihalla, homoseksuaalisuutta heterovihalla tai liian ahtailla käsityksillä heteroseksistä. Lihavan halu laihduttaa johtui ilmiselvästi lihavuusvihasta, kissaihmisen halu hankkia kissa koiravihasta, ja punahiuksisen halu vaalentaa hiuksensa punapäävihalla.
Lopulta ihmiset saivat tarpeekseen. He tajusivat, että äiti-istien näkemys äitivihasta ei perustunut mihinkään. Jos ihmisellä oli heikko itsetunto, hän saattoi vääntää halutessaan mistä tahansa toisen ihmisen eroavaisuudesta itsensä kaltaisten ihmisten vihaamista. Myös monet entiset äiti-istit kyllästyivät, kun he joutuivat itse kohtaamaan syyttelyä vihasta ostaessaan kissan, värjätessään hiuksensa, laihduttaessaan tai valitessaan kumppanikseen miehen naisen sijaan.
Äiti-ismin alun perin hyvä tarkoitus katosi ja siitä tuli aate, jonka nimissä toisia ihmisiä syyllistettiin ja kontrolloitiin vääränlaisesta olemisesta sekä toisten vapautta päättää vartalostaan ja elämästään rajoitettiin. Lopulta aate hävisi ihmiskunnan historiaan, aatteeksi jota kannatti enää muutama viimeinen mohikaani.
